Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) sanoo, että venäläisen oppositiojohtajan Aleksei Navalnyin kiinniotto heti hänen laskeuduttuaan Moskovaan koettelee monien oikeustajua.
– Henkilö, joka on nippa nappa selvinnyt murhayrityksestä ja erittäin vakavasta rikoksesta, että häntä tällä tavalla kohdellaan, varmasti hyvin monessa maassa koettelee oikeustajua.
Haavisto muistuttaa, että suurin ja vakavin rikos Navalniysta puhuttaessa on juuri häneen kohdistunut murhayritys kielletyllä kemiallisella aseella. Haaviston mukaan olisi tärkeää, että Navalnyi pääsisi nopeasti vapaaksi ajamaan omaa asiaansa.
– Sen kiirehtiminen, että murhayritys ja siihen syylliset saataisiin edesvastuuseen, on ollut erittäin vahvana intressinä Euroopan unionilla, Haavisto sanoo.
Ulkoministeri Haavisto kertoo seuranneensa Navalnyin kotimatkaa tiiviisti medioiden välityksellä ja olleensa yhteydessä EU-maiden ulkoministerien ja Suomen Moskovan suurlähettilään Antti Helanterän kanssa. Erityisistä toimista ei ole vielä asian tiimoilta tehty päätöksiä.
– Suomi on illan mittaan antanut tukensa sille, että saataisiin yhteinen EU:n kannanotto – kun maita on 27, se vie aikaa – mutta on tärkeää, että EU yhteisen kantansa ilmaisisi. Uskon, että asia tulee seuraavassa EU:n ulkoministerikokouksessa tammikuun lopulla esiin.
Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel vaati jo sunnuntaina illalla Navalnyin välitöntä vapauttamista. Haavisto ei vielä osaa sanoa, johtavatko vaatimukset uusiin pakotteisiin.
– Euroopan unionihan otti käyttöön joitakin pakotteita liittyen kemiallisen aseen käyttöön ja siihen liittyviin epäselvyyksiin Navalnyin murhayrityksessä. Ja varmasti, kun arki koittaa, tietoja ja näkemyksiä vaihdetaan ja katsotaan, mitä yhdessä tässä voitaisiin tehdä.
Venäläinen oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi palasi tänään alkuillasta Venäjälle, jossa hänet otettiin kiinni. Navalnyi on viettänyt useita kuukausia Saksassa, missä hän on toipunut myrkytysyrityksestä.
Navalnyia syytetään useista rikkomuksista, jotka liittyvät vuonna 2014 hänelle annettuun kavallustuomioon. Navalnyin sanottiin olevan kiinniotettuna oikeuden päätökseen asti.