Yhdysvaltain kongressin tämän päivän tapahtumat huolestuttavat ja hämmästyttävät Suomen poliittista johtoa.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kommentoi tapahtumia Yle uutisille keskiviikkona puolen yön aikaan.
– Hyvin hämmentävä ilta, presidentti toteaa.
– Illan mittaan uutiset olivat toinen toistaan käsittämättömämpiä. On hyvin vaikea ymmärtää, että vanhassa demokratiassa tapahtuu jotain tällaista.
Jo aiemmin illalla, tapahtumien käynnistyttyä, presidentti kommentoi twitterissä.
–Joka hetki tuo nyt Washingtonista uutta mahdotonta: meneillään on uskomaton demokratian painajainen. Rohkaisevaa on, että vastuuntuntoisia on yli puoluerajan, presidentti Sauli Niinistö twiittasi.
Presidentti Donald Trump on kyseenalaistanut vaalien tuloksen. Kongressin oli tarkoitus istunnossa vahvistaa Joe Bidenin marraskuinen vaalivoitto. Istunto keskeytyi, kun Trumpin kannattajat tunkeutuivat väkivaltaisesti kongressiin.
Niinistö arvioi, että keskiyön tunnelmat saattavat olla aavistuksen rauhoittavampia, Trumpin kehotettua kannattajiaan palaamaan koteihinsa.
Yhdysvaltojen kansanvalta on Niinistön mielestä saanut kolhun.
– Onhan se demokratialle aikamoinen kolhu, että jotain tuollaista voi tapahtua. Ehkä se on myös opiksi jatkoa varten, että demokratian kunnioitus säilyy ja ehkä jopa vahvistuu
Yhdysvaltain tulevalla presidentillä Joe Bidenilla on edessään melkoinen tehtävä, kun hän yrittää yhdistää Yhdysvallat.
– Kannattaa varmasti pohtia myös syitä, mistä Trump-ilmiö lähti edellisissä vaaleissa liikkeelle. Kai vastauksena on, että on väkeä, joka on ollut tyytymätönsä menoon jota siihen asti oli ollut. Niihin tyytymättömyyden lähteisiin ja syihin varmasti nyt paneudutaan, presidentti arvioi.
Presidentin arvio on, että kongressiin tunkeutuminen ei näytä varsinaiselta vallankaappausyritykseltä.
– Ei se ehkä ihan siltä näyttänyt. Pikemminkin hetkessä syntyneeltä, presidentti Trumpin puheen hengen synnyttämältä toiminnalta. Joukossa toiminta ja tyhmyyskin tiivistyy.
Tapahtumat voivat heijastua myös maailmanpolitiikkaan. Siinä Yhdysvalloilla on ollut suuri painoarvo.
– Erityisesti jos Yhdysvallat jatkossakin näyttää kovin kahtiajakautuneelta, se heikentää Yhdysvaltojen ääntä. Se vaikuttaa kansainvälisessä yhteistyössä ja heijastuu meillekin, Niinistö sanoo.
Pääministeri Marin: demokratiaa on puolustettava järkähtämättä
Myös muu Suomen poliittinen johto seuraa huolestuneena Yhdysvaltain kongressin tapahtumia ja tuomitsee presidentti Donald Trumpin kannattajien toiminnan.
–Mielenosoittajien tunkeutuminen kongressirakennukseen on erittäin vakava ja huolestuttava asia. Se osoittaa, kuinka tärkeää demokratiaa on puolustaa järkähtämättä, pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoo twitterissä.
Suomen ulkoministeri vaatii väkivallan lopettamista heti.
–Järkyttäviä uutisia Yhdysvalloista, yhdestä maailman vanhimmista demokratioista. Vaalien tulosta tulee aina kunnioittaa. Väkivallan on loputtava välittömästi, vaatii ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.)
–Tunkeutuminen Yhdysvaltain kansanedustuslaitokseen on uskomatonta ja häpeällistä. Demokratiaa on puolustettava, kaikkialla, alati, kommentoi eurooppaministeri Tytti Tuppurainen (sd.).
Huolestuneisuudestaan kertoo myös keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko. Hän muistuttaa, että vaalituloksen kunnioittaminen ei ole mielipidekysymys, ja koskee sekä voittajia että häviäjiä. Myös vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo vaatii kunnioittamaan vaalitulosta.
Oppositiopuolueista kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo vaatii jokaista kunnioittamaan vapaiden vaalien tulosta.
– Demokratiaa ei ole ilman vaalitulosten kunnioitusta. Väkivalta ei kuulu demokratiaan. On toivottava, että asiat USAn suunnalla ratkeavat rauhanomaisesti, sanoo Jani Mäkelä (ps.), suuren valiokunnan varapuheenjohtaja.
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah pitää väkivaltaan lietsomista ja tunkeutumista kongressiin tuomittavana.