Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Puolivälieriin saadaan klassikko-ottelu, kun Nuoret Leijonat kohtaa harvinaiseen tilanteeseen joutuneen Ruotsin – näin alle 20-vuotiaiden MM-turnaus jatkuu

Alle 20-vuotiaiden jääkiekon MM-turnauksessa on selvillä neljä puolivälieräparia. Suomi kohtaa välipäivän jälkeen Ruotsin.

Kuvassa Ruotsin Hugo Alnefelt torjuu. Maalin edessä kamppailevat Adam Ginning, Mattias Norlinder ja Eemil Erholtz.
Suomi ja Ruotsi ovat kohdanneet nuorten MM-turnauksessa viimeksi viime vuonna. Tuolloin Ruotsi vei pronssiottelussa 3–2-voiton. Kuva: Peter Kovalev/AOP
Kirsi Teiskonlahti
Avaa Yle-sovelluksessa

Jääkiekon nuorten MM-kisojen alkulohkot on saatu taputeltua Kanadan Edmontonissa, ja seuraavaksi edessä ovat puolivälierät.

A-lohkon puhtaalla pelillä voittanut mestarisuosikki Kanada saa vastaansa B-lohkossa neljänneksi sijoittuneen Tshekin. Alkusarjassa vain Kanadalla hävinnyt Suomi kohtaa puolivälierissä Ruotsin.

Ruotsi hävisi kaksi viimeistä alkusarjan otteluaan. Sitä ennen Juniorkronorna oli voittanut peräti 54 perättäistä alkusarjan ottelua alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa.

Viime vuosina Ruotsi on ollut Suomelle paha peikko nuorten kisoissa. Länsinaapuri on vienyt neljä edellistä kohtaamista MM-turnauksissa. Edellisen kerran Suomi on voittanut Ruotsin vuoden 2016 MM-kisojen välierässä.

Kisoissa pelaava, vuonna 2001 ikäluokka on Ruotsilla todella lahjakas, mutta joukkueen valmistautumista MM-turnaukseen ovat vaikeuttaneet lukuisat koronavirustartunnat.

Esimerkiksi päävalmentaja Tomas Montén, apuvalmentaja Anders Lundberg, maalivahtivalmentaja Nizze Landén ja videovalmentaja Adam Almqvist joutuivat jättämään Edmontonin-matkan väliin sairastumisen takia. Lisäksi Ruotsin joukkueenjohtaja Jonas Fransson rikkoi Edmontonin kisakuplassa tiukkoja koronasääntöjä joukkueiden karanteenien aikana, minkä seurauksena hänet lähetettiin kotiin.

Valmentajanelikko toimii nyt etäyhteydellä niin kutsuttuina neuvonantajina Ruotsin joukkueelle. Päävalmentajan vastuun Edmontonissa kantaa Joel Rönnmark, joka on toiminut toissa kaudesta alkaen Ruotsin nuorten maajoukkueen apuvalmentajana.

Puolivälierien ohjelma:

Ajat Suomen aikaa.

Lauantai 2.1.

kello 19 Venäjä–Saksa

kello 22.30 Suomi–Ruotsi

Sunnuntai 3.1.

kello 2 Kanada–Tshekki

kello 5.30 Yhdysvallat–Slovakia

Alkulohkoissaan viimeiseksi jääneiden Sveitsin ja Itävallan turnaus ei jatku tämän pidemmälle, koska tänä vuonna yksikään joukkue ei karsiudu. Koronaviruspandemian takia alempien tasojen nuorten MM-kisat peruttiin.

Puolivälieristä voittajajoukkueet jatkavat välieriin, jotka pelataan maanantain ja tiistain välisenä yönä. Välierissä turnauksen paras joukkue saa vastaansa jatkoon selvinneistä joukkueista neljänneksi parhaan. Paremmuus määräytyy lohkosijoituksen mukaan. Jos sijoitus on sama, paremmuuden määrää alkusarjassa hankitut pisteet.

Mitalipelit käydään tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.

Lue myös:

Karu tilasto kertoo, kuinka Nuoret Leijonat oli hätää kärsimässä Kanadan kanssa – päävalmentaja myönsi: "Siitä ei meinannut tulla mitään"

Tyly esitys! Mestarisuosikki Kanada kaatoi Nuoret Leijonat – edellisessä ottelussa vilttiin laitettu Lambert osui ylivoimalla

Kanada-pelillä hirvittävä hinta? Nuorten Leijonien ykköspuolustaja loukkaantui – asiantuntija: "Katastrofaalinen tilanne, jos hän joutuu jättämään kisat kesken"

Kanada-ottelu jäi Suomelta vaisuksi, mutta alkusarja antoi lupaavat ennusmerkit tulevaan – Nuorilla Leijonilla selkeitä vahvuuksia Ruotsia vastaan

Palaako Nuoret Leijonat mitalikantaan Edmontonissa? Tässä jääkiekon nuorten MM-kisojen koko otteluohjelma

Suosittelemme sinulle