Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Pohjois-Korean Kim kiitti kansaa tuesta vaikeina aikoina

Kim ei tänä vuonna pitänyt televisioitua uudenvuoden puhetta, vaan välitti sanomansa käsin kirjoitetulla viestillä.

Kim Jong-un seisoo puhujanpöntön takana harmaassa puvussa ja tervehtii paraatia.
Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un vastaanotti sotilasparaatin Pjongjangissa lokakuussa 2020. Kuva: KCNA / EPA
STT
Avaa Yle-sovelluksessa

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un on kiittänyt kansaa tuesta vaikeina aikoina. Kim ei tänä vuonna pitänyt televisioitua uudenvuoden puhetta, vaan välitti sanomansa käsin kirjoitetulla viestillä.

Kim jätti puheen pitämättä nyt toisena peräkkäisenä uutenavuotena. Tarkkailijoiden mukaan on todennäköistä, ettei hän puhu myöskään tulevan puoluekokouksen yhteydessä. Valtion median mukaan puoluekokous pidetään tammikuussa, mutta tarkkaa päivämäärää ei ole kerrottu.

Vuoden vaihtumista juhlittiin Pohjois-Koreassa ilotulituksilla ja laulu- ja tanssiesityksillä Pjongjangissa. Koronavirus ei virallisen version mukaan ole levinnyt maahan ollenkaan.

Suosittelemme sinulle