Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Ensimmäinen puukerrostalo opiskelijoille valmistuu vauhdilla Tampereella – TOASin toimitusjohtaja: "Olen todella ylpeä"

Tampereen opiskelija-asuntosäätiöllä on vilkas rakentamisvaihe, sillä säätiön historian suurin hanke alkaa tänä vuonna. 

Puukerrostalon elementtiä nostetaan paikoilleen Tampereen Kaupissa
Tampereen opiskelija-asuntosäätiön ensimmäinen puukerrostalo kootaan valmiista elementeistä. Työt etenevät rivakasti Kaupissa, kun asunnoissa on kaikki valmiina keittiö- ja wc-kalusteita myöten. Kuva: Kirsi Matson-Mäkelä / Yle
Kirsi Matson-Mäkelä
Avaa Yle-sovelluksessa

Puukerrostalojen rakentaminen yleistyy Suomessa. Myös Tampereen opiskelija-asuntosäätiö TOAS on hypännyt trendiin mukaan.

Toimitusjohtaja Kirsi Koskella on hymy herkässä ja yksi tunne ylimpänä.

– Olen todella ylpeä. Jo jonkin aikaa on pohdittu, että koska se meidän ensimmäinen puukerrostalo valmistuu. Nyt se on tekeillä. Varsinkin kun pääsin näkemään elementtien nostoja, niin se on kyllä hieno hetki.

TOASin toimitusjohtaja Kirsi Koski osoittaa opiskelija-asunnon puista kattoa
TOASin toimitusjohtaja Kirsi Koski näyttää, miten puurakenne jää näkyviin asuntojen katoissa. Osa pinnoista verhotaan levyillä muun muassa paloturvallisuuden takia. Kuva: Kirsi Matson-Mäkelä / Yle

TOASin ensimmäinen puukerrostalo nousee vauhdilla Kauppiin. Valmiista elementeistä rakentuva talo valmistuu vielä ennen kesää. Se ei jää viimeiseksi puutaloksi.

– Vielä puu on kalliimpaa, mutta uskon, että kun saamme hyvää kokemusta tältä työmaalta, voimme käyttää sitten niitä oppeja seuraavaksi esimerkiksi Hippoksella, Koski sanoo.

Valtion entisen virastotalon eli Hippostalon purku on tarkoitus aloittaa jo tänä keväänä, ja tilalle nousee TOASin 60-vuotisen historian mittavin hanke. Myös Hervantajärvelle ratikan päätepysäkin viereen aletaan rakentaa Lumipuu-nimistä puukerrostaloa.

Ihan kaikkea puuta ei voi jättää näkyviin

Kun Kaupin kahdeksankerroksinen talo valmistuu toukokuussa, puurakenne näkyy muun muassa julkisivussa, asuntojen katoissa ja rappukäytävällä hissikuilun ympärillä.

Puurakenne näkyvissä kerrostalon rappukäytävässä
Puurakenne jätetään näkyviin Kaupin kerrostalon rappukäytävässä muun muassa hissikuiluun ja rappusiin. Kuva: Kirsi Matson-Mäkelä / Yle

Paloturvallisuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota, kertoo Hartela Länsi-Suomen vastaava mestari Vesa Lehtinen.

– Sehän lähtee määräyksistä ja suunnittelusta. Palotekniset suunnittelijat suunnittelevat rakenteet, ja sitten teemme ne sen mukaan. Tietysti näissä kohteissa on sprinklerijärjestelmä, mitä ei tavallisissa betonikerrostaloissa ole.

Vastaava mestari Vesa Lehtinen osoittaa sprinklerijärjestelmän putkea
Puurakentamisen kustannuksiin vaikuttaa muun muassa vaatimus sammutusjärjestelmästä. Vastaava mestari Vesa Lehtinen kertoo, että putket jäävät piiloon, ja varsinaiset sprinklerit ovat varsin huomaamattomia. Kuva: Kirsi Matson-Mäkelä / Yle

Puuelementeistä rakentaminen on Lehtisellekin uutta. Kaupin puukerrostalon rakentaminen on edennyt sään ehdoilla, mutta aikataulussa on pysytty hyvin.

Soluasunnot eivät kiinnosta, mutta yhteisöllisyys kyllä

Puutalossa asuminen ja hyvä sijainti kiinnostavat. Kaupin 70 asuntoon on tullut jo satoja hakemuksia. Kirsi Koski kertoo, että opiskelija-asuntojen kysynnässä on tapahtunut selkeä muutos.

– Yksiöt ja perheasunnot kiinnostavat, niihin on paljon hakemuksia. Solujen osalta koronavuosi vei sen vähimmänkin kiinnostuksen, eli niihin on todella vähän hakijoilta.

Kysyntään on vaikuttanut etäopiskelu ja se, että kansainväliset vaihto-opiskelijat eivät voineet tulla syksyllä Tampereelle.

– Vähän yli 200 vaihto-opiskelijaa saapui tammikuun alussa, joten sikälikin näyttää valoisammalta, Koski sanoo.

Tampereen raitiotien päätepysäkki Hervantajärvellä
TOAS alkaa rakentaa puukerrostaloa Hervantajärvelle ratikan päätepysäkin viereen tänä vuonna. Kuva: Kirsi Matson-Mäkelä / Yle
Havainnekuva Toasin Lumipuu-rakennuksen julkisivusta
Hervantajärvelle nouseva TOASin Lumipuu on arkkitehtuurikilpailun tulosta. Kuva: Arkkitehdit LSV

Pelkkiä yksiöitä TOAS ei halua rakentaa.

– Meidän velvollisuutemme on pitää huoli yhteisöllisyydestä. Opiskelijat kaipaavat rauhaa ja omaa tilaa, mutta pitää keksiä uusia muotoja, mikä sitä yhteistä tilaa tuo.

Yhteisöllisyys on huomioitu muun muassa Hippoksessa, johon on tulossa erilaisia yhteisiä tiloja niin sisälle kuin ulos.

– Nykyisen talon purku on alkamassa keväällä ja tähtäämme siihen, että ensimmäinen vaihe uudesta Hippoksesta saataisiin käyntiin jo tämän vuoden puolella.

Purettava Hippostalo  eli valtion virastotalo Tampereen Kalevassa
Hippostalon historia päättyy pian. Purkuluvat ovat kunnossa, ja purkutyö on tarkoitus aloittaa jo tänä keväänä. Kuva: Kirsi Matson-Mäkelä / Yle
Havainnekuva TOASn Hippos-hankkeesta
Hippostalon tilalle nousee TOASin historian suurin rakennuskokonaisuus lähivuosina. Asuntoja Hippokseen on suunniteltu yli 600. Kuva: Arkkitehtitoimisto Helamaa & Heiskanen Oy
Havainnekuva TOASn Hippos-hankkeesta
Hippokseen on tulossa paljon koko korttelia palvelevia yhteistiloja. Lisäksi suunnitelmissa on tilat päiväkodille. Kuva: Arkkitehtitoimisto Helamaa & Heiskanen Oy

Opiskelijoiden asuntotilanne hyvä Tampereella

Tampereen ylioppilaskunta TREY näkee TOASin uusissa hankkeissa paljon myönteistä.

– Mekin olemme innoissamme näistä uusista kohteista. Hippostalossa on ihanaa erityisesti se, että se on suunniteltu tukemaan yhteisöllisyyttä, sanoo TREYn hallituksessa asumisasioista vastaava Emmi Juolahti.

Kaupin puukerrostalo on Juolahden mielestä ilahduttava esimerkki ympäristöystävällisestä rakentamisesta.

TOASin puukerrostalon työmaa Kaupissa
TOASin Kaupin kerrostalon puupinta muuttuu ajan myötä harmaaksi. Kuva: Kirsi Matson-Mäkelä / Yle

Hän on tyytyväinen Tampereen asuntotarjontaan.

– Tilanne on ihan hyvä, ja Tampereella on tosi moninaista asuntotarjontaa opiskelijoille.

Juolahti muistuttaa, että pelkät opiskelija-asunnot eivät riitä, sillä jo pelkästään korkeakouluyhteisössä on 35 000 opiskelijaa.

– Vuokratason nousua pitää pyrkiä hillitsemään. Meidän ehdotuksemme on, että priorisoidaan kohtuuhintaisen vuokra-asumisen ripeää kaavoittamista.

Suosittelemme sinulle