Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Lasten nukutussatu ohitti Obaman ja Remeksen teokset – vuoden myydyimmäksi kirjaksi nousi ensimmäistä kertaa äänikirja

Koronavuosi siivitti yleisen kirjallisuuden myynnin kasvuun.

Kani joka tahtoi nukahtaa kirja ja unta yrittävä lapsi.
Kani joka tahtoi nukahtaa nousi maailmanlaajuiseksi ilmiöksi jo ilmestymisvuonnaan 2015. Kuva: Otava, Tuomo Björksten / Yle, Jyrki lyytikkä / Yle
Miia Gustafsson
Avaa Yle-sovelluksessa

Kirja-alalla tapahtui merkittävä käänne viime vuonna. Äänikirjojen suosio johdatti alan kasvuun. Niiden osuus kustantajien kokonaismarkkinasta on jo 17 prosenttia. Muutamilla kustantajilla luku on jopa paljon suurempi.

– Kaikenlainen kirjojen kuluttaminen lisää lukemista, sanoo Kirjakauppaliiton toimitusjohtaja Laura Karlsson.

Äänikirja nousi ensimmäistä kertaa vuoden myydyimmäksi kirjaksi Suomessa. Kyseinen kirja ei ole tuore tapaus, vaan ruotsalaisen käyttäytymistieteilijän Carl-Johan Forssén Ehrlin Kani joka tahtoi nukahtaa vuodelta 2015.

Teos saavutti jo silloin nopeasti maailmanmenestyksen. Kirja on keikkunut myydyimpien lastenkirjojen listoilla myös Suomessa. Meditatiivisen sadun tarkoituksena on auttaa nukahtamisessa.

Viime vuoden toiseksi kuunnelluin äänikirja puolestaan edusti jotain aivan muuta kuin lastensatua. Toimittaja Pekka Lehtisen tekemä kirja entisestä jengipäälliköstä ja rikollisesta Janne "Nacci" Tranbergistä kiinnosti kuuntelijoita. Kirja on elämäkerrallinen.

Äänikirjojen suosiosta kertoo, että myydyimpien 20 kirjan listalla lähes puolet eli 9 kirjaa oli äänikirjoja.

Suosituimmat kolme äänikirjaa ja niiden myyntimäärät vuonna 2020:

1. Carl-Johan Forssén Ehrlin:Kani joka tahtoi nukahtaa (Otava) 68 100 kpl

2. Pekka Lehtinen: Wanted Janne "Nacci" Tranberg (CrimeTime) 54 500 kpl

3. Antti Holma: Kaikki elämästä(ni) (Otava) 49 700 kpl

Miehet vahvoilla kotimaisessa kaunossa

Koronavuosi oli kaunokirjallisuudelle menestyksekäs. Vaikka kirjakaupoissa oli ajoittain hyvin hiljaista, nousi kaunokirjojen myynti peräti 11 prosenttia. Luku on peräisin maamme suurimmista kirjakaupoista ja ketjuista.

– Täytyy huomauttaa, että paikallinen vaihtelu oli viime vuonna suurta. Kaiken kaikkiaan kirjakaupat selvisivät vuodesta hyvin, vaikka keväällä näytti todella pahalta, Karlsson sanoo.

Kotimaisen kirjallisuuden puolella Ilkka Remes piti tutusti ykkössijaa. Kotkanpesää myytiin paperille painettuina kirjoina 44 300 kappaletta. Ahkerasti julkaiseva Remes oli kymmenisen vuotta sitten lähes aina ykkössijalla, mutta silloin myyntiluvut olivat paljon isompia.

Finlandia-voittaja Anni Kytömäen Margarita kipusi vuoden toiseksi myydyimmäksi painetuksi kirjaksi viime vuonna.

Suomalainen kirjailija ja Finlandian-palkinto voittaja Anni Kytömäki.
Margarita on Anni Kytömäen kolmas romaani. Kuva: Jorge Gonzalez / Yle

Kotimaisen kaunokirjallisuuden kärkikymmenikkö on hyvin miesvaltainen, sillä Kytömäen lisäksi vain Enni Mustonen ja Leena Lehtolainen pääsivät kymmenen myydyimmän joukkoon.

Kotimaisen kaunokirjallisuuden kolme myydyintä vuonna 2020:

1. Ilkka Remes: Kotkanpesä (WSOY) 44 300 kpl

2. Anni Kytömäki: Margarita (Gummerus) 42 900 kpl

3. Enni Mustonen: Pukija (Otava) 33 500 kpl

Nordic noir kiinnostaa yhä

Käännetyssä kaunokirjallisuudessa jyräävät yhä edelleen pohjoismaiset rikoskirjailijat. Samat nimet vuorottelevat vuosittain kärkisijoilla. Viime vuoden ykkössijan sai ruotsalainen kirjailijanimimerkki Lars Kepler, jonka takaa löytyy aviopari Alexandra ja Alexander Ahndoril. Heidän kirjoittamaansa Peilimiestä myytiin 22 300 kappaletta.

Norjan Jo Nesbø vei kakkostilan, ja kolmossija meni jälleen Ruotsiin Camilla Läckbergille.

Käännoskirjallisuuden 20 myydyimmän lista täyttyi lähinnä rikos- ja viihdekirjallisuudesta. Piristävä poikkeus on David Foster Wallacen Päättymätön riemu, joka saatiin vihdoin suomeksi Tero Valkosen kääntämänä. Yli tuhatsivuista järkälettä myytiin 6250 kappaletta.

Käännetyn kaunokirjallisuuden kolme myydyintä vuonna 2020:

1. Lars Kepler: Peilimies (Tammi) 22 300 kpl

2. Jo Nesbø: Valtakunta (Johnny Kniga) 17 700 kpl

3. Camilla Läckberg: Hopeasiivet (Otava) 17 100 kpl

Naisten tarinat hyvin esillä

Tietokirjallisuuden myynti pysyi viime vuonna kirjakaupoissa lähes ennallaan, kun verrataan edellisvuoteen.

Ykkössijan vei odotetusti Barack Obaman muistelmat. Yhdysvaltain entisen presidentin kirja ilmestyi maailmanlaajuisesti juuri vaalien jälkeen.

Yhdysvaltojen entinen presidentti Barack Obama puhui kampanjatilaisuudessa Atlantassa Georgiassa päivä ennen presidentinvaaleja 2. marraskuuta 2020.
Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama puhui kampanjatilaisuudessa Atlantassa 2. marraskuuta 2020. Kuva: Erik S. Lesser / EPA

Usein juuri tietokirjallisuuden puolelta on löytynyt hitti, joka on siivittänyt myyntiä, mutta viime vuonna sellaista ei ollut.

Naisten elämäkerrat ja historia kiinnostivat viime vuonna. Toiseksi myydyin tietokirja oli Ulla-Maija Paavilaisen kirjoittama elämäntarina Marimekon voimanaisesta Kirsti Paakkasesta.

Kolmanneksi myydyin tietokirja oli toimittaja Maria Petterssonin kirja historian jännittävistä naisista.

Koronavuosi näkyy käsityökirjojen nosteena. Kustantamot julkaisevat nykyään kymmeniä erilaisia neule- ja villasukkakirjoja, ja nyt niistä muutama pääsi myydyimpien joukkoon.

Myydyimmät kolme tietokirjaa vuonna 2020:

1. Barack Obama: Luvattu maa (Otava) 50 100 kpl

2. Ulla-Maija Paavilainen: Suurin niistä on rakkaus (Otava) 22 700 kpl

3. Maria Pettersson: Historian jännät naiset (Atena) 20 400 kpl

Mauri Kunnas jälleen ykkösenä

Mauri Kunnas jatkaa voittokulkuaan lastenkirjallisuudessa. Kahdenkymmenen myydyimmän kirjan joukossa oli vuonna 2020 peräti viisi Kunnaksen kirjaa. Kärkisijalla oli Joulupukin joululoma 36 500 kappaleen myynnillä.

Mauri Kunnas
Mauri Kunnas on vuodesta toiseen kärjessä lastenkirjallisuuden puolella. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Heti perässä rymysivät Tatu ja Patu, joiden junassa tapahtuvaa seikkailua ostettiin 35 900 kappaletta.

Yhdysvaltalaisen Jeff Kinneyn Neropatin päiväkirja myi parhaiten käännetystä lasten- ja nuortenkirjallisuudesta.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden kolme myydyintä vuonna 2020:

1. Mauri Kunnas: Joulupukin joululoma (Otava) 36 500 kpl

2. Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatu ja Patu – kovaa menoa kiskoilla (Otava) 35 900 kpl

3. Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja: Syvässä päässä (WSOY) 21 800 kpl

Kirjamyynti on reilun kymmenen vuoden aikana ollut alavireistä, mutta nyt suunta on selvästi ylöspäin pitkästä aikaa. Väliin on mahtunut kasvun vuosia, mutta kyse on ollut hyvin pienistä prosenteista.

Kauno-, tieto- ja lastenkirjallisuus ovat kaikki plussalla pitkästä aikaa. Kirjakauppojen kokonaismyynti painui kuitenkin miinukselle, sillä oppikirjojen myynti laski peräti 19 prosenttia.

– Tähän vaikuttaa opetussuunnitelman sykli. Uusi opetussuunnitelma tuli muutama vuosi sitten, joten uusia kirjoja ei hankita enää paljoa. Jatkossa kirjakauppoja kohtaa todellinen haaste, kun oppivelvollisuutta pidennetään ja lukio- ja ammattikirjat muuttuvat maksuttomiksi. Se saattaa olla kohtalokasta monelle kirjakaupalle, Laura Karlsson toteaa.

Lue lisää:

Koronavuosi siivitti kirjojen myynnin hurjaan kasvuun – WSOY:n Timo Julkunen: "Ylivoimaisesti paras vuosi vuosikymmeneen"

Lukeminen palasi monen harrastukseksi, kun korona muutti ajankäyttöä – tutkijan mukaan taustalla vaikuttaa myös kirja-alan raaka jalkatyö

Kirja-alaa ravistelee ennennäkemätön murros: äänikirjojen suosio räjähti, mutta kirjailijat jäivät nuolemaan näppejään

Kirjakaupat välttivät koronakevään pelätyn syväkyykyn – myyntiluvut laskivat, mutta eivät romahtaneet

Suosittelemme