Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Johanna Korhosen tutkintapyynnöt piispa Teemu Laajasalon toimista eivät johda esitutkintaan

Tämän vuoden huhtikuussa, kesäkuussa ja syyskuussa jätetyt tutkintapyynnöt liittyivät Helsingin tuomiokapitulin talousarvion oikaisuun sekä piispan yrityksen kirjanpitoon.

Teemu Laajasalo
Teemu Laajasalo sai sakkorangaistuksen viime vuonna yrityksensä kirjanpitorikoksesta vuosilta 2014–2017. Aiempi tuomio ei liity hänen viranhoitoonsa piispana tai kirkkoherrana. Kuva: Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio
Saara Hirvonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Helsingin piispasta Teemu Laajasalosta ja Helsingin hiippakunnasta tänä vuonna tehdyt tutkintapyynnöt eivät johda rikostutkintaan.

Helsingin hiippakunnan hiippakuntavaltuuston entinen puheenjohtaja, toimittaja Johanna Korhonen on tehnyt tänä vuonna yhteensä kolme tutkintapyyntöä poliisille. Helsingin poliisin päätösten perusteella mikään tutkintapyyntö ei anna syytä aloittaa esitutkintaa.

Kaksi tutkintapyyntöä Laajasalon yrityksestä ja yksi tuomiokapitulin taloudesta

Huhtikuussa Korhonen pyysi poliisia selvittämään muun muassa sitä, väärensikö piispa Laajasalo tuomiokapitulin vuoden 2019 talousarvion. Korhonen epäili myös, että tuomiokapitulin lakimiesasessori olisi rikkonut virkavelvollisuuttaan, kun ei puuttunut Laajasalon toimintaan.

Lisäksi Korhonen epäili Helsingin tuomiokapitulin jäsenten ja Helsingin hiippakuntavaltuuston 18 jäsenen syyllistyneen luottamusaseman väärinkäyttöön tai johonkin muuhun virkarikokseen, kun hyväksyivät tilinpäätöksen.

Poliisin marraskuun lopussa antaman päätöksen mukaan Laajasaloa, lakimiesasessoria eikä luottamushenkilöitä ole syytä epäillä rikoksesta eikä esitutkintaa aloiteta. Poliisin selvityksessä ei löytynyt asianmukaisia ja konkreettisia perusteita esitutkinnan aloittamiseen.

Kesäkuussa Korhonen pyysi poliisia tutkimaan, onko Laajasalo syyllistynyt rikokseen yrityksensä TL Opetus Oy:n laskutukseen liittyvässä asiassa. Poliisin joulukuussa antaman päätöksen mukaan asiassa ei ole syytä epäillä rikosta eikä esitutkintaa aloiteta. Esitutkinnan perusteella ei ole ilmennyt mitään petokseen tai erehdyttämiseen liittyvää.

Syyskuussa Korhonen teki tutkintapyynnön piispan yrityksen TL Opetus Oy:n kirjanpidosta. Korhonen pyysi poliisia tutkimaan, onko Laajasalo syyllistynyt kirjanpitoasetuksen vastaiseen toimintaan, kun tämä ei ole kirjanpidossa eritellyt yhtiönsä saamaa yli 440 000 euron tuloa.

Poliisin päätös on, ettei asiassa ole syytä epäillä rikosta eikä esitutkintaa aloiteta. Poliisin mukaan tutkintapyynnössä on esitetty vain väite vailla konkreettista selvitystä sen tueksi. Poliisin päätöksen mukaan esitutkinnan tarkoituksena on rikosten tutkiminen ei mahdollisten muiden erimielisyyksien selvittäminen. Rikoksille on esitettävä asianmukaiset konkreettiset perusteet.

Ensimmäisenä poliisin päätöksestä uutisoivat Kirkko & kaupunki -lehti sekä Kotimaa-lehti. Piispa Teemu Laajasalo ei itse halua kommentoida yksittäisiä syytöksiä Ylelle.

Laajasalon yrityksen kirjanpitoa puitiin aiemmin oikeudessa

Johanna Korhonen on aiemminkin tehnyt tutkintapyynnön Laajasalon yrityksen kirjanpidosta.

Laajasalo tuomittiin vuonna 2019 sakkoihin tuottamuksellisesta kirjanpitorikoksesta. Tuomion perusteena ollut tuottamuksellinen kirjanpitorikos tapahtui vuosina 2014–2017 ennen Laajasalon piispaksi vihkimistä.

Helsingin hovioikeus korotti Laajasalon tuomiota viime vuonna. Rangaistusta korotettiin käräjäoikeuden määräämästä 20 päiväsakosta 35 päiväsakkoon.

Laajasalo vihittiin Helsingin piispaksi marraskuussa 2017. Sitä ennen hän toimi Kallion seurakunnan kirkkoherrana Helsingissä. Aiempi tuomio ei liity hänen viranhoitoonsa piispana tai kirkkoherrana.

Lue myös:

Hovioikeus korotti piispa Teemu Laajasalon tuomiota tuottamuksellisesta kirjanpitorikoksesta – julkinen riepottelu ei riittänyt kohtuullistamisperusteeksi

Tuomiokapituli piispa Teemu Laajasalon sakkorangaistuksesta: "Negatiivinen julkisuus on ollut omiaan vahingoittamaan kirkon julkisuuskuvaa"

Helsingin piispa Teemu Laajasalo tuomittiin sakkoihin tuottamuksellisesta kirjanpitorikoksesta

Syyttäjä: Piispa Teemu Laajasalon firmasta lähti virheellistä tietoa verottajalle useilta tilikausilta

Helsingin piispa Laajasalo perheineen saa lisää neliöitä ja maksaa niistä myös lisää vuokraa

Poliisi ei tutki tässä vaiheessa piispa Teemu Laajasalon asuntoetua – Pallo on nyt verottajalla

Helsingin piispa Teemu Laajasalo saa syytteen tuottamuksellisesta kirjanpitorikoksesta – syyttäjän mukaan kyse huolimattomuudesta

Helsingin piispan Teemu Laajasalon yrityksessä epäillään rikosta – Laajasalo myöntää kirjanpitorikkomuksen

Teemu Laajasalo luottokorttiselvityksestä: "Jos virheitä on vain kaksi, niin nyt voi kysyä, oliko tämä kohtuullista?"

Ulkopuolinen tarkastus: Piispa Teemu Laajasalo toimitti riittävät selvitykset luottokortin käytöstään

Helsingin piispan rahankäyttö nousi otsikoihin – Entä miltä seurakuntien rahakirstuissa oikein näyttää?

Uusi käänne Helsingin piispan rahakiistassa: Heikki Hiilamo moittii Johanna Korhosta ajojahdista

Piispa Laajasalon rahankäyttö herättää keskustelua myös asunnottomien lounaalla – Diakoniatyöntekijä: "Minun järkeni mukaan säästäminen koskee organisaatiota ylhäältä alas asti"

Piispa Teemu Laajasalo lupaa auttaa luottokorttiepäselvyyksiensä selvittämisessä

Poliisi selvittää Helsingin piispan talousepäselvyyksiä

Ulkopuolinen asiantuntija selvittää rahankäyttöä Helsingin seurakunnissa

Piispa Teemu Laajasalon rahankäyttö taas esillä – Piispa maksaa takaisin seurakunnalle liian hulppeasta hotellimajoituksesta

Kirkko ja kaupunki: Helsingin piispalta halutaan selvitys luottokorttilaskuista

Suosittelemme sinulle