Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

"Odotan ystävien halaamista, konsertteja ja ulkona syömistä" – tänä uutenavuotena haaveilemme asioista, joita pidimme ennen ihan tavallisina

Vuodesta 2020 jäävät mieleen korona ja sen vaikutukset, mutta myös jotain muuta.

Tulevalta vuodelta odotetaan normaalia arkea ja mahdollisuutta toimia spontaanisti.
Saara Heiskanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Miten sinä kuvailisit vuotta 2020? Onko se ollut kummallinen, poikkeuksellinen tai erikoinen?

Pian tämä mieleenpainuva vuosi on paketissa. Kysyimme jyväskyläläisiltä, minkälainen kulunut kalenterivuosi on ollut, ja millaisia asioita ensi vuodelta odotetaan. Pääkuvaa napauttamalla voit katsoa koko gallupin.

"Sienisato jäi hirveän huonoksi"

Koronaan ja sen vaikutuksiin suhtaudutaan vastausten perusteella ymmärtäväisesti, joskin jo hieman väsyneesti. Kuluneelta vuodelta jäi kuitenkin myös muuta mieleen.

– Kesä oli ihan hyvä. Sienisato jäi meidän seudulla hirveän huonoksi, mutta muuten marjaa ja kaikkea muuta oli niin, että pakastin on ihan täynnä, pohtii Arto Saarinen.

– Tästä vuodesta jää mieleen se, että yhtäkkiä olikin aika paljon aikaa vaikka mihin, ja piti miettiä, mihin sen käyttää, toteaa Tuire Liukkonen.

Haaveena spontaani tekeminen

Tulevalta vuodelta odotetaan asioita, jotka aiemmin olisivat voineet tuntua itsestäänselviltä. Päivi Väänänen toivoo pääsevänsä elämään aivan normaalia elämää ja ehkä matkustamaan. Samoilla linjoilla on Arto Saarinen.

– Päästäisiin koronasta eroon, ja yhteiskunnan elämä täällä Suomessa elpyisi. Se olisi sellainen toivottava juttu.

Arto Saarinen hymyilee Jyväskylän keskustassa.
Arto Saarinen on tehnyt maaliskuusta asti etätöitä. Kuva: Jarkko Riikonen / Yle

Tuire Liukkonen haaveilee mahdollisuudesta tehdä asioita taas spontaanisti.

– Ystävien tapaamista, halaamista, konsertteja ja ulkona syömistä. ** **Sitä kaikkea.

Katso kaikki tämän vuoden muistot ja uudenvuoden toiveet napauttamalla jutun pääkuvaa.

Suosittelemme