Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Sami Jauhojärvi oli vakuuttunut Juho Mikkosen hiihdosta: "Erittäin hyvä näyttö MM-joukkueeseen"

Yle Urheilun asiantuntija Sami Jauhojärven mielestä Krista Pärmäkosken yhteislähtökisan hiihto näytti jo sellaiselta, mitä Pärmäkoskelta on aikaisempina vuosina nähty.

Juho Mikkonen
Juho Mikkonen onnistui lauantain 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähtökilpailussa hyvin. Kuva: Tomi Hänninen
Jussi Eskola,
Anu Karttunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomen hiihtojoukkue sai huonoja uutisia lauantaiaamuna, kun Kerttu Niskanen joutui keskeyttämään Tour de Skin vatsataudin takia. Päivän yhteislähtökilpailut toivat kuitenkin positiivisia tuloksia, sillä Krista Pärmäkoski oli naisten kisan 9:s ja Johanna Matintalo 19:s, miesten puolella Juho Mikkonen oli 18:s ja Markus Vuorela nappasi uransa ensimmäiset maailmancupin pisteet 26. sijallaan.

Yle Urheilun asiantuntija Sami Jauhojärvi oli vaikuttunut etenkin Mikkosen suorituksesta. Päivän ylivoimaiselle voittajalle, Venäjän Aleksandr Bolshunoville, minuutin ja 21 sekuntia hävinnyt Mikkonen on ilmoittanut tavoitteekseen Oberstdorfin MM-kisojen 50 kilometrin kilpailun.

– Tämä oli Mikkoselta erittäin hyvä näyttö MM-joukkueeseen, Jauhojärvi totesi ja toivoi, ettei Mikkosen mahdolliset MM-kisat jäisi vain päätösmatkaan.

– Mikkonen tunnetaan hyvänä yleishiihtäjänä. Hän pystyy hiihtämään kaikki matkat perinteisellä sprintistä 50 kilometriin, mutta ei ole niinkään vahva vapaalla.

Naisten puolella sekä Pärmäkosken että Matintalon hiihdot menivät Jauhojärven mielestä hyvä-kategoriaan, vaikka Matintalo hieman hyytyikin lopussa.

– Matintalo hiihti kaksi kierrosta hyvin, mutta kolmannella hän vähän hiipui. Neljännellä hän pystyi kuitenkin pitämään paikkansa, Jauhojärvi kommentoi.

– Pärmäkoskelta taas nousujohteinen ja taktisesti fiksu kisa. Hän lähti alussa rauhallisesti liikkeelle ja parantamaan pystyi loppua kohti. Siinä alkoi olla sellaista vanhan Kristan oloista hiihtämistä. Hän on selvästi nousukunnossa.

Lue myös:

Ruotsin sprinttitykki Linn Svahnia ei kiinnostanut perinteiseen hyppykuvaan osallistuminen – "Minä hypin ainoastaan trampoliinilla"

Aleksandr Bolshunov tykitti Tourin kärkeen hurjalla soolovedolla – lopussa dramaattinen kolari, kaksi suomalaista pisteille

Krista Pärmäkoski malttoi mainiosti haastavissa olosuhteissa – "Kaikki pelkäsivät, että oma maaliviiva tulee liian aikaisin"

Suomen hiihtomaajoukkueen varman päälle pelaaminen sai kehut Sami Jauhojärveltä, sairastuminen sotkee Kerttu Niskasen kuvioita: "Suunnitelmat menevät täysin uusiksi"

Kerttu Niskanen keskeyttää Tour de Skin vatsataudin vuoksi: "Ikävä takaisku"

Suosittelemme