Lauttakylän kivikoulu katoaa Huittisten katukuvasta kevään aikana. Purkutyö on määrä saada valmiiksi kesäkuun loppuun mennessä ja uuden koulun rakentaminen alkaa nälllä näkymin ensi vuoden huhtikuussa.
Kaupunginvaltuusto päätti joulukuussa, että Lauttakylän uusi koulu rakennetaan vanhan kivikoulun tontille. Sijaintipaikkaa vatvottiin pitkään.
Lauttakylän koulu siirtyi seitsemän vuotta sitten väistötiloihin kivikoulussa todettujen terveyshaittojen vuoksi. Koulussa on noin 330 oppilasta.
Huittisten tekninen lautakunta valitsee purku-urakoitsijan ensi tiistaina. Purkaminen alkaa maaliskuun alkupuolella, kun urakkapäätös on lainvoimainen.
Monille tuttu entinen opinahjo
Kaupungin keskustan tuntumassa sijaitseva Lauttakylän kivikoulu on monen huittislaisen entinen opinahjo. Sosiaalisessa mediassa on viritelty ajatusta, että koulussa olisi syytä järjestää vielä "Viimeinen välitunti" ennen rakennuksen purkamista.
Huittisten tekninen johtaja Ulla Ojala toppuuttelee jäähyväistilaisuuden järjestämistä.
– Koulurakennus on ollut pitkään tyhjillään ja kylmänä, sieltä on irrotettu rakennusosia ja siellä on myös puolustusvoimat harjoitellut räjäytyksiä ja etsintää sekä käynyt kaupunkisotaa. Turvallisuussyistä rakennuksessa ei voi enää järjestää yleisötapahtumia.
Kivikoulu valmistui vuonna 1952. Huittisten museo ja Huittisten Kotiseutuyhdistys keräävät yhteistyössä kouluun liittyviä muistoja. Ne tallennetaan museon arkistoon.
Lue aiheesta aiemmin:
Vuosien väännölle piste Huittisissa – Lauttakylän koulu nousee kivikoulun tontille