Krista Pärmäkoski on saamassa suksensa oikeille raiteille vaikean syksyn jälkeen.
Pärmäkoski on kolmen etapin jälkeen Tour de Skin kokonaistilanteessa kymmenentenä, noin puolitoista minuuttia kärkinaista Yhdysvaltojen Jessica Digginsiä perässä.
Pärmäkosken meno Keski-Euroopan laduilla on yllättänyt sekä urheilijan että valmentajan.
– En odottanut, että olen kymppisakissa tässä vaiheessa kiertuetta. Hiihto on tuntunut hyvältä ja varmasti koko ajan menossa parempaan päin, Pärmäkoski kertoo Yle Urheilulle.
– On tämä mennyt ennakko-odotuksia paremmin. Mietimme Rukan maailmancupin jälkeen, onko Tourille järkevää edes lähteä, Pärmäkosken valmentaja Matti Haavisto kertoo.
Pärmäkoski sairasteli marraskuussa, joka verotti paljon alkukauden suorituksia. Rukalla suomalaisen tulokset painuivat päälle 30:nnen.
– Kroppa ja mieli olivat silloin maassa ja meinasin suksetkin polttaa. En aio kuitenkaan niin tehdä. Katsotaan kuitenkin kausi läpi, hyväntuulinen Pärmäkoski naurahtaa.
Pellit auki
Nyt tilanne näyttää valoisammalta. Pärmäkosken fiilis on korkealla, kun kiertue siirtyy Sveitsistä Italiaan. Edelliset kisat antoivat jo osviittaa paremmasta ja kaksi seuraavaa etappia ovat Pärmäkosken mieleen. Toblachissa hiihdetään tiistaina vapaalla väliaikalähtökisa ja keskiviikkona perinteisellä hiihtotavalla takaa-ajo.
– Varmasti Toblachissa pääsee näkemään oikeasti sitä omaa virettään, Pärmäkoski tuumii.
Pärmäkoski paljastaa, että aiemmin Tourilla hän on hiihtänyt ajoittain hieman käsijarru pohjassa.
– On ollut haastavaa, kun en ole ihan huippukunnossa. En uskalla ottaa riskejä, koska kiertue on pitkä ja en halua romahdusta. Piti pelata alku vähän varman päälle.
Pärmäkoski kertoo, että tavoite on hiihtää raskas kiertue maaliin asti, vaikka Tourin päättävä klassinen loppunousu ei niin houkuttele.
– Edelleen olen mäen päälle menossa. Ei ole ollut mitään ongelmia vielä tähän asti.
Valmentaja Haaviston mukaan varman päälle hiihtäminen on liittynyt osaltaan vaikeaan syksyyn, mutta myös Sveitsin etappien korkeaan ilmanalaan. Nyt merenpinnan tasolla tilanne on toinen.
– Normaalisti ennen Touria olemme harjoitelleet korkealla, mutta emme tällä kertaa. Siksi käsijarru on ollut välillä pohjassa. Krista kertoi viime kisan jälkeen, että vasta viimeisellä kierroksella hän pisti kunnolla itsensä tiukille.
Pärmäkoski oli sunnuntaina vapaalla hiihdetyn takaa-ajon kuudenneksi nopein osuusajoissa.
"Se on toiminut useana vuonna"
Haavisto odottaa suojatiltaan Tour de Skillä vielä parempaa menoa. Nyt ei enää säästellä.
– Odotan kiertueen yksittäisistä kisoista, että Krista olisi jonain päivänä podiumtaistelussa mukana. Se on hyvänä päivänä mahdollista.
Haaviston mukaan tilanne helmikuun lopussa alkavia Obertsdorfin MM-hiihtoja ajatellen näyttää nyt hyvältä. Haavisto kertoo, että Tourin jälkeen harjoittelua kevennetään, jonka jälkeen MM-kisoihin valmistautuminen alkaa.
– Hyvin mennyt Tour de Ski on yleensä nostanut Kristan lopputalvena hyvään kuntoon. Niin se on toiminut useana vuonna. Uskon, että pystymme vielä parantamaan paljon.
– Krista on ottanut jo todella ison harppauksen kuukaudessa. Viimeinen harjoitus ennen Touria näytti hyvältä.
Kiertueen jälkeen seuraava maailmancupin kisa on Haaviston mukaan todennäköisesti Lahden Salpausselällä 22–24. tammikuuta.
Haaviston mukaan marraskuinen pohjakosketus sattui saumaan, josta kelkan ehtii kääntämään vielä oikeaan suuntaan ennen MM-kisoja.
– Jos se olisi tapahtunut joulu-tammikuussa, niin silloin olisi tullut kiire MM-kisoihin.
Naisten 10 kilometriä hiihdetään tiistaina kello 13.50. Miesten 15 kilometrin vuoro on 15.35. Voit katsoa kisat Ylen kanavilta.
Lue myös:
Tour de Skillä ensimmäinen koronatapaus – kaksi ranskalaisvalmentajaa eristyksiin