Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Viitasaarella yhden ihmisen kuolemaan johtanut liikenneonnettomuus

Kahden henkilöauton yhteentörmäys sattui Hännilänsalmen sillalla nelostiellä varhain joulupäivän aamuna.

Paloauto ja palomiehen takki.
Etelää kohti ajanut henkilöauto oli lähtenyt heittelehtimään ja törmännyt kylki edellä vastaantulevaan henkilöautoon, Keski-Suomen pelastuslaitokselta kerrotaan. Kuva: Yle
Tatu Kuukkanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Viitasaarella Keski-Suomessa on sattunut yhden ihmisen kuolemaan johtanut liikenneonnettomuus varhain joulupäivän aamuna, Keski-Suomen pelastuslaitos tiedottaa.

Onnettomuus sattui Hännilänsalmen sillalla nelostiellä. Pelastuslaitoksen mukaan etelää kohti ajanut henkilöauto oli lähtenyt heittelehtimään ja törmännyt kylki edellä pohjoista kohti matkalla olleeseen henkilöautoon.

Ensimmäisessä autossa yksin ollut kuljettaja menehtyi onnettomuudessa. Toisessa autossa olleet kaksi ihmistä loukkaantuivat pelastuslaitoksen mukaan lievästi ja heidät lähetettiin tarkastettavaksi Jyväskylään keskussairaalaan.

Tie on oli noin puoli tuntia täysin poikki Hännilänsalmen sillalla. Toinen kaista oli avattu liikenteeltä varhain joulupäivän aamuna. Pelastuslaitos ohjaa paikalla liikennettä.

Pelastuslaitos sai hälytyksen onnettomuudesta hieman puoli viiden jälkeen joulupäivän aamuna.

Suosittelemme sinulle