Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Isossa-Britanniassa asuvilta suomalaisilta saattaa katketa osa pankkipalveluista – etenkin luottokorttien toiminta voi päättyä

Brexitin jälkeen säilyvät palvelut vaihtelevat eri pankeissa.

Hur ska brexit genomföras - den frågan är inte löst. Demonstration 4.12.2020 i London.
Jokaisen Iso-Britanniassa suomalaisia pankkipalveluita käyttävän kannattaa selvittää oman pankin palveluiden jatkuminen.
Heikki Valkama
Avaa Yle-sovelluksessa

Isossa-Britanniassa asuvilta suomalaisilta katkeavat jotkut pankki- ja finanssipalvelut.

Etenkin luottokorttien toiminta voi päättyä Brexitin siirtymäajan päättyessä tänään 31.12.2020.

Tähän saakka suomalaiset finanssiyhtiöt ovat voineet tarjota palveluitaan Britanniaan suhteellisen vapaasti koko EU:n laajuisen toimilupajärjestelmän kautta. Suomalaiset pankit, vakuutusyhtiöt ja sijoituspalvelut ovat Isossa-Britanniassakin käytössä. Lainaa on voinut hakea ja sijoituksia hoitaa lähes samaan tapaan kuin Suomessa.

Nyt tämä muuttuu. Erot ovat pankkikohtaisia. Ennen siirtymäajan päättymistä otetut tilit ja maksukortit toimivat pääsääntöisesti, kuten myös asuntolaina.

Pankit päättävät itse, mihin ryhtyvät – lainsäädäntö vielä auki

– Jokainen pankki on joutunut itse ratkaisemaan sen minkä sääntelyregiimin piirissä he jatkossa ovat, sanoo EU-asioiden johtaja Mari Pekonen-Ranta Finanssiala ry:stä.

– Pääsääntö on, että finanssipalvelut eivät ole vapaakauppasopimuksen piirissä. Ne on alun perinkin jätetty sopimuksen ulkopuolelle, Toisin sanoen myös suomalaispankkeja ja muita finanssialan toimijoita alkaa Isossa-Britanniassa koskea maan oma oma lainsäädäntö.

Osin lainsaadäntö tulee todennäköisesti olemaan yhteneväistä. Eri EU-direktiiveihin saatetaan luoda vastaavuuspäätöksiä eli tapauskohtaisesti Iso-Britannian lakien ja EU:n direktiivien katsotaan vastaavan toisiaan. Mutta toistaiseksi asia on auki.

– Kevään aikana selviää, mihin toimintoihin niitä tullaan rakentamaan. Pääsääntö on että sisämarkkinoiden vapaa liikkuvuus katkeaa. Suomalaisten finanssilaitosten pitää hakea toimilupaa Isosta-Britanniasta ja päinvastoin.

Joulukuussa tehdyssä sopimuksessa on, että maaliskuuhun mennessä tehdään pöytäkirja, jossa selvennetään vastaavuuspäätösten käyttöä. Yhteensovittaminen on kuitenkin poliittista harkintaa ja kaikkea tuskin saadaan sovittua vielä kevään kolmen kuukauden aikana.

Mitä siis asiakkaan tulee tehdä? “Ota yhteys pankkiin”

Nyt kannattaa olla yhteydessä omaan palvelutarjoaajaan, sen verran toimintatavat vaihtelevat palveluntarjoajien osalta, Pekonen-Ranta sanoo.

Siis jokainen pankki esimerkiksi ratkaisee itse, miten se palvelunsa hoitaa.

Jos suomalainen finanssiyhtiö aikoo tarjota toimilupaa edellyttäviä palveluita Britanniassa vuoden vaihteen jälkeen, on sen ensivaiheessa liityttävä mukaan Britanniassa käyttöön otettuun väliaikaiseen finanssipalveluiden tarjoamisen mahdollistavaan järjestelmään, Temporary Permissions Regimeen (TPR), tai muutoin hankkia toimilupa Britanniasta.

Osa suomalaisista pankeista on jo viestinyt asiakkailleen siitä, että luottokortin myöntäminen loppuu Britanniassa vakituisesti asuville asiakkaille siirtymäajan päättyessä 1. tammikuuta, ja sama kohtelu koskee monia sijoituspalveluita. Myös vakuutuksiin voi tulla muutoksia.

Tulli: Brittitavaroiden tullaus nostaa hintaa karkeasti kolmanneksen – yli 22 euron arvoiset tuotteet tullattava

Britannian EU-erosta tulee vuoden vaihtuessa totta – Emily Haestrup joutuu muuttamaan työpaikkansa perässä Ranskaan eikä tiedä, voiko palata

Suosittelemme