Markus Vuorela järjesti varsinaisen jättiyllätyksen, kun hän raivasi tiensä Val di Fiemmen sprintissä välieriin asti, eikä finaalipaikkakaan jäänyt kuin 0,26 sekunnin päähän.
– Se olisi ollut hiihtovuoden pommi, jos Markus Vuorela olisi ollut maailmancupin sprinttifinaalissa, Yle Urheilun asiantuntija Sami Jauhojärvi totesi.
Markus Vuorela on hyvä yleishiihtäjä, mutta varsinainen sprintteri hän ei ole. Aikuisten SM-kisoissakaan Vuorela ei ole päässyt sprintissä välieriin asti ja nyt lauantain seitsemäs sija toi hänelle ensimmäiset maailmancupin pisteet sprintistä.
Tour de Skin ensimmäisessä sprinttikisassa Vuorelan matka jäi karsintaan, mutta tämän jälkeen hän on hiihtänyt tasaisen varmasti. Perjantaina hän onnistui 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähtökisassa nousemaan 16:nneksi.
Perjantaina Vuorelan huippuhiihtoa avitti myös Suomen huollon superonnistuminen sekä oikean huippuparin löytyminen välinepakasta. Sama tahti jatkui myös lauantaina.
– Jos Vuorela yllätti eilen, niin tänään hän teki superyllätyksen, Jauhojärvi sanoi.
"On ollut kyllä ihan uskomaton päivä"
Myös Vuorela itse oli sprinttikisastaan yllättynyt.
– On ollut kyllä ihan uskomaton päivä. Nyt jotenkin toimii kaikki, jo karsinnassa yhdeksännellä sijalla hämmentänyt suomalaishiihtäjä sanoi Yle Urheilulle.
– Minulla oli todella paljon voimaa välierässäkin. Ei tuntunut vielä missään, mutta oli koko ajan sellaista, että hiihdin päälle, enkä löytänyt omaa paikkaa.
Vuorelan “kapulat” olivat sen verran hyvässä lyönnissä, että hän joutui Federico Pellegrinon peesissä laskiessaan nostamaan selkäänsäkin ylös. Hän näki, että sivussa olisi saattanut olla hyvä paikka, johon olisi voinut iskeä, mutta ei kuitenkaan uskaltanut.
– Neljänneltä paikalta on hyvä tulla laskuun, sillä se heittää tosi hyvin. Oli vähän pussipaikka loppusuoralla ja se oli vähän shakkipeliä kummulle tultaessa. Että kuka ottaa minkäkin siirron ja ladun, Vuorela sanoi ja kaipasi itseltään enemmän röyhkeyttä.
Jauhojärven mielestä Vuorelan ei olisi kannattanut ottaa tilanteessa liian suurta riskiä, joka olisi saattanut johtaa hylkäykseen.
– Pikkuisen enemmän olisi pitänyt kääntää Pellegrinon rinnalle, siitä olisi tullut suoraan finaalipaikka, Jauhojärvi pohti.
Vuorela sai seitsemännestä sijastaan 32 hyvityssekuntia ja nousi Tour de Skin kokonaiskilpailussa 20. sijalle. Hän on Touria johtavaa Venäjän Aleksandr Bolshunovia 8.12 jäljessä, kun edessä on enää viimeinen etappi, 10 kilometrin vapaan hiihtotavan yhteislähtökilpailu.
Lue myös:
Matintalo ja Pärmäkoski selvittivät karsinnan kirkkaasti – Suhonen kärsi karvaan kohtalon