Lämmityksessä olleita ajoneuvoja on syttynyt palamaan kolmessa pihapiirissä Pohjois-Pohjanmaalla. Kaikki palot ovat tapahtuneet vain puolen vuorokauden aikana.
Paloja on eilisillasta lähtien ollut jo Siikajoella, Raahessa ja Oulaisissa. Kaikissa tapauksissa palo ajoneuvon moottorissa oli alkanut, kun auto oli lämmityksessä verkkovirtalähteisellä lämmittimellä eli tutummin lohkolämmittimellä.
Vastaavia esimerkkejä on muualtakin. Esimerkiksi Kainuussa Suomussalmella on ollut vastaavanlainen autopalo pihapiirissä varhain tänä aamuna. Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen alueella on palanut näiden pakkasien aikana yksi auto lämmityksen yhteydessä, kertoo Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen riskienhallintapäällikkö Tomi Honkakunnas.
Pahimpia ovat tee-se-itse-lämmittimet
Autopalot lisääntyvät yleensä, kun säät viilenevät ja autoja aletaan lämmittää, kertoo Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen.
Syitä syttymiseen on monia.
Esimerkiksi oikosulku, auton polttoaine- tai öljyvuoto tai lämmitystolpan vika voivat aiheuttaa tulipalon.
Vesalaisen mukaan kuski voi aiheuttaa riskin myös itse, jos jättää auton koko yöksi piuhan päähän.
– Kovillakin pakkasilla kolmen tunnin lämmitysaika riittää. Jos tolpassa ei itsessään ole ajastinta, ulkokäyttöön tarkoitetun ajastimen voi ostaa.
Lohkolämmittimen lisäksi tulipalon voi aiheuttaa sisätilanlämmitin. Palo voi syttyä, jos lämmittimen laittaa huonoon paikkaan ja ilmavirtaus kohdistuu suoraan palavaan materiaaliin. Myös lämmittimen ilmankierron estyminen nostaa paloriskiä.
Tomi Honkakunnas on törmännyt tilanteisiin, joissa on käytetty liian suuritehoista lämmitintä suhteessa auton kokoon. Pahimpia ovat itse kyhätyt lämmittimet.
– On ollut tee-se-itse-laitteita, joita ei ole tarkoitettu auton lämmittämiseen. Autossa saattaa olla esimerkiksi rakennuslämmitin. Jos 2 000 watin lämmitin laitetaan pieneen autoon, se voi olla vaarallista.
Paloriskin voi aiheuttaa myös luminen pistoke, joka ei mene kunnolla paikalleen.
Lämmitin voi olla rikki huomaamatta vuosia
Paloriskin vähentämiseksi autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen kehottaa testaamaan moottorilämmittimen toiminnan aika ajoin.
Vesalaisen mukaan moni autoilija laittaa uskollisesti auton joka yö talvikaudella piuhan päähän ja kuvittelee, että lämmitin toimii, kun sisätilanlämmitin alkaa hurista.
– Sisätilanlämmittimen käynnistyminen saattaa hämätä. Voi olla, että varsinainen moottorinlämmitin on jo useamman vuoden ollut pimeänä.
Vesalaisen mukaan lohkolämmittimiin kuuluvan säteilylämmittimen toiminnan voi testata kokeilemalla ensin kylmän auton moottoriöljyn lämpötilaa ja tarkistamalla, onko lämpö kasvanut lämmityksen jälkeen.
Auton moottorinlämmitinten toimintaa voi testata myös kokeilemalla, alkaako moottorin runko lämmetä, kun lämmitintä pitää päällä
Myös kaikkien ölyvuotojen korjauttaminen heti parantaa paloturvallisuutta.
Juttua on tarkennettu 18.1. kello 11.23: Juttuun on täsmennetty, että lohkolämmittimiin kuuluvan säteilylämmittimen toimintaa voi testata siitä, onko moottoriöljyn lämpötila kasvanut lämmityksen aikana.