Venäjällä esitutkintavankeuteen asetettu oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi saattaa joutua keskiviikkona oikeuden eteen sotaveteraanin kunnian loukkaamisesta.
Venäjän valtiollinen tutkintakomitea aloitti kesäkuussa tutkinnan Navalnyia vastaan herjauksesta, kun tämä oli kovasanaisesti arvostellut henkilöitä, jotka esiintyivät valtiollisen tv-kanavan toteuttamalla pr-videolla.
Venäjän valtiollinen RT-kanava julkaisi kesäkuussa videon, jolla kannustettiin kansalaisia äänestämään perustuslain muutosten puolesta. Muutokset sementoivat presidentti Vladimir Putinin valta-asemaa.
Videolla joukko ihmisiä lausuu perustuslain johdantoa, kukin yhden osan tekstistä. Video loppuu lauseeseen: "Hyväksymme Venäjän perustuslain".
Joukossa on julkisuuden henkilöitä kuten näyttelijä ja ohjaaja Ivan Ohlobystin ja kosmonautti Oleg Kononenko. Yksi videolla esiintyneistä henkilöistä oli 94-vuotias sotaveteraani.
Navalnyi kirjoitti videosta Twitter-viestin, jossa hän kutsui videolla esiintyneitä maan häpeäksi, ihmisiksi ilman omaatuntoa ja pettureiksi. Hän ei tekstissään yksilöinyt sotaveteraania kohteeksi.
Tapauksesta nousi mediakampanja
Valtiollinen tutkintakomitea julkaisi 17. kesäkuuta tiedotteen, jonka mukaan videolla esiintynyt veteraani koki, että hänen kunniaansa ja ihmisarvoaan oli loukattu ja hänen terveytensä oli heikentynyt tapauksen vuoksi.
Samaan aikaan Kremlille uskolliset talk show -isännät rusikoivat Navalnyia kovasanaisesti. Vladimir Solovjov kutsui häntä natsisaastaksi ja vlasovilaiseksi ryökäleeksi viitaten puna-armeijan kenraaliin Andrei Vlasoviin, joka loikkasi toisessa maailmansodassa natsien puolelle.
Tutkinta oli keskeytetty, kun Navalnyi yritettiin elokuussa myrkyttää ja hänet kuljetettiin sairaalahoitoon Berliiniin.
Asianajaja: Karanteeni voi estää osallistumisen istuntoon
Himkin tuomioistuin määräsi eilen Navalnyin esitutkintavankeuteen 15. helmikuuta asti. Hänet on viety Matrosskaja tišinan esitutkintavankilaan Moskovassa.
Navalnyi on asetettu koronavirusmääräysten mukaiseen karanteeniin, joten on epäselvää, voiko hän esiintyä oikeuden edessä keskiviikkona.
Navalnyin asianajaja Vadim Kobzev sanoi Eho Moskvy -radioaseman haastattelussa, että ei ole selvää, voisiko Navalnyi osallistua istuntoon videoyhteyden kautta.
Herjauksesta voidaan Venäjällä määrätä korkeimmillaan viiden miljoonan ruplan eli noin 56 000 euron suuruinen sakko tai jopa viisi vuotta vankeutta.
Oikeudenkäynti ehdonalaisrikkomuksista helmikuussa
Helmikuun 2. päivänä on määrä aloittaa oikeudenkäynti siitä, joutuuko Navalnyi vankeuteen ehdonalaisen tuomionsa rikkomuksista, joista Venäjän rikosseuraamusvirasto FSIN häntä syyttää.
Kyseessä on kolmen ja puolen vuoden ehdonalainen tuomio, jonka Navalnyi sai vuonna 2014 niin sanotussa Yves Rocher'in tapauksessa.
Navalnyin ja hänen kannattajiensa mukaan tuomio oli poliittinen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi tuomion perusteettomaksi vuonna 2017.
Länsimaat ovat vaatineet Navalnyin välitöntä vapauttamista. Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov torjui vaatimukset.
– Kuulemme lausunnot mutta emme aio ottaa niitä huomioon. Kyse on siitä, että Venäjän federaation kansalainen ei ole noudattanut lakia. Se on täysin sisäinen asia, emmekä salli kenenkään sekaantua siihen, Peskov ilmoitti.
Peskov myös sanoi. että Navalnyin kehotukset mielenosoituksiin saattavat olla laittomia.
Navalnyin tukijat suunnittelevat mielenosoitusta Moskovaan ensi lauantaille.
Aiheesta muualla:
Meduza: Navalny versus the veteran A defamation case pits Russia’s opposition against ‘RT’ and the pro-Kremlin new media 19.1.2020