Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kirjastokino -verkkopalvelu käyttöön Etelä-Karjalassa – elokuvia pääsee katsomaan omilla Heili-tunnuksilla

Maksuttomassa elokuvapalvelussa on valittavana yli 500 elokuvaa.

Heili-kirjastokortti
Kirjastokinon käyttöön tarvitaan Heili-kortti ja omat tunnukset. Kuva: Tommi Parkkinen/Yle
Ulla Ylönen
Avaa Yle-sovelluksessa

Etelä-Karjalan Heili-kirjastot ottavat käyttöön Kirjastokino -elokuvapalvelun.

–Kirjastokinon elokuvia saa katsoa niin paljon kuin haluaa. Lainattua elokuvaa ei myöskään tarvitse lähteä palauttamaan kirjastoon, sillä lainaus tapahtuu osoitteessa Kirjastokino.fi.

Kirjastokinon valikoimassa on tällä hetkellä yli 500 elokuvaa.

Valikoiman painotus on yleissivistävällä, harraste- ja muulla kirjastokulttuurin mukaisella sisällöllä. Kirjastokinosta löytyy esimerkiksi liikkumiseen kannustavia videoita.

Palveluun kirjaudutaan Heili-kirjastokortin tunnuksella ja pin-koodilla. Palvelun turvallinen käyttö varmistetaan tunnistamalla asiakas iän perusteella.

Kirjastokino otetaan virallisesti käyttöön tammikuun 1. päivänä. Palvelu on kuitenkin jo käytössä.

Suosittelemme