Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Yle seurasi Toini-pyryä: Vaikeat liikenneolosuhteet jatkuvat pitkälle keskiviikkoon

Ajokeli on monin paikoin surkea, ja lumisateet jatkuvat pitkälle huomiseen.

Henkilö putsaa autoa lumesta.
Turussa on lumitöitä riittänyt. Kuva: Arash Matin / Yle
Tekijät
Avaa Yle-sovelluksessa

Talven kovin lumimyrsky aiheutti useita loukkaantumisia liikenteessä tiistaina. Vaikeat liikenneolosuhteet jatkuvat pitkälle keskiviikkoon.

Pääkaupunkiseudun asukkaat joutuvat keskiviikkona totuttelemaan Lapin sydäntalven veroisiin olosuhteisiin. Tiistaina Toiniksi ristityn lumipyryn jäljiltä Uusimaa olisi viimeistään keskiviikkoiltana ennusteiden mukaan koko Suomen lumisin paikka.

  • Lumimyräkkä on aiheuttanut runsaasti liikenneonnettomuuksia
  • Pääkaupunkiseudun joukkoliikenne takkuilee tällä hetkellä pahasti
  • Sähkökatkoja oli klo 23.30 noin 7000 eri puolilla maata
  • Lumisateen ennustetaan jatkuvan keskiviikkoiltapäivään saakka
Kaksi linja-autoa ajautui kyljelleen lumipenkkaan Hanabölen rantatiellä.
Kaksi linja-autoa ajautui kyljelleen lumipenkkaan Hanabölen rantatiellä Vantaalla. Kuva: Petteri Sopanen / Yle

Vantaalla kaksi linja-autoa suistui ojaan erittäin huonossa ajokelissä iltapäivällä. Saman suuntaan menossa olleet bussit ajautuivat ulos ajoradalta Hanabölen rantatiellä noin kello 15.

Tiistaina Seinäjoella sattui kuolemaan johtanut onnettomuus, jossa henkilöauton kuljettaja ajoi nokkakolarin rekan kanssa. Onnettomuus tapahtui erittäin liukkaalla kelillä ennen puoltapäivää Nurmon kohdalla.

Henkilöauto oli ajautunut vastaan tulleen rekan kaistalle. Kuollut kuljettaja oli yksin autossa. Poliisin mukaan tapahtumapaikalla oli kova tuuli, joka nostatti pöllyävää lunta. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.

Yksi Helsingin joukkoliikenteen merkittävistä solmukohdista on Pasila.

Pyöräilijä taluttaa pyörää lumimyräkässä Senaatintorin vieressä Helsingissä.
Pyöräilijä taluttaa pyörää lumimyräkässä Senaatintorin vieressä Helsingissä. Kuva: Benjamin Suomela / Yle

Ohikiitävien hälytysajoneuvojen sireenit soivat ja valot välkkyivät puoli neljän jälkeen iltapäivällä, kun töistäpaluuliikenne oli juuri alkamassa.

Lumituiskussa Pasilan sillalla seisonut ylikomisario Jari Kaikko Helsingin poliisista totesi kuitenkin päivän sujuneen vaativiin olosuhteisiin nähden kohtalaisen hyvin.

– Vaikuttaa siltä, että on ajettu huolellisesti. Olin itse aamulla Hämeenlinnanväylällä seuraamassa liikennettä, siellä nopeudet ja välimatkat olivat kohtuulliset.

Iltapäivällä poliisin tiedossa oli hieman yli 50 kolaria Uudenmaan alueella. Helsingissä onnettomuuksia oli kirjattu seitsemän.

Helsingin poliisi muistutti Twitterissä autoilijoita turvaväleistä. Poliisin mukaan näissä olosuhteissa olisi pidettävä vähintään neljän sekunnin turvaväli edellä kulkevaan ajoneuvoon. 80 kilometrin tuntivauhdilla se tarkoittaa 80 metrin väliä.

Joukkoliikenne sekaisin pääkaupunkiseudulla

Suurin osa päivän onnettomuuksista on ollut peltikolareita ja tieltä suistumisia.

Yksi vakavimmista onnettomuuksista sattui Espoon Soukassa puoliltapäivin, kun nuori henkilö kiilautui lumenkuljetuskuorma-auton eteen. Iltapäivällä ennen puoli neljää kaksi bussia suistui kyljelleen ojaan Vantaalla.

Muutoin liikennettä ovat kiusanneet hankaliin paikkoihin jumiutunut raskas liikenne ja bussit. Kehä III:n tukkinut rekan perävaunu haittasi liikennettä kuuden tunnin ajan.

Poliisi uskoo iltapäivän ja illan liikenteen sujuvan, sillä ajotuntumaa on jo aamulta.

– Nyt kun ilta hämärtyy ja lunta tupruttaa, niin kannattaisi käyttää sumuvaloja, koska tupruttava lumi peittää takavalot, ylikomisario Kaikko neuvoo.

Joukkoliikenne on sujunut kangerrellen. Erilaiset onnettomuudet ovat hidastaneet liikennettä, ja osa väylistä on yhä auramaatta.

– Usein nämä on valitettavasti koululaisliikenteen teitä, sanoo HSL:n päällikköpäivystäjä Veera Laiterä.

Liikennetarkastajat kartoittavat vielä tänään koululaislinjojen tilannetta huomisaamua varten.

Junaliikennettä on päivän aikana supistettu, ja raitioliikenteessä on ollut myöhästymisiä. Sen sijaan metro on kulkenut normaalisti ja samoin Suomenlinnan lautta.

HSL:n mukaan iltapäivällä luvassa saattaa olla yksittäisten junavuorojen perumisia.

Seurasimme aamulla Helsingissä työmatkaliikennettä, joka on tänään ollut yhtä tuiskussa tarpomista. Katso 31 kuvan kooste täältä.

Eniten lunta Uudellemaalle

Kaikkein runsainta lumisade on tänään tiistaina Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueella, kerrottiin Ilmatieteen laitokselta. Näillä alueilla voi tulla noin 20–30 senttiä lunta.

Keskiviikkona runsaita lumisateita tulee enää Uudellamaalla. Jos huomisenkin sateet ottaa huomioon, voi kokonaiskertymä olla ainakin Uudellamaalla yli 30 senttiä.

Kaikilla merialueilla on tiistaina voimassa varoituksia kovasta tuulesta ja etenkin Selkämerellä on myrskyä. Selkämerellä Ilmatieteen laitoksen varoitukset kertovat tuulennopeuksien nousevan jopa 24 metriin sekunnissa.

Raskas liikenne vaikeuksissa

Porissa linja-auto suistui aamulla tieltä kyydissään kuljettajan lisäksi viisi matkustajaa. Poliisin mukaan yksi matkustaja lähti sairaalaan tarkistettavaksi, mutta hän ei tiettävästi ollut loukkaantunut vakavasti.

Raisiossa rekka jäi jumiin suistuttuaan tieltä.

Myös Pyhtäällä Kymenlaaksossa linja-auto on suistunut aamulla ojaan. Onnettomuus tapahtui ennen puolta yhdeksää Vastilantiellä. Pelastuslaitoksen mukaan linja-auton kyydissä oli 10 matkustajaa, mutta kukaan ei loukkaantunut.

Sää on aiheuttanut ongelmia myös muulle raskaalle liikenteelle. Esimerkiksi valtatiellä 7 Porvoossa puoliperävaunurekka osui tien kaiteeseen ja jäi poikittain tielle. Samoin Hämeenlinnassa rekan perävaunu ja henkilöauto kolaroivat Lahden valtatiellä, minkä jälkeen henkilöauto suistui ojaan. Helsingissä taas Kehä III:lla kaatui rekan perävaunu Ala-Tikkurilan kohdalla.

Kallion virastotalon edustalla Helsingissä tehtiin lumitöitä.
Kallion virastotalon edustalla Helsingissä tehtiin lumitöitä. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Turussa lumipyry alkoi jo ennen puoltayötä. Märkää lunta satoi välillä niin paljon, että aura-auton valot tahtoivat mennä tukkoon.

Turun Nättinummessa pelastuslaitos kävi varmistamassa kevytrakenteisen jalkapallohallin lumen kertymisen vuoksi. Kevytrakenteinen katto oli notkahtanut lumen painosta. Halli tyhjennettiin ihmisistä, eikä välitöntä vaaraa enää ole.

"Kukaan ei edes töötännyt tai näyttänyt keskisormea"

Helsingin ydinkeskustassa, Kampissa, oli kello 14 meneillään aura-auton kuljettajien vuoronvaihto. Maanalaisessa luolassa työvuoroaan lopetteli myös 35 vuotta aura-autoa kuljettanut Pekka Vatanen.

Vatasen herätyskello pirahti soimaan edellisenä iltana klo 22.40, ja ilta käynnistyi aamupalalla. Tiistain vastaisena yönä Vatanen pääsi vihdoin takaisin aura-auton ohjaamoon, sillä viime vuoden lumeton talvi kului Helsingissä harja-autolla ajellessa.

– Rakkaudesta lajiin, kyllä kai se sitä on. Olen Pohjanmaalta kotoisin ja pikkupojasta lähtien ajanut kaikenlaisia koneita, Vatanen tuumaa.

Vuoron aluksi Vatanen keräsi kollegansa Krista Luodon kanssa pahimmat lumikinokset pois Rautatieaseman liepeiltä. Muutoin kaksikko on pitänyt pääväyliä auki ydinkeskustassa: Kaisaniemessä, Etelärannassa ja Mannerheimintiellä.

– Oli kiva työpäivä, kun kukaan ei edes töötännyt tai näyttänyt keskisormea. Tänään ihmiset antoivat poikkeuksellisen hyvin tietä, Vatanen toteaa.

"Putsaa auto kunnolla, pue lämpimästi"

Helsingin pelastuslaitos pyysi jo maanantain aikana välttämään ylimääräistä liikkumista autolla huonon ajokelin vuoksi. Myös Helsingin poliisi vetosi autoilijoihin ja kehotti harkitsemaan etäpäivän pitämistä tiistaina, jos suinkin mahdollista.

Jos etäpäivä ei ole mahdollinen, ainakin työmatkaan on poliisin mukaan syytä varata riittävästi aikaa ja malttia. Myös vapaa-ajanautoilua tulisi välttää aamu- ja iltaruuhkan aikaan.

Tieliikennepäivystäjä Esa Malinen varoittaa autoilijoita huonosta ajokelistä.

Espoon Nihtisillalta Kehä I:n katkeamatonta autojen virtaa seurasi aamuseitsemän jälkeen liikennekeskuspäällikkö Kari Tarkki. Jos hän ei olisi lupautunut Ylen haastatteluun, hän olisi tänään pysytellyt suosiolla kotona. Niin hän suosittelee kaikkien muidenkin tekevän, jos suinkin mahdollista.

Voit katsoa suoran lähetyksen tallenteen Espoon Nihtisillan aamuliikenteestä tästä. Toimittajana Olli-Pekka Kursi, kuvaajana Ronnie Holmberg.

Jos kuitenkin on pakko lähteä liikenteeseen, Tarkki antaa nopean vinkkilistan autoilijalle.

– Putsaa auto kunnolla ja pue itsesi lämpimästi. Jos sattuu jotain, apu ei pääse välttämättä nopeasti paikalle. Varaa aikaa ja pidä maltti matkassa, hän sanoo.

Lumen lisäksi ongelmia aiheuttaa kova tuuli

Ylen meteorologi Matti Huutonen kertoo, että lunta on tullut lounaisissa ja eteläisissä maakunnissa noin 15–20 senttimetriä yön, aamun ja aamupäivän aikana. Vähintään toinen mokoma on vielä tulossa, kun sade jatkuu keskiviikkoiltapäivään saakka.

– Ei tällaista joka vuosi satu. Vielä on kuitenkin liian aikaista sanoa, kuinka poikkeuksellisista lumisateista on kyse.

Mies kolaa lunta Kampintorilla.
Helsingin kaupungin liikelaitokselle Staralle työskentelevä Tomi Kuusimäki poisti lunta Kampintorilta. Kuva: Silja Viitala / Yle

Eteläiseen ja läntiseen Suomeen ennustettiin maanantaina poikkeuksellisen suuria lumisademääriä. Vastaavia sääilmiöitä tapahtuu vain pari kolme kertaa vuosisadassa.

Tämänhetkisen ennusteen mukaan suurin osa lumisateista tulee Kokkola–Jyväskylä–Lappeenranta-linjan eteläpuolella. Eniten sataa Satakunta–Uusimaa-akselin tienoilla.

Lisäksi Huutonen muistuttaa kovista puuskista, jotka ovat rannikolla yltäneet paikoin myrskylukemiin. Myös maa-alueilla on mitattu reilusti yli 20 m/s puhaltavia tuulia.

Pohjanmaalla myrskytuulta ja lunta.
Pohjanmaalla myrskytuulta ja lunta. Kuva: Roy Fogde / Yle

Voimakas tuuli on myös aiheuttanut sähkökatkoja. Esimerkiksi Kanta-Hämeessä on enimmillään ollut vailla sähköä noin 1 200 asiakasta Hattulassa ja Hämeenlinnassa. Koko maassa sähköttömiä talouksia oli kello 15.40 noin 6 000. Enimmillään katkoja on ollut 12 000, kertoo Energiateollisuus.

Keskiviikkona lumisateet ovat vähenemässä, mutta etelässä sataa vielä lunta viidestä kymmeneen senttimetriä.

Lumipyry maan etelä- ja länsiosissa heikkenee ja väistyy etelään. Kylmää ilmaa puskee idästä, ja sää kylmenee koko maassa.

Maan keski- ja pohjoisosassa sää on poutaista ja varsinkin pohjoisessa on laajalti selkeää. Lumisateiden vähentyessä sää kylmenee koko maassa.

Lue lisää:

"Tekevälle sattuu", joutui Helsingin pelastuslaitos toteamaan, kun paloauto liukasteli pusikkoon – poliisi pyytää harkitsemaan etäpäivää tiistaina

Meteorologi Huutonen: "Luvassa hurjia lumimääriä Suomen mittakaavassa" – katso lukijoiden kuvat lumimyräkästä

Seurasimme kaupungin varautumista lumimyräkkään: Kun viivoitin mittaa yli kolmen sentin, keskeytyy Johanna Kulmalan yöuni

Suosittelemme