Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Tampereen Perussuomalaiset nimesi lisää ehdokkaita – kaupunginvaltuutettu Aarne Raevaara palaa perussuomalaisiin

Tampereen Perussuomalaisten tavoitteena on saada täydet sata kuntavaaliehdokasta.

Tampereen kaupunginvaltuusto.
Aarne Raevaara erosi perussuomalaisten valtuustoryhmästä vuonna 2016 ja perusti oman valtuustoryhmän. Vuonna 2017 Raevaara uusi valtuustopaikkansa Vaihtoehto Tampere -ryhmän riveissä. Kuva: Antti Eintola / Yle
Petra Ketonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Tampereen Perussuomalaisten hallitus on nimennyt 25 uutta ehdokasta huhtikuun kuntavaaleihin.

Ehdokkaiden joukossa ovat kansanedustaja Veikko Vallin sekä tällä valtuustokaudella omassa Vaihtoehto Tampere -ryhmässään istunut kaupunginvaltuutettu Aarne Raevaara. Raevaara erosi perussuomalaisten valtuustoryhmästä vuonna 2016 vastalauseena puolueen silloiselle hallituspolitiikalle.

Raevaara siirtyy loppukaudeksi Tampereen Perussuomalaisten valtuustoryhmään. Siihen kuuluu tämän jälkeen viisi valtuutettua.

Tampereen Perusuomalaisilla on nyt 60 kuntavaaliehdokasta. Aiemmin ehdokkaaksi on nimetty muiden muassa kansanedustaja Sakari Puisto.

Tampereen Perussuomalaisten puheenjohtaja Antti Moisander kertoo, että ehdokkaiden haku jatkuu.

– Pyrimme saamaan täydet sata ehdokasta. Ylsimme siihen vuonna 2012, ja uskon, että pääsemme siihen myös nyt, sanoo Moisander.

Tampereen Perussuomalaiset ei ole vielä asettanut omaa pormestariehdokasta. Kansanedustaja Veikko Vallin on ilmoittanut halukkuutensa pyrkiä pormestariksi.

Suosittelemme sinulle