Pienessä Ahvenanmaalla sijaitsevassa Brändön kunnassa havahduttiin tämän viikon alussa alueen Facebook-ryhmässä liikkuviin huhuihin.
Huhujen mukaan Ahvenanmaalla tiistaina havaitut kahdeksan koronavirustartuntaa olisivat olleet peräisin nimenomaan Brändöstä.
– Nämä tiedot tulivat ilmi pari päivää sitten, vahvistaa Brändön kunnanjohtaja John Wrede.
Wrede vahvisti tiedon myös Ålands Radiolle jouluaaton aattona.
Koko Suomen mittakaavassa kahdeksan tapausta on vähän, mutta Ahvenanmaan ja erityisesti alle 500 hengen asukkaan saaristokunta Brändön kohdalla määrä on poikkeuksellisen suuri.
Viime päivien tartunnat ovat jopa hilanneet Ahvenanmaan tartuntatilaston kärkeen, kun tartuntojen määrät suhteutetaan alueen asukasmäärään. Ahvenanmaan edellä ovat vain Varsinais-Suomen ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirit.
Wrede kertoo itse saaneensa tiedot tartunnoista kunnan asukkailta, koska tiedot leviävät helposti pienessä yhteisössä.
– Virallisesti en ole saanut tietoa, mutta tiedot ovat kyllä tulleet ilmi.
– Virallisesta tiedottamisesta vastaa (Ahvenanmaan terveyden- ja sairaanhoito) ÅHS.
Wrede ei kuitenkaan suostu kommentoimaan, mistä tartunnat ovat peräisin, vaikka hän kertookin sen tietävänsä.
– En kommentoi sitä. Tämä on sen verran pieni paikka, että en kerro, vaikka minulla on nämä tiedot.
8 henkilöä eristetty ja 40 määrätty karanteeniin
Ahvenanmaan koronavirustartuntojen virallisesta tiedottamisesta vastaa Ahvenanmaan terveyden- ja sairaanhoito ÅHS.
Se ei ole kuitenkaan kertonut tarkemmin, mistä päin Ahvenanmaata tartunnat ovat peräisin.
– Niitä, joiden asiasta täytyy tietää, on informoitu, kertoo Ahvenanmaan sairaanhoidon ja terveyden johtaja Jeanette Pajunen.
Ahvenanmaan terveysviranomaisilla on ollut tarkka linja sen suhteen, kuinka tarkkoja paikkatietoja Ahvenanmaan alueen tartunnoista kerrotaan.
– En tiedä, mitä tämä tieto muuttaisi, vaikka tartunnat olisivat Brändössä tai jossain muussa Ahvenanmaan kunnassa, Pajunen sanoo.
– Samoja ohjeita ja suosituksia käsien pesemisestä ja turvaväleistä tulee noudattaa kaikesta huolimatta.
Pajusen mukaan 8 henkilöä on asetettu eristykseen ja 40 ihmistä on määrätty karanteeniin. Hän ei kuitenkaan vieläkään tarkenna, missä kunnassa tapaukset on todettu.
Pajunen kertoi perjantaina Ålands Radiolle, että aiemmin karanteeniin asetetuista henkilöistä 13:lla on todettu koronavirustartunta. Samasta tartuntaketjusta on siis todettu nyt 21 tartuntaa.
Juttua päivitetty klo 16:41: ÅHS:n julkaisemilla uusilla koronatartuntaluvuilla, joiden mukaan aiemmin karanteeniin asetetuista henkilöistä 13:lla on todettu koronatartunta.
Lue myös: