Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Vertailu: Suomalaiset ottaisivat koronarokotteen muita halukkaammin, Euroopassa vain tanskalaiset edellä – katso Ylen erikoislähetyksen tallenne

Moni haluaisi koronarokotteen niin pian kuin mahdollista, mutta monissa maissa yli puolet ei aio sitä ottaa.

Koronaa on kestetty jo vuosi: Miltä näyttää tuleva kehitys?
Antti Parviala
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomalaisten valmius ottaa koronarokote on Euroopan ja maailmankin kärkeä.

Taloustutkimuksen ja kansainvälisen tutkimuslaitosverkoston yhdessä tekemän kyselyn mukaan Euroopassa vain tanskalaisilla on suomalaisia suurempi valmius rokotteen ottamiseen.

Verkoston kyselyssä tanskalaisista 87 prosenttia sanoo haluavansa rokotteen varmasti tai mahdollisesti. Suomalaisilla osuus on 81 prosenttia. Se on merkittävästi enemmän kuin Euroopan suurissa maissa.

Esimerkiksi Italiassa rokotteen ottaisi 70 prosenttia, Saksassa 65 prosenttia ja Ranskassa vain 44 prosenttia. Kyselyn rokotevastaisin ilmapiiri näyttää olevan Serbiassa, jossa alle 40 prosenttia ottaisi rokotteen ja yli 60 prosenttia ei sitä ottaisi "mahdollisesti" tai "ehdottomasti".

THL:n rokoteasiantuntija ylilääkäri Hanna Nohynekin mukaan alle 70 prosentin rokottamisosuudella ei saavuteta laajempaa koko väestöä koskevaa niin sanottua laumasuojaa. Mutta toisaalta yksikin rokotus suojaa ainakin rokotukseen saajaa.

Nohynekin mukaan ajatukset voivat muuttua nopeasti.

– Ihminen voi sanoa yhtä ja tehdä toista. Kun koronakuolema tulee lähelle, niin yhtäkkiä voidaan ajatella ihan toisin.

Hän muistuttaa kymmenen vuoden takaisesta sikainfluenssasta.

– Kahdeksanvuotiaan tytön kuoleman jälkeen rokotteen saamisesta alettiin äkkiä melkein tapella.

Ranskalaisten matalat rokotteen ottamisaikeet eivät ole yllätys. Niille on pitkät perinteet ja juuri sen takia Ranskassa on turvauduttu rokotuspakkoon: Lapsi ei pääse päiväkotiin tai kouluun ilman todistusta pakollisista rokotteista.

Kysely tehtiin 32 maassa ja siihen vastasi lähes 27 000 henkilöä. Suomessa kyselyn otos oli 651 vastaajaa. THL:n aikaisemmin julkaisemassa tutkimuksessa suomalaisten rokotevalmius jäi 64 prosenttiin. Tulosten eroihin vaikuttavat kysymysasettelu ja kyselyajankohdan uutisointi. Lisäksi THL:n kyselyssä vastausvaihtoehtoja oli seitsemän ja WINMR:n kyselyssä neljä.

Maailmanlaajuisesti vastaajista 71 prosenttia aikoo ottaa koronarokotteen ehdottomasti tai mahdollisesti ja 29 ei aio ottaa sitä mahdollisesti tai ehdottomasti. Miehet ovat rokotteelle hiukan suosiollisempia kuin naiset. Rokotteen ottaisi miehistä 74 prosenttia ja naisista 69 prosenttia.

Tutkimuksessa mukana olleista maista Vietnam, Kiina ja Intia ovat selkeimmin valmiita rokotuksiin. Niissä kaikissa yli 90 prosenttia sanoo ottavansa rokotteen, kun niitä on saatavilla. Tällä listalla Suomi mahtuu kärkikymmenikköön.

Kyselyssä selvitettiin myös sitä, kuinka tyytyväisiä tai tyytymättömiä kansalaiset eri maissa ovat oman maansa hallituksen toimiin virusepidemian taltuttamisessa.

Vietnamissa hallitus saa koronatoimilleen tasan sadan prosentin hyväksynnän, ja Kiinassakin varsin imartelevan 99 prosentin hyväksynnän.

Euroopassa parhaan arvion hallitukselleen antavat tanskalaiset (77%) ja toiseksi parhaan suomalaiset (75%). Sen sijaan Puolassa (15%) ja Espanjassa (26%) tulos ei juuri mairittele.

Vuosi koronaa

Koronaviruksella on tänään vuosipäivä. Päivälleen vuosi sitten Kiina kertoi millaisesta viruksesta oli kyse. Mutta miten viruksen leviäminen on juuri nyt kehittymässä ja kuinka nopesti rokotteista voidaan odottaa todellista suojaa?

Seuraa erikoislähetystä TV1:ssä ja Ylen Areenassa klo 9 alkaen. Studiossa THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek ja Helsingin yliopiston apulaisprofessori Tarja Sironen.

Aiheesta voit keskustella maanantaihin klo 22 saakka.

Suosittelemme