Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Keski-Pohjanmaalla koronatilanne on maan parhaimpia – Pedersöressä koulussa ja päiväkodissa tartuntoja

Soiten alueella koronaviruksen esiintyvyys on maan alhaisimpia. Pietarsaaren seudulla tilanne on synkempi.

Koronarokotepiikki metalliastiassa. Vieressä on käsidesiä muita rokotuksessa tarvittavia välineitä.
Koronavirusrokotukset alkoivat Soitessa joulukuussa. Nyt rokotuksia saavat henkilöstön lisäksi myös hoivakotien asukkaat. Malmin terveydenhuoltoalueella koronarokotukset alkoivat tammikuun alussa. Kuva: Matias Väänänen / Yle
Heini Holopainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä koronatilanne jatkuu maan rauhallisimpana.

Taudin ilmaantuvuus on Soiten alueella (18.1. tilanne) Suomen pienin eli 3,8 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden kahden viikon aikana.

Keski-Pohjanmaalla siirryttiin koronan perustasolle viime viikolla rauhallisen tautitilanteen takia.

Suomessa viruksen leviämisen alimmalla tasolla on vain neljä sairaanhoitopiiriä kahdestakymmenestä Manner-Suomen sairaanhoitopiiristä.

Viimeisin koronatartunta Soiten alueella todettiin perjantaina 15.1.2021 . Koko pandemian alusta alueella on todettu 158 tartuntaa.

Överessen koulu karanteeniin

Pedersören Överessen koululla on viikonlopun aikana todettu koronavirus ja koulun viidensien ja kuudensien luokkien oppilaat ja henkilökunta on asetettu karanteeniin. Tartunnan saanut henkilö on oleskellut koululla 11.–14.1.2021.

Pedersören Hoppetossan päiväkodin henkilökunta ja lapset on asetettu karanteeniin 23. tammikuuta asti. Viime viikolla (12.–13.1.2021) päiväkodissa oleskelleella henkilöllä oli todettu tartunta ja nyt virus on löytynyt toisellakin päiväkodissa olleella.

Pietarsaaressa on viime keväästä asti laskien todettu liki sata koronatapausta. Pietarsaari onkin viruksen leviämisvaiheessa.

Seudun kolme muuta kuntaa ovat koronaviruksen leviämisen kiihtymisvaiheessa eli Pietarsaarta lievemmällä tasolla. Pedersöressä on THL:n tilastojen mukaan todettu kaikkiaan 52 tartuntaa, Luodossa 43 ja Uudessakaarlepyyssä 40.

Päivitetty 18.1. klo 13.20 uusi ilmaantuvuusluku juttuun

Suosittelemme