Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kalajoella perustettiin viime vuonna ennätysmäärä yrityksiä – korona ei tahtia hidastanut

Uusia yrityksiä syntyi lisää reilut parikymmentä.

Kalajoen vaakuna kaupungintalon ulkoseinässä.
Myös omistajanvaihdoksia ja yrityskauppoja on tehty kiitettävästi Kalajoella. Kuva: Juha Kemppainen / Yle
Iina Kluukeri
Avaa Yle-sovelluksessa

Kalajoella perustettiin koronavuonna ennätysmäärä yrityksiä, kertoo kaupunki tiedotteessaan.

Uusia syntyi 84, mikä on 32 yritystä enemmän kuin edellisvuonna. Kaikkiaan yrityksiä toimii Kalajoella nyt 1 300. Luku on Ylivieskan seutukunnan korkein.

Yritysasiantuntija Kimmo Niskasen mukaan yritysten perustamisaktiivisuus oli viime vuonna Kalajoella korkea verrattuna lähialueen kuntiin.

Niskanen uskoo, että kasvuluvut kuvastavat vahvaa yrittäjähenkeä ja tulevaisuuden uskoa poikkeusaikanakin. Myös omistajanvaihdoksia ja yrityskauppoja on tehty kiitettävästi.

Yli 180 kalajokiselle yritykselle myönnettiin yritystukia viime vuonna yhteensä lähes 6 miljoonan euron edestä.

Koronakriisin vaikutusten paikkaamiseen oli haettavana lisäksi Ely-keskuksen ja Business Finlandin erityisrahoitusta. Rahoituksen ehtona korostui yritystoiminnan kehittäminen.

– Täällä ei ole heitetty pyyhettä kehään, vaan on rohkeasti hyödynnetty saatavilla olevia rahoituksia, kertoo yritysasiantuntija Kimmo Niskanen.

Yritysten näkymät ovatkin alueella Niskasen mielestä hyvät epävarmuustekijöistä huolimatta.

Suosittelemme