Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Dannyn uudessa musiikissa lauletaan kuolemasta, Herran kohtaamisesta ja helvetistä: "Tällä hetkellä ihmiskunta kestää erilaisia näkemyksiä"

78-vuotias musiikkineuvos ei aio laulamista lopettaa ja suunnittelee jopa kiertuetta kolmen muun saman sukupolven iskelmälaulajan kanssa.

Dannyn uudessa musiikissa käsitellään isoja teemoja. Ne sopivat musiikkineuvoksen mielestä tähän aikaan.
Niina Honka
Avaa Yle-sovelluksessa

Danny osallistuu tänä vuonna Ylen Uuden Musiikin Kilpailuun kappaleella, jonka aihe ei ole ehkä tyypillisin euroviisuehdokkaalle. Laulun tekstissä annetaan ohjeita hautajaispäivän järjestelyihin.

Laulaja on tehnyt yhdessä säveltäjä ja sanoittaja Janne Rintalan kanssa muitakin kappaleita, joissa nousevat esiin isot, elämän ehtoopuolen teemat.

– Jannen kanssa tehtiiin tässä vähän aikaa sitten semmonen laulu, joka alkaa sanoilla: "Eräänä päivänä mä joudun luokse eteen Herran ja kysyn häneltä sen verran, että saanko vielä käydä kellarissa". Kellari on helvetti, jossa kohtaa erilaisia vaurioituneita ihmisiä ja lopuksi Adolf HItlerin.

Danny pohtii, että nyt on sopiva aika laulaa tällaisistakin aihepiireistä.

– Tällä hetkellä ihmiskunta kestää erilaisia näkemyksiä. Me olemme joutuneet kestämään tämän koronankin. Mutta on meillä myös iloisia ja kivoja laulua, rytimikkäitäkin oikein, musiikkineuvos nauraa lopuksi.

Danny sanoo olevansa kiitollinen, että saa vielä tulkita taitavien tekijöiden tekemiä lauluja.

– Sitä aion tehdä niin kauan kuin kenkä nousee.

Samanlaisia lauluhaluja on ilmeisesti muillakin saman sukupolven iskelmälaulajilla sillä Danny kertoo nyt suunnittelevansa kiertuetta, jossa esiintyisivät hänen lisäkseen Pirkko Mannola, Lasse Liemola ja Kaj Lind.

Katso koko Puoli seitsemän -lähetys tästä:

Danny Puoli seitsemän -ohjelman vieraana.

Suosittelemme