Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Presidentti Niinistö puhutteli kansalaisia kuin huolestunut valmentaja – myös kuningatar Elisabet aloitti puheensa kiittämällä kansalaisten jaksamista

Tyytymättömyys Al-Holia koskeviin päätöksiin oli piilotettu uudenvuodenpuheessa rivien väleihin.

tasavallan presidentti Sauli Niinistö
Presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuheen punainen lanka oli tänä vuonna turvallisuus. Kuva: Juha Kivioja / Yle
Kristiina Tolkki
Avaa Yle-sovelluksessa

Presidentin uudenvuodenpuhe alkoi lämpimillä kiitoksilla kansalaisille. Kiitoksia ovat vuoden 2020 lopulla jaelleet lukuisat maailman päättäjät: Britannian kuningatar Elisabet ja pääministeri Sanna Marin (sd.).

Puhetaidon opettaja Antti Mustakallio pitää aloitusta tehokkaana ja puhuttelevana.

– Alku oli hyvä. Me tiedämme, että Suomi on pärjännyt aika hyvin tässä koronanvastaisessa taistelussa. Kyllä silloin on tärkeää osoittaa kiitokset ihmisille, ja hän teki sen.

Mustakallio näkee puheessa punaisen langan, johon palataan moneen kertaan. Se on turvallisuus.

– Niinistö käytti paljon aikaa kertoakseen muutoksesta. Tulevaisuus on vielä tuntematon, mutta menneisyyskin on jäänyt taakse. Tuleva maailma ei ole sellainen, johon olemme tottuneet.

Korona, kyberhyökkäykset, ilmastonmuutos ja pakolaiskriisi. Kaikki Niinistön nostamat teemat liittyvät muutokseen. Maailma, jossa elimme ennen koronaa, ei enää sellaisenaan palaa.

Arvostelu päättäjiä kohtaan on piilotettu rivien väliin. Niinistö kysyy, missä määrin yksilön oikeuksien vastapainoksi voidaan asettaa kaikkia koskeva turvallisuus.

– Tästä kohdasta välittyy tyytymättömyys. Kyllähän tässä selvästi oli viittaus Al-Holin kysymykseen. Hän muistutti vuodentakaisesta toteamuksestaan, että meillä ei pidä olla lainsäädäntöä, joka on turvallisuusuhkien suhteen väljempää kuin verrokkimaissa, Mustakallio sanoo.

Antti Mustakallio
Puhetaidon opettaja Antti Mustakallio jäi kaipaamaan konkretiaa. Kuva: Mikaela Holmberg

Puhe liikkui ylätasolla

Mustakallion mielestä konkreettiset esimerkit olisivat parantaneet muuten tasapainoista puhetta

– Tässä liikuttiin keskimääräistä enemmän ylätasolla, abstrakteissa teemoissa. Jos konkreettisia liittymäpisteitä olisi ollut enemmän, tämä olisi ollut puheena parempi.

– Muutamia yksittäisiä kohtia toki oli. Niinistö viittasi keskusteluunsa kenraali Jaakko Valtasen kanssa, josta saatiin ajatus, että yhteistunto on tärkeää.

Mustakallio huomasi, että Niinistö käytti myös omaa sanaansa "osallisuus".

– Hän on puhunut aiemminkin osallisen kansallistunteesta. Niinistö tarkoittaa sitä, että kansallistunne nousee siitä, että “minä olen osallinen tästä maasta ja me yhdessä teemme asioita”.

Mustakallio muistuttaa, että Niinistö on sanonut jo ensimmäisessä uudenvuodenpuheessaan, että Suomi ei voi olla mikään oleskeluyhteiskunta. Hänen mielestään Niinistön puheessa on valmentajan sparrauspuheen sävyjä.

Tutkijatohtori Johanna Vuorelma
Tutkijatohtori Johanna Vuorelma uskoo, että ylätasolla pysyminen on tietoinen valinta. Kuva: Tapio Rissanen / Yle

Poikkeuksellisen vakava puhe

Tohtoritutkija Johanna Vuorelma Tampereen yliopistosta kiinnittää huomiota niinistömäiseen tapaan punnita kansalaisen vapauksia ja velvollisuuksia.

– Se näkyy joka kohdassa. Siellä on hyvin vahvana "kansallinen" katse. Suomalaiset toimivat yleensä vastuullisesti. Punainen lanka on sen peräänkuuluttaminen, että on tietoinen kriiseistä ja siitä, että se vanha aika ei enää koskaan palaa.

Vuorelma uskoo, että puheen luonne on tarkkaan harkittu ja liittyy presidentin asemaan.

– Tässä ei ole yksityskohtaisia ohjeita, vaan halutaan nousta asioiden yläpuolelle. Se on aika tyypillistä, kun ottaa huomioon presidentin nykyiset valtaoikeudet. Siinä on mietittävä, mihin voi ottaa kantaa.

Kriisiajan puhe

Lääkkeitä koronaepidemiaan haetaan myös historiasta.

– Puheessa on myös nostalgiaa. Puhutaan sodanjälkeisistä vuosikymmenistä. Silloin pyrittiin yhteisiin päämääriin ja samaan pitäisi pyrkiä nytkin. Peräänkuulutetaan samanlaista kansallista ponnistusta.

Vuorelma pitää tämänvuotista puhetta poikkeuksellisen vakavana.

– Se oli aika odotettua. Kriisiajan puhe. Toki ne aikaisemmatkin puheet ovat olleet vakavamielisiä, Vuorelma sanoo.

Mustakallio on samoilla linjoilla.

–Niinistöllä on toisinaan ollut kielellistä kepeyttä ja sanoilla leikittelyä, ei kovin paljon, mutta tässä sitä ei ollut.

Aiheesta voi keskustella lauantaihin kello 23 saakka

Presidentti Niinistö muistuttaa "sivistysvaltion dilemmasta": "Miten annetaan turvaa ihmisille, joiden varalta joudutaan turvaamaan muita"

Suosittelemme sinulle