Verneri Suhonen nousi kolmisen viikkoa sitten otsikoihin, kun hän kritisoi kovin sanoin Hiihtoliiton toimintaa. Suhonen sydämistyi siitä, että liitto ei lähettänyt joukkueita Davosin ja Dresdenin maailmancupeihin, mutta päätti osallistua kuitenkin Tour de Skille.
Sprintterinä tunnettu Suhonen menetti tämän takia hyviä kisoja ja näyttöpaikkoja. Tour de Skin avauskisassa, Val Müstairin vapaan hiihtotavan sprinttikisassa hän kokikin, että hänen pitäisi todella näyttää osaamistaan.
– Latauduin ennen erää sillä mentaliteetilla, että nyt näytetään, miten lähtee. Täytyy varmaan ensin opetella pysymään pystyssä, ennen kuin pääsee näyttämään, Suhonen totesi urakkansa jälkeen Yle Urheilulle.
Suhonen oli suomalaismiehistä ainoa, joka pääsi erävaiheeseen asti. Hän oli puolivälierässään ennen loppusuoraa neljäntenä ja valmiina nostamaan sijoitustaan, kun hän kaatui.
Yle Urheilun asiantuntija Sami Jauhojärvi arvioi, että viimeisessä kurvissa oli jäätä.
– Siinä ei paljoa tarvi, kun kantti pikkuisen lipsahtaa. Väsyneenä ei lihas ehdi reagoida tasapainon muutokseen ja silloin mennään nurin, Jauhojärvi totesi.
Suhonen allekirjoitti Jauhojärven näkemyksen.
– Aika jäinen oli kurvi. Katsoin, että nyt olisi paikka laukoa. Mutta siinä juuri kun aloin viritellä, niin toinen suksi meni sisään. Ihan omiin jalkoihin kaaduin. Heitin siinä sellaisen prinsessakaatumisen, ettei mitään järkeä, hän harmitteli.
Val Müstairin kisa oli yksi Suhosen tärkeimmistä kisoista Tour de Skillä. Seuraava sprinttikisa on vasta viimeistä edellisellä etapilla Val di Fiemmessä. Siinä välissä hiihdetään viisi normaalimatkan kisaa.
Suhonen lähteekin nyt hiihtämään “perushyviä kilpailuja”.
– Nyt lähdetään hakemaan nousujohteisia kisoja, tasaisia hyviä vetoja, ettei heti “timelimitit” pauku, Suhonen sanoi.
Tour de Skillä mieshiihtäjät eivät saa hävitä väliaikalähtökisoissa voittajalle ajallisesti yli 15 prosenttia. Naishiihtäjät eivät saa hävitä 18 prosenttia enempää.
Lue myös:
Suomen hiihtäjät jäivät ulos välieristä – Verneri Suhonen kaatui, Jasmi Joensuu kolaroi