Krista Pärmäkoski on löytämässä kuntoaan ja se näkyy myös tuloksissa. Pärmäkoski oli parhaana suomalaisnaisena yhdeksäs Tour de Skin 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähtökisassa.
Jo perjantain sprintissä pirteästi esiintynyt Pärmäkoski jäi voittajasta, Ruotsin Linn Svahnista 13,6 sekuntia ja on kiertueen kokonaistilanteessa 11:ntenä. Hän sanoi sprinttikisan jälkeen lähtevänsä nauttimaan lopuista matkoista, sillä avauskilpailu oli hänen huonoin matkansa. Korkeassa ilmanalassa ja haastavalla radalla nautinto oli kuitenkin varsin erilaista.
– Korkealla kun hiihdetään, niin se tuntuu jännältä. Ei tavallaan pääse kovaa, Pärmäkoski pohti Yle Urheilun haastattelussa.
Keli oli myös hidas, ja Pärmäkoski joutui starttaamaan kisaan vasta neljännestä rivistä. Hän kertoikin jääneensä heti alkumatkasta pahasti pussiin.
– Ensimmäisessä nousussa oli jossain sijalla 30. Tarkoitukseni olikin aloittaa rauhassa ja lähteä sitten kirimään. Mutta kun kaukaa lähtee kirimään, niin joutuu käyttämään hitaampia latuja. Hyvä nousujohteinen veto, joten olen ihan tyytyväinen.
"Ero kärkeen ei ole paha"
Lauantain kisassa rata kulki ajoittain jopa yli 1 700 metrin korkeudessa. Suomen joukkue asuu Val Müstairin osakilpailujen aikana noin kilometrin alempana, mutta Pärmäkosken mielestä korkea ilmanala ei vaikuttanut hänen kisasuoritukseensa. Meno oli hitaampaa, mutta se oli sitä kaikilla.
– Jos siihen seinään hiihtää kisan aikana, niin sitten tulee pitkä matka. Sen takia pitää vain malttaa hiihtää, hän sanoi ja uskoi, että tämän takia pääjoukko pysyi hyvin kasassa.
– Kaikki pelkäsivät sitä, että se oma maaliviiva tulee liian aikaisin.
Sunnuntaina hiihdetään Val Müstairin viimeiset osakilpailut, naisten 10 kilometrin ja miesten 15 kilometrin vapaan hiihtotavan takaa-ajokilpailut. Aikaerot otetaan Tour de Skin kokonaistuloksista, joten Pärmäkoski starttaa minuutin ja 16 sekuntia Svahnin perään.
– Samaa reittiä hiihdetään, joten samanlaista haastetta tarjolla: neljä kertaa samaa nousua, joten pitää malttaa, vaikka porukalla siinä lähdetään, Pärmäkoski totesi.
– Ero kärkeen ei ole paha, mutta kun tietää, kuka on keulassa, niin se on paha. Mutta uskon että siinä on porukoita, joten napsitaan taas niitä selkiä.
Lue myös:
Kerttu Niskanen keskeyttää Tour de Skin vatsataudin vuoksi: "Ikävä takaisku"