21-vuotias Jami-Petteri Klemola surmattiin viime kesäkuussa kotikunnassaan Kaustisella Keski-Pohjanmaalla.
Myöhemmin samana kesänä Sami Satomaa ajoi kotoaan Oulusta parinsadan kilometrin matkan kuntaan, jota ei tuntenut, tutkimaan maastoa, jossa ei ollut koskaan käynyt.
Uhria ei ollut vielä löydetty, ja uteliaisuuden lisäksi Satomaan takaraivossa naputti toinenkin tunne.
– Kyllä minulla oli sellainen ajatus, että haluaisin olla avuksi.
Sympatiat ovat aina uhrin puolella
Sami Satomaa
Klemolan ruumis löytyi lopulta yli kaksi kuukautta henkirikoksen jälkeen joesta Vetelistä. Sen jälkeenkin Satomaa kävi Keski-Pohjanmaalla kolmesti ennen tuomiota: löytöpaikalla, rikospaikalla, metsästysmajalla, epäiltyjen kotitalolla ja kyläkoululla.
– Iso kiinnostus tapausta ja ihmisiä, syitä ja seurauksia kohtaan sai käymään niin kaukana noinkin monta kertaa, summaa Satomaa.
Joulukuussa kaksi veljestä vastasivat Pohjanmaan käräjäoikeudessa syytteisiin murhasta. Satomaa otti vuosilomapäivän, varmisti ajoissa, että saliin pääsee korona-aikanakin ja seurasi istunnon.
Tuomio annettiin jouluviikolla. Veljekset saivat taposta ja hautarauhan rikkomisesta 10,5 vuotta. Melko lailla sellaisen tuomion, kuin Satomaa oli arvioinutkin.
Alkuvuodesta hän kävi vielä uhrin haudalla.
Sami Satomaa ei tuntenut uhria, tuomittuja tai ketään muutakaan asiaan liittyvää. Häntä kiinnostavat rikokset – eikä hän ole ainoa.
Tiedonjanoa ei voi tulpata
Iso osa ihmisistä vähintään seuraa rikosuutisointia perusmediasta, sanoo yliopistonlehtori Matti Näsi Helsingin yliopiston Krimonologian ja oikeuspolitiikan instituutista.
– Niin kauan kuin painokoneet ovat latoneet uutisia, rikokset ovat olleet niiden keskeisimpiä aiheita.
Nykyistä tiedonjanoa Näsi kuvaa kyltymättömäksi eikä usko, että uutisointi tai yksityiskohtien pöyhiminen tulevaisuudessa ainakaan vähenee.
Moni tutkii rikoksia myös työkseen – en näe tässä mitään sen erikoisempaa
Matti Näsi, yliopistonlehtori, Krimo
Viime vuosina lopullisesti läpi lyönyt true crime -genre todistaa osaltaan, ettei laajemmin kiinnostuneiden joukkokaan ole mikään pieni porukka.
Heille on nykyään tarjolla paljon lähteitä ja kanavia, joissa pallotella teorioita ja oman tiedonhankinnan tuloksia muiden samanhenkisten porukassa.
Harrastus muiden joukossa
Sote-alalla työskentelevälle Sami Satomaalle rikosseuranta on harrastus. Hän katsoo aihetta käsitteleviä televio-ohjelmia, lukee alan lehtiä ja keskustelee netissä muiden kiinnostuneiden kanssa.
– Tutkiminen on myös terapeuttista. Syvennyn, luen ja kirjoitan – lähinnä itselleni.
Joku on joskus heittänyt puolittain vitsillä, uskaltaako miestä kutsua kyläänkään.
– Tämä on yksi osa elämääni. En sitten tiedä, miltä se kuulostaa ihmisten korvissa.
Mitä harrastuksesta saa, riippuu ihmisestä. Asioita voi seurata ja silti pysytellä turvallisesti tapahtuneen ulkopuolella. Pakassa voi olla mukana omia huolia, ihmismielen kiehtovuutta, viihteellisyyttä, sanoo yliopistonlehtori Matti Näsi.
Eikä harrastuksessa ole hänestä mitään hävettävää.
– Ei missään nimessä. Ihmisillä on monenlaisia kiinnostuksen kohteita. Moni tutkii rikoksia myös työkseen – en näe tässä mitään sen erikoisempaa.
Sami Satomaan vuosia jatkuneen kiinnostuksen taustalla ei ole erityistä syytä. Ei omia tai lähipiirin kokemuksia, eikä varsinkaan rikosten tai rikollisten ihannointia.
– Sympatiat ovat aina uhrin puolella. Haluan pohtia esimerkiksi kadonneiden kohtaloita ja vaihtoehtoja. Ja motiiveja tapahtuneeseen, sanoo Satomaa.
Kaikki rikokset eivät häntä kiinnosta, ja sekin on yleistä. Pyörävarkauksien tutkinta ei yllä harrastukseksi asti, vahvistaa yliopistonlehtori Matti NäsiHelsingin yliopiston Krimonologian ja oikeuspolitiikan instituutista.
– Rikos kiinnostaa, jos siihen liittyy jotain poikkeavaa ja erilaisia kerrostumia, kuten juuri Kaustisen-tapauksen kohdalla. Myös se kiehtoo, mihin kaikkeen ihminen pystyy. Synkkyys kiinnostaa, sanoo Näsi.
Taustatyö tehdään kunnolla
Sami Satomaata kiehtovat eniten murhamysteerit. Mikään ei ole toistaiseksi vallannut mieltä niin kuin Klemolan tapaus.
Siihen vaikutti esimerkiksi uhrin pitkä kadoksissaolo, sittemmin tuomittujen jakamat kuvat ja asian nostattama vuolas kiinnostus,
Sosiaalinen media onkin tärkeä väylä asian harrastajille. Satomaakin on löytänyt niin uhrista kuin epäillyistä taustatietoa välillä melkoisia määriä: lapsuudesta ja työpaikoista vapaa-ajalla kuvattuihin ja julkisesti jaettuihin videoihin.
Niitä tutkiessaan ja pohtiessaan mies tuntee joskus jopa pääsevänsä jossain määrin asianosaisten pään sisälle.
– Sitten sitä yrittää miettiä motiiveja: miksi tähän päädyttiin. Olisiko jotain voitu tehdä toisin? pohtii Satomaa.
Eikä kiinnostus lopu tuomioon. Esimerkiksi syyntakeettomina tuomittujen osuus, kohtalo ja hoitopolku kiinnostavat.
Tieto voi lisätä pelkoja
Joitakin riskejä tähänkin harrastukseen liittyy, sanoo yliopistonlehtori Matti Näsi. Verkkokeskusteluissa huhut, epäilyt ja jopa syytökset lentävät, kun tiedonjano on kova ja infoa halutaan nopeasti.
– Ei ole tavatonta, että siellä liikkuu vääriä epäiltyjen nimiä ja vääriä teonkuvauksia. Silloin voi ylittää kunnianloukkauksen kynnyksen.
Toisaalta rikosuutisoinnin aktiivinen seuraaminen jo perinteisessä mediassa lisää pelkoa. Mitä aktiivisemmin ja monitasoisemmista lähteistä rikollisuutta seuraa, sitä enemmän rikospelkoja raportoidaan.
Tämä käy ilmi Väkivallan kokemus ja rikostiedon lähteet -tutkimuksesta (siirryt toiseen palveluun). Siinä Näsi kollegoineen tutki, mistä ihmiset seuraavat rikosuutisia ja mikä vaikutus lähteillä ja niiden määrällä on turvallisuuden kokemukseen.
Pelko voi heijastua omaan liikkumiseen ja asuinalueen turvalliseksi kokemiseen. Myös näkemys yhteiskunnan turvallisuudesta ja sen kehityksestä voi vääristyä.
– Kyllä siinä on selkeä yhteys: se heijastelee yleisempääkin huolestuneisuutta.
Lue myös: Monilla on virheellinen käsitys väkivallan yleisyydestä Suomessa, selviää tutkimuksesta
Systeemiä ymmärtää nyt paremmin
Sami Satomaan ymmärrys oikeusjärjestelmästä on kasvanut harrastuksen myötä. Mies osaa hahmottaa kokonaisuuksia aiempaa paremmin ja tietää, mitkä asiat prosessissa painavat ja mitkä eivät.
Myös usko järjestelmään on lisääntynyt.
Suomalaisessa oikeuskäytännössä on paljon hyvääkin, ja mielestäni siihen voi luottaa
Sami Satomaa
– Suomalainen oikeuskäytäntö saa hyvin usein kritiikkiä esimerkiksi tuomioiden pituuksista. Itse monia tapauksia oikeusasteessa tutkittuani ja asiaan perehdyttyäni olen kuitenkin hieman toisella kannalla. Suomalaisessa oikeuskäytännössä on paljon hyvääkin, ja mielestäni siihen voi luottaa, sanoo Satomaa.
Siltä pohjalta hän joskus kommentoi myös netissä niille, joiden usko oikeusjärjestelmään horjuu, kun tuomio ei vastaa omaa odotusta.
Laajemmallekin porukalle Satomaa voisi kirjoittaa; rikostoimittajan ura kiinnostaisi.
Toistaiseksi asia pysyy harrastuksena. Siihen kuluvia tunteja Satomaa ei ole koskaan laskenut, vaikka niitä kertyy lähes joka ilta.
– Mutta salibandy vie enemmän aikaa!