Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Ministeri Saarikko A-studiossa: Lasten ja nuorten harrastustoiminnan rajoituksista neuvotellaan perjantaina

Koronarajoitusten vaikutuksesta harrastustoimintaan keskustelivat A-studiossa tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk.), Helsingin pormestari ja Suomen Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori (kok.) ja HUSin ylilääkäri Asko Järvinen.

Kuka saa harrastaa korona-aikana?
Elias Huuhtanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Lasten ja nuorten harrastustoiminta on noussut keskiöön keskustelussa koronarajoituksista.

Pääkaupunkiseudulla liikuntasalit ovat olleet kiinni marraskuun lopulta lähtien. Viime viikolla koronakoordinaatioryhmä linjasi, että rajoitukset jatkuvat toistaiseksi. Monessa muussa kunnassa tilanne on sama.

Nuorten harrastustoiminnan rajoittamista on kuitenkin kritisoitu. Kun moni muu yhteiskunnan osa-alue on auki, lasten liikuntasalien sulkemista pidetään epäoikeudenmukaisena.

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori katsoo, että lasten ja nuorten harrastusten rajoitusten osalta liikutaan riskivyöhykkeellä. Kärsivällisyys on koetuksella.

– Nyt tolkun ihmiset ryhtyvät kansalaistottelemattomiksi. Ihmisten oikeustaju ei enää hyväksy sitä, että lasten ja nuorten harrastuksia rajoitetaan samaan aikaan kun moni muu asia on mahdollista, Vapaavuori sanoo A-studiossa.

Tähän saattaa kuitenkin olla tulossa lähiaikoina muutos.

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko painottaa lasten kokonaishyvinvointia. Saarikko jakaa Vapaavuoren huolen siitä, että ihmisten kärsivällisyys rajoitusten suhteen on vähissä.

– Meidän pitää hallituksena pohtia meidän suosituksia sitä kautta, että lasten ja nuorten osalta kokonaisharkinta tulee toteen, Saarikko sanoo A-studiossa.

Harrastustoiminnan rajoitusten tulevaisuus onkin Saarikon mukaan nyt hallituksen pöydällä. Saarikko toteaa A-studiossa, että hallitus tulee neuvottelemaan asiasta perjantaina.

Muuntovirus luo epäselvyyttä

Rajoitusten suhteen tilannetta on vaikeuttanut etenkin uusi muuntovirus.

HUSin ylilääkäri Asko Järvisen mukaan uuden viruksen leviämisnopeudesta ei ole tarkkaa tietoa. Muuntautunut virus tekee riskien arvioimisesta haastavaa.

– Tällä hetkellä se on kysymysmerkki ja tietynlainen uhkakuva, Järvinen sanoo A-studiossa.

Järvinen toteaa, että esimerkiksi Isossa-Britanniassa jo tasaantunut tilanne koronaviruksen suhteen lähti voimakkaasti heikentymään joulukuussa muuntoviruksen johdosta.

Tämä epätietoisuus on myös vaikuttanut hallituksen suhtautumiseen rajoitusten lieventämisessä. Saarikon mukaan tilanne on samankaltainen kuin viime keväällä: varmaa tietoa ei ole.

– Meillä on muuntautunut virus, jonka osalta ei kukaan voi sanoa varmaksi sen käyttäytymistä, Saarikko toteaa.

Vapaavuori kuitenkin katsoo, että lasten ja nuorten harrastusten sulkeminen ei vaikuta oleellisesti muuntoviruksen leviämiseen, vaan paljon tiukempia toimia vaadittaisiin.

Vapaavuoren mukaan lasten ja nuorten harrastuksia voitaisiin rajoittaa oikeudenmukaisesti silloin, kun myös muu yhteiskunta olisi suljettu.

Uusia työkaluja tartuntojen estämiseksi

Sekä Saarikko että Vapaavuori ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että kuntien työkalupakki viruksen torjumisessa on vaillinainen.

Yhtenä epäkohtana nähdään se, että samaan aikaan kun julkiset liikuntatilat ovat suljettu, yksityiset yritykset voivat jatkaa toimintaansa normaalisti.

Saarikko toteaa, että tartuntatautilain päivityksen yhteydessä tähän saattaa olla tulossa muutos. Ministerin mukaan keinoja myös yksityisen puolen osalta lakiin on tulossa.

Myös Järvinen peräänkuuluttaa uusien, tehokkaampien keinojen merkitystä. Esimerkiksi Järvinen nostaa Norjan, jossa lasten koulukäyntien ja harrastusten avaamista pohditaan samaan aikaan kun alkoholinmyyntiä on rajoitettu.

– Meidän pitäisi tietää paremmin mikä vaikuttaa mihinkin. Kyllä me se tiedetään jo nyt, että lasten harrastusten ja koulunkäynnin rajoittaminen ei ole kovin tehokas keino, Järvinen toteaa.

Lue aiheesta lisää:

Kommentti: Salit auki! Lasten liikuntaharrastusten rajoituksilla on liian kova hinta

Lasten ja nuorten sisäliikuntaharrastukset ovat olleet joillakin alueilla katkolla jo viikkoja – valtiosihteeri Puumala vastasi kovaan kritiikkiin ja katsojien kysymyksiin Urheilustudiossa

Helsingin seudun koronaryhmä päätti: abit lähiopetukseen, lasten harrastukset yhä katkolla – vanhoja tanssitaan myöhemmin, penkkarit peruttu kokonaan

Suosittelemme