Syyttäjä vaatii ehdotonta vankeusrangaistusta miehelle ja naiselle niin sanotussa valekuolemajutussa.
Entisen pariskunnan syytetään harhauttaneen viranomaisia ja oikeutta luulemaan, että naisen isä tapettiin Irakissa vuonna 2017. Syyttäjän mukaan isä on kuitenkin elossa ja hänen kuolemaansa liittyvät asiakirjat on väärennetty.
Poikkeuksellisen oikeusjutun käsittely alkoi Helsingin käräjäoikeudessa maanantaina.
Irakilaismiehen tytärtä ja miehen entistä vävyä syytetään kumpaakin törkeästä petoksesta ja törkeästä väärennyksestä. Enimmäisrangaistus on kummassakin rikosnimikkeessä neljä vuotta vankeutta.
Lisäksi naista syytetään perättömästä lausumasta viranomaismenettelyssä. Syyttäjän mukaan nainen on valehdellut turvapaikkakuulustelussa isäänsä Irakissa kohdistuneesta vainosta.
Motiivina naisella oli oleskeluluvan saaminen itselleen ja lapsilleen. Toisaalta hän vaati Suomen valtiolta myös vahingonkorvauksia.
Syyttäjä: Häntä ei ole tapettu eikä hän ole kuollut
Irakilaismies tuli tyttärensä ja poikansa kanssa Suomeen vuonna 2015. Hän sai kuitenkin kielteisen turvapaikkapäätöksen ja palasi kotimaahansa marraskuussa 2017. Vain viikkoja paluun jälkeen hänet väitetysti ammuttiin kadulle Bagdadissa.
Esimerkiksi Yle kirjoitti tapauksesta ja siitä nousi vilkas keskustelu turvapaikanhakijoiden oikeusturvasta. Tapaus vaikutti myös irakilaismiehen Suomessa asuvan tyttären omaan turvapaikkaprosessiin. Hän vetosi isänsä kohtaloon hallinto-oikeuteen tekemässään valituksessa.
Lisäksi Suomen toiminnasta valitettiin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen (EIT). Marraskuussa 2019 Suomi sai EIT:ltä langettavan päätöksen irakilaismiehen väitetyn kuoleman vuoksi.
Valtionsyyttäjä Sampsa Hakalan mukaan Suomen poliisi sai kuitenkin pian tuomion jälkeen Irakin viranomaisilta tiedon, että mies olisi mahdollisesti elossa. Tämän jälkeen keskusrikospoliisi aloitti asiassa esiselvityksen.
– Samaan aikaan [miehen entinen vävy] kävi asiaa läpi omasta näkökulmastaan. Helmikuussa 2020 hän meni Pasilan poliisiasemalle ja ilmoitti, että Suomi oli tullut huijatuksi, Hakala kertoi oikeudessa.
Irakilaismiehen tyttären avioliitto oli päättynyt eroon joitakin kuukausia aiemmin.
Maaliskuussa Suomen poliisi lähetti Irakiin virka-apupyynnön. Huhtikuussa Irakin viranomaiset vahvistivat, että kuolintodistus oli väärennös ja kuolleeksi väitetty mies elossa. Hänet tavoitettiin kuultavaksi lokakuussa 2020.
– Häntä ei ole tapettu eikä hän ole kuollut, Hakala sanoo.
Syyttäjä katsoo, että syytetyt ovat antaneet viranomaisille ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle valheellisia tietoja ja väärennettyjä asiakirjoja Suomesta Irakiin käännytetystä miehestä.
Syytetyt vierittivät vastuuta toistensa niskoille
Nainen myöntää epäillyt teot pääpiirteittäin. Hänen puolustuksensa kuitenkin katsoo naisen syyllistyneen perusmuotoisiin rikoksiin, ei törkeisiin.
Nainen kiistää tehneensä rikokset taloudellisen edun vuoksi. Hän sanoo halunneensa ainoastaan varmistaa, että saa jäädä Suomeen. Nainen käytti isänsä väitettyä kohtaloa perusteena saadakseen itselleen ja lapsilleen oleskeluluvat.
EIT tuomitsi Suomen maksamaan naiselle 20 000 euron vahingonkorvaukset. Korvauksia ei ole kuitenkaan maksettu ilmi tulleen rikosepäilyn vuoksi. Naisen mukaan hän ei valitusprosessin alkaessa edes tiennyt, että EIT voisi tuomita Suomen valtion maksamaan hänelle korvauksia.
Toinen syytetty, naisen entinen puoliso puolestaan kiistää rikokset. Hän ei vastauksensa mukaan ole tiennyt, että viranomaisille ja oikeudelle esitetyt asiakirjat ovat olleet väärennöksiä.
Nainen ja hänen entinen puolisonsa vierittivät oikeudessa syytä tapahtumista toistensa niskoille.
Naisen mukaan hänen isänsä kuoleman lavastamisesta on päättänyt isä itse naisen tuolloisen puolison kanssa. Tämä olisi tapahtunut pian sen jälkeen, kun isä oli palannut Suomesta Irakiin.
– Päämies on kasvanut vanhanaikaisessa patriarkaalisessa lapsuudenkodissa, jossa häntä on syrjitty sukupuolensa perusteella. Sekä päämiehen isä että [tuolloinen puoliso] ovat olleet auktoriteetteja, joita ei voi uhmata, naisen asianajaja Joonia Streng luonnehti.
Naisen entinen puoliso puolestaan sanoi luulleensa pitkään, että Irakiin palannut mies olisi todella surmattu. Puolustuksen mukaan lavastus paljastui miehelle vasta helmikuussa 2020.
Syyttäjän mukaan vävy on kuitenkin ollut yhteydessä "valekuolleeseen" mieheen esimerkiksi maaliskuussa 2019.
Poliisi on kertonut epäilevänsä törkeistä petoksista ja väärennyksistä myös valekuolleeksi epäiltyä miestä itseään ja hänen vaimoaan. Hän ei ole paikalla oikeudenkäynnissä, koska häntä ei ole saatu Suomeen.
Oikeuskäsittelyyn on varattu viisi päivää.