Keittiön pöydän päässä on vino pino papereita. Työtä riittää, vaikka Jessica Löfgren-Eriksson jäi eläkkeelle jo vuosi sitten.
Etelä-Suomen aluehallintoviraston (avi) entinen läänineläinlääkäri joutuu istumaan oikeussaleissa vielä pitkään.
– Näitä on ollut noin kerran kuussa. Käräjiä tulee eteen vielä vuoden tai kaksi, Löfgren-Eriksson arvelee.
Paperinivaska liittyy paljon mediahuomiota saaneeseen Lopen koirasusivyyhtiin. Tapausta käsitellään parhaillaan Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa. Löfgren-Eriksson on ensi viikolla syyttäjän todistajana.
Syyttäjä vaatii pääepäillylle kahdeksan kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta muun muassa törkeästä eläinsuojelurikoksesta ja salakuljetuksista. Hänen epäillään salakuljettaneen susia Venäjältä Suomeen ja tehtailleen koirasusipentuja.
Löfgren-Eriksson joutuu palauttamaan mieleensä eläinsuojelutapauksia, jotka ovat edenneet oikeuteen. Se on raskasta.
Lopella tapahtui se kaikista murheellisin: poliisi joutui lopettamaan 33 koiraeläintä.
– Olin paikalla, kun koirat lopetettiin. Lopetus jättää aina jälkensä kaikkiin, mutta en minä voi sitä hirveästi miettiä. Poliisilla oli paljon sellaista tietoa, jota meillä ei ollut. Päätös oli varmasti oikea.
Kun koirat lopetettiin, ilmestyi nettiin blogikirjoituksia. Niissä poliisin lopetuspäätös maalattiin silmittömäksi verilöylyksi. Poliisien väitettiin jopa halunneen päästä ampumaan eläimet. Myös Jessica Löfgren-Erikssonista kerrottiin valheellista tietoa.
– Minun väitettiin itkeneen autossa, kun koirat lopetettiin. Se ei ole totta.
Valheet eivät kuitenkaan yllätä. Suomessa on hyvin tavallista, että eläinsuojeluvalvonta joutuu maalituksen kohteeksi.
“Hän oli se, joka piti eläimistä huolta”
Entinen läänineläinlääkäri tiesi jo lapsena haaveammattinsa. Isä oli lääkäri, äiti hammaslääkäri. Äidinkin haave oli olla eläinlääkäri, mutta siihen aikaan ala oli miesten.
Hämeenlinnassa asuneella perheellä oli maatila Orimattilassa. Tilalla oli kissoja, lehmiä, lampaita, sikoja ja kanoja.
Eläinlääkärin vierailu maatilalla oli kohokohta koko perheelle. Vierailija teki Löfgren-Erikssoniin vaikutuksen.
– Mies hoiti eläimet ja tuli sitten kahville kertomaan niistä. Hän oli se, joka piti eläimistä huolta. Se oli minulle emotionaalinen asia.
Eläinlääketieteellisen ovet eivät auenneet heti lukion jälkeen. Löfgren-Eriksson joutui korottamaan arvosanojaan. Toisella yrittämällä onnisti.
Opiskelu Helsingin yliopistossa oli unelmien täyttymys. Vuosikurssilla oli alle 30 opiskelijaa. Professoreita teititeltiin.
– Emme olleet hetkeäkään pois koulusta. Keräsimme opintopisteitä joka päivä, ja kollegiaalisuus oli huipussaan.
Kuuden vuoden opiskelun jälkeen ura alkoi tutkijana. Jessica Lölfgren-Eriksson väitteli 1991 koirien maksasairauksista ja kuparimyrkytyksistä.
Hän työskenteli valtion leivissä patologina ja virkamiehenä Brysselissä hullun lehmän taudin aikaan. Työ oli opettavaista, mutta liian poliittista hänelle.
Seuraava pesti Ruokaviraston eläintautiasiantuntijana työllisti 2000-luvulla. Läänineläinlääkärin paikka aukesi 2010.
– Suojeluvalvonta sopi minulle ja vei mukanaan. Pidin työtä yhteiskunnallisesti todella vaikuttavana. Vaikutin sekä eläinten että ihmisten hyvinvointiin. Se palkitsi.
”Veimme kasvattajan henkilökohtaisesti päivystykseen”
Palkitseva työ oli rankkaa, ja ajomatkat väsyttävän pitkiä. Jessica Löfgren-Erikssonin vastuualue kattoi koko entisen Etelä-Suomen läänin Imatralta Hankoniemen kärkeen.
Ensimmäisinä vuosinaan avissa hän keskittyi tuotantoeläimiin, myöhemmin seura- ja harrastuseläimiin.
Kenttätyötä oli paljon, keikkoja satakunta vuodessa. Tapaukset olivat sellaisia, joissa valvontaeläinlääkäri pyysi avilta apua. Valvontaeläinlääkärit ovat kuntien eläinsuojeluvalvonnasta vastaavia virkaeläinlääkäreitä.
Läänineläinlääkärin vastuulle lankesivat pitkittyneet ja vaikeat eläinsuojealutapaukset.
– Tapasin valvontaeläinlääkärin usein matkan varrella ABC:llä, josta menimme kohteeseen. Minä tein päätökset ja paperit.
Kärsivien eläinten takana on lähes aina kärsivä ihminen. Sen läänineläinlääkäri työssään oppi. Hän kohtasi paljon mielenterveys- ja päihdeongelmaisia.
Eräällä tarkastuskäynnillä vastassa oli pitkän linjan koirankasvattaja. Eläinten olot olivat riistäytyneet käsistä. Kasvattajarouva oli itsetuhoinen.
– Meitä oli kaksi eläinlääkäriä, kun paikka tyhjennettiin. Veimme kasvattajan henkilökohtaisesti päivystykseen. Seuraavana päivänä lääkäri soitti ja kiitti.
Antamissaan koulutuksissa läänineläinlääkäri painotti aina, että kuka vain voi päätyä tilanteeseen, jossa eläinsuojelun täytyy tulla väliin.
Hän toivoo, että kuntien sosiaalipuoli ja eläinsuojelu keskustelisivat paremmin keskenään. Jos sosiaalityössä olisi enemmän resursseja, vähenisi eläintenkin kärsimys.
“Kun kuppi on tyhjä, on vähän annettavaa läheisille”
Jessica Löfgren-Eriksson kohtasi myös vihaa. Hän oli hiljattain käräjillä todistajana eläinsuojelurikosasiassa. Salissa odottivat tutut kasvot: oikeudenkäyntiä seurasi samalla alueella asuva syytetyn ystävä, jonka tilan läänineläinlääkäri tyhjensi muutama vuosi sitten.
Tilan tyhjentämispäätös lopettaa usein myös ihmisen elannon.
– Silloin tunsin olevani kylän vihatuin ihminen. On selvää, että heillä on asiassa oma puolensa ja meillä omamme. Ei se silti mukavaa ole. Vihan kanssa oppii elämään, jos saa tukea.
Tässä piilee eläinsuojelutyön heikkous, Löfgren-Eriksson ajattelee. Raskaita päätöksiä pitäisi päästä purkamaan heti niiden jälkeen. Myös valvovilla eläinlääkäreillä pitäisi olla debriefing eli psykologinen jälkipuinti, kuten vaikka poliiseilla henkisesti kuormittavan tehtävän jälkeen.
– Oma työ meni tunteisiin, hiljensi itseä. Kun kuppi on tyhjä, on aika vähän annettavaa läheisille. Olen käsitellyt vaikeita päätöksiä yksin tai kollegan kanssa.
Kun jälkipuintia ja muuta tukea ei ole riittävästi, on vaihtoehtona tehdä kevyempiä päätöksiä. Silloin ei joudu ”päätyseinään”, Löfgren-Eriksson kuvailee.
Eläinlääkäri on tarkastuskäynneillä paljon yksin. Tarkastuksen kohteeksi joutuneelle annetaan usein köyttä. Valvova eläinlääkäri määrää toimenpiteitä eläinten olojen parantamiseksi ja tulee myöhemmin uudelle käynnille.
– Meitä on haukuttu myös siitä, että annamme tilanteiden vain jatkua ja jatkua. Mutta ei se ole niin helppoa, kun seisot yksin tekemässä päätöstä. Isot tapaukset pitäisi järjestää niin, että paikalla on esimies ja työterveys, joiden kanssa keskustella.
“Poliisi oli jälkeenpäin todella vihainen”
Maalittamisen lisäksi läänineläinlääkäri on kokenut sanallista uhkailua. Työn varjopuolet seuraavat mielen uumenissa eläkkeelläkin.
– Laitoin juuri puhelinnumeroni salaiseksi.
Työssään Löfgren-Eriksson käytti hyvin vähän poliisia. Usein hän luotti kykyynsä puhua ja tuntea ihmiset.
– Mutta olihan se välillä aika uhkarohkeaa, hän miettii nyt.
Jessica Löfgren-Erikssonilla on neljä lasta. Hänen tyttärensäkin on eläinlääkäri. Työskennellessään kesäsijaisena valvontatehtävissä, soitti tytär äidiltään neuvoa. Asunnon parvekkeella pitkään yksin ollut kissa oli johtanut eläinsuojeluilmoitukseen.
Äiti neuvoi ensin soittamaan poliisille, mutta he eivät ehtineet paikalle.
– Sitten sanoin, että mene vaan sinne. Asunto oli huumeluola. Poliisi oli jälkeenpäin todella vihainen. Terve pelko on tässä työssä hyvä asia.
“Hirveästi töitä ja hirveästi hyvää”
Kun esimerkiksi iso koiratarha joudutaan tyhjentämään, eläimet tarvitsevat uuden sijoituspaikan hyvin nopeasti. Siihen ei viranomainen yksin kykene.
Jessica Löfgren-Eriksson kertoo luoneensa Etelä-Suomen avin alueelle verkoston, joka keräsi yhteen eläinsuojeluyhdistykset.
SEY Suomen eläinsuojelu ry palkitsi läänineläinlääkärin Vuoden Eläinsuojeluteko -palkinnolla 2013. Yhtenä perusteena oli juuri vapaaehtoisten kanssa tehtävän yhteistyön kehittäminen.
Eläinten lopettamispäätöksiä hän joutui tekemään vain harvoin. Usein uusi koti järjestyi vapaaehtoisverkoston kautta.
Löfgren-Eriksson tekee yhä eläinlääkärin työtä. Hän pitää vastaanottoa samoissa tiloissa tyttärensä kanssa.
– Kerran vastaanotolleni tuli koira, jonka olin aikoinaan sijoittanut uuteen perheeseen. Aina joskus pysähdyn ja mietin, että olen tehnyt hirveästi töitä ja hirveästi hyvää.
Lue myös:
Voit keskustella aiheesta sunnuntai-iltaan klo 23 asti.