Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Esitutkinta Katri Kulmunin koulutuksista valmistui, Kulmunia ei epäillä – Poliisi: Virkamies sai petoksella ministeriöt maksamaan koulutukset

Petoksesta ja virkarikoksesta epäillään yhtä virkamiestä. Oikeuskanslerinvirasto selvittää Kulmunin toimintaa.

Katri Kulmuni
Katri Kulmunia ei ole kuultu tutkinnassa. Poliisin mukaan se ei ole ollut välttämätöntä. Kuva: Mikko Ahmajärvi / Yle
Päivi Happonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Poliisi on saanut valmiiksi entisen ministerin ja keskustan puheenjohtajan Katri Kulmunin esiintymiskoulutuksia koskevan tutkinnan.

– Esitutkinta on saatu päätökseen. Näyttää siltä, että se lähtee ensi viikolla syyteharkintaan, kertoo Ylelle rikoskomisario, tutkinnanjohtaja Markku Silén.

Poliisi ei ole kuullut tutkinnassaan Katri Kulmunia, häntä ei siis epäillä rikoksista.

Tutkinnassa on yksi epäilty, hän on virkamies. Häntä epäillään petoksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Poliisi ei suostu kertomaan, kuka epäilty on.

Onko epäilty Kulmunin entinen erityisavustaja Kari Jääskeläinen, joka oli järjestämässä koulutuksia?

– Poliisi ei kommentoi millään tavalla epäiltyä, Silén toteaa.

Ex-erityisavustaja: En tiedä asiasta mitään

Työ- ja elinkeinoministeriö teki Katri Kulmunin esiintymiskoulutuksista sisäisen tarkastuksen. Ministeriö suositteli tarkastuksessaan jatkotoimenpiteitä koulutuksen laskutusepäselvyyksien takia.

Jatkotoimenpiteiden kohteeksi ministeriö nimesi tuolloin koulutusta antaneen Tekir Oy:n ja ministeri Kulmunin erityisavustajan Kari Jääskeläisen.

Yle tavoitti Kari Jääskeläisen keskiviikkona aamupäivällä.

Oletteko te epäiltynä Katri Kulmunin esiintymiskoulutuksiin liittyvässä tutkinnassa?

– Minä en tiedä asiasta mitään, Jääskeläinen sanoo.

Oletteko te käynyt kuultavana tässä tutkinnassa?

– Kuule, en tiedä asiasta mitään. Palataan joku toinen kerta.

Kulmunille hankittiin koulutuksia yli 50 000 eurolla

Kulmunille ostettiin esiintymis- ja valmennuskoulutusta valtion varoilla Tekir-yhtiöstä yli 50 000 eurolla.

Koulutukset maksoivat valtiovarainministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö. Valtiovarainministeriö maksoi koulutuksista 26 329 euroa, ja työ- ja elinkeinoministeriö 29 884 euroa.

Nyt poliisi epäilee, että ministeriöt saatiin petoksella maksamaan Kulmunin koulutukset.

Onko tässä kyse siitä, että epäilty virkamies sai petoksella ministeriöt maksamaan Kulmunin koulutukset?

– Siitä on kysymys petosepäilyssä, toteaa tutkinnanjohtaja Silén.

Poliisi on kuullut tutkinnassaan valtiovarainministerin sekä työ- ja elinkeinoministeriön edustajia. He ovat epäillyn petoksen uhreja.

Valtiovarainministeriö vaatii jutussa myös vahingonkorvauksia epäillyltä.

– En ota kantaa tähän summaan tässä vaiheessa, Silén toteaa.

Poliisi epäilee tutkinnassaan myös, että epäiltynä oleva henkilö on syyllistynyt virkarikokseen. Sen sisältöä tutkinnanjohtaja ei avaa tarkemmin.

– Se tarkoittaa sitä, että virkamies rikkoo virassa noudatettavaa säädöstä.

Poliisi teki laajan tutkinnan

Entisen ministerin koulutuksiin kohdistuneessa tutkinnassa on kuultu useita henkilöitä. Kuultavien tarkkaa määrää poliisi ei kerro, mutta heitä on ollut "alle kymmenen".

– Tutkinnassa on myös hankittu varsin laaja asiakirja-aineisto, tutkinnanjohtaja Silén sanoo.

Miten epäilty on käyttäytynyt kuulusteluissa, onko hän kertonut poliisille asioista?

– Tuo selviää aikanaan. En kommentoi sitä nyt.

Poliisi ei myöskään kerro, onko epäilty kiistänyt rikosnimikkeet.

Esitutkinta alkoi kesällä, kun julkisuuteen tuli tieto Katri Kulmunin esiintymiskoulutuksista. Kulmuni on itse todennut, ettei hänellä ole ollut tietoa siitä, mitä koulutukset ovat maksaneet.

Miksi poliisi ei kuullut Kulmunia tutkinnassa?

– Tässä vaiheessa on epäselvää, tuleeko hänen osaltaan myöhemmin joku muu prosessi. Jos henkilöä voi mahdollisesti odottaa joku muu prosessi, häntä tulee kuulla ainoastaan, jos se on välttämätöntä. Tulkintani on ollut, ettei hänen (Kulmunin) kuulemisensa ole ollut aivan välttämätöntä, tutkinnanjohtaja Markku Silén sanoo.

Oikeuskanslerinvirasto selvittää Kulmunin toimintaa

Oikeuskanslerinvirasto on aloittanut oman selvityksen asiassa Kulmunin osalta. Oikeuskanslerinvirasto selvittää, onko Kulmuni toiminut ministerilain vastaisesti koulutushankinnoissa.

– Odotamme, että saamme esitutkinta-aineiston poliisilta. Sen jälkeen mietimme seuraavat askeleet. Pohdittavaksi tulee, pyydämmekö Kulmunilta selvityksiä asiassa, esittelijäneuvos Johanna Koivisto sanoo.

Koivisto ei osaa arvioida, milloin oikeuskanslerinvirasto saa tehtyä ratkaisun asiassa.

Katri Kulmuni erosi valtiovarainministerin tehtävästä koulutuksia koskevan kohun vuoksi. Hän on kertonut maksaneensa koulutukset takaisin ministeriöille.

Juttua täydennetty kello 14.10. Lisätty esittelijäneuvos Koiviston kommentti ja tieto, että oikeuskanslerinvirasto selvittää tapausta.

Lue myös:

Poliisi aloitti esitutkinnan Katri Kulmunin viestintäkoulutusta koskevassa jutussa – epäiltynä yksi virkamies

Katri Kulmuni eroaa valtiovarainministerin tehtävästä, jatkaa keskustan johdossa – puolue valitsee sunnuntaina uuden ministeriehdokkaan

Tarkastusraportti: Kulmunin avustaja tilasi koulutuksia kertomatta hallinnolle ja Tekir laskutti koulutukseen liittyvästä työstä, josta Kulmuni kiistää tienneensä

Suosittelemme