Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa viikko sitten pedofiliasta tuomitut miehet ovat ilmaiseet tyytymättömyytensä oikeuden tuomioon.
Tässä vaiheessa kaksi neljästä tuomion saaneesta on tehnyt ilmoituksen, jonka voi tehdä ilman perusteluita seitsemän päivän kuluessa. Varsinainen valitusaika on 30 päivää tuomiosta, jonka aikana kirjalliset valitukset on tehtävä. Tämän jälkeen juttu siirtyisi hovioikeuden käsiteltäväksi.
Päätekijän asianajaja Elina Ylönen toteaa, että päämiehen puolesta on ilmoitettu tyytymättömyyttä tehdystä tuomiosta, mutta myöhemmin ratkaistaan, miltä osin tuomiosta valitetaan.
Valitus on tehtävä 21. tammikuuta mennessä.
Ex-kirkkovaltuutetulle lähes 8 vuotta vankeutta lasten raiskaamisesta
Pedofiiliringin päätekijä Visa Matti Marttila tuomittiin 22.12. Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa seitsemäksi vuodeksi ja 10 kuukaudeksi vankeuteen. Oikeus määräsi miehen vangittavaksi.
Rangaistus kertyi muun muassa kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, törkeästä raiskauksesta ja lapsipornon hallussapidosta ja levittämisestä. Miehet käyttivät seksuaalisesti hyväkseen 6–15-vuotiaita suomalaisia poikia ja rinki oli osa kansainvälistä verkostoa.
Marttila on toiminut muun muassa matkailualan yrittäjänä Pohjanmaalla ja Lapissa. Hän on eteläpohjalaisen seurakunnan kirkkovaltuuston ja kirkkoneuvoston entinen jäsen. Hän toimi aiemmin lapsi- ja nuorisotyön vastuuryhmässä.
Muista pedofiiliringissä mukana olleista yksi tuomittiin neljän vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Tuomio tuli törkeästä lapsen hyväksikäytöstä ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lapsen kuvan hallussapidosta.
Kolmas mukana ollut tuomittiin vuoden ja kahden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä lapsen hyväksikäytöstä. Neljäs seksuaalirikoksiin syyllistynyt sai kolmen kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen.