Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Aleksandr Bolshunov raivostui ja tönäisi Joni Mäkeä rajusti maalialueella – Suomi kukisti Venäjän loppusuoralla

Maailmancupin johtaja Aleksandr Bolshunov kaatoi Joni Mäen kumoon maalissa. Voit katsoa tilanteen jutun pääkuvaa klikkaamalla.

Katso dramaattisen miesten viestin lopputapahtumat kuvaa klikkaamalla!
Laura Arffman,
Simo Arkko
Avaa Yle-sovelluksessa

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Suomen viestinelikko Perttu Hyvärinen, Ristomatti Hakola, Iivo Niskanen ja Joni Mäki ylsivät upeasti kakkossijalle miesten 4x,7,5 kilometrin viestissä Lahden Salpausselällä.

Suomi jäi kisan voittaneesta Norjasta 40,9 sekuntia. Venäjä hiihti maaliin kolmantena, kun Aleksandr Bolshunov taipui Mäelle loppusuoralla. Bolshunov ja Mäki kolaroivat hakiessaan omia kaistoja, minkä jälkeen Bolshunov taklasi Mäen rajusti maahan maalialueella.

Venäjän ykkösjoukkueen hiihto hylättiin tapauksen seurauksena. Bolshunov kuitenkin välttyi pelikiellolta.

Suomi on sijoittunut edellisen kerran palkintokorokkeelle maailmancupin miesten viestissä marraskuussa vuonna 2000, jolloin Suomi sijoittui toiseksi. Joukkueessa hiihtivät Janne Immonen, Harri Kirvesniemi, Mika Myllylä ja Sami Repo.

Juttu jatkuu kuvien jälkeen.

Aleksandr Bolshunov menetti malttinsa miesten viestin loppusuoralla. Kirissä vahvempi ollut Joni Mäki sai tuntea venäläisen vihanpuuskan kahteen otteeseen.
Mäki piti paikkansa, ja Bolshunov yritti huitoa suomalaista sauvallaan. Kuva: Tomi Hänninen
Joni Mäki
Maalialueella Bolshunov kaatoi rajusti Mäen maahan. Kuva: Tomi Hänninen
Suomen joukkue
Suomelle viestin toinen sija maistui. Kuva: Tomi Hänninen
Suomen viestijoukkue
Ylärivi: Ristomatti Hakola, Perttu Hyvärinen. Alarivi: Joni Mäki, Iivo Niskanen. Kuva: Tomi Hänninen

Alku oli hankala

Avauskierroksella Suomen Perttu Hyvärinen pysytteli samaa vauhtia hiihtäneen porukan häntäpäässä tarkkailuasemissa. Tämä kuitenkin kostautui, sillä kahden kierroksen jälkeen Norja ja Venäjän ykkös- ja kakkosjoukkue karkasivat Hyväriseltä, joten Hakola joutui toiselle osuudelle 16 sekuntia kärkeä perässä.

– Vähän oli kehnoa meikäläisen aloitus. Meno ei ollut tarpeaksi terävää. En päässyt hyvälle paikalle ja se tuli harmittavasti se isku siinä. Olin vähän väärässä peesissä, Hyvärinen sanoi Yle Urheilun haastattelussa.

– Harmi, että jätin tuollaisen käpin siihen. "Risellekin" tuli työpäivä, Hyvärinen harmitteli.

Hakola joutui hiihtämään yksin, ja hän toi Suomen vaihtoon 26 sekuntia kärkeä perässä. Kolmannen osuuden alussa ero Venäjän ykkösjoukkueen Denis Spitsoviin oli jopa 14 sekuntia, mutta Niskanen aloitti kovaa ja kuroi eron umpeen jo avauskierroksen jälkeen.

Viimeisellä kierroksella Sjur Röthe painoi maisemaan ja Venäjän kakkosjoukkueen Andrei Melnitshenko jäi jopa puoli minuuttia norjalaisesta. Niskanen hyödynsi tilanteen, lisäsi vauhtia viimeiseen nousuun ja laski stadionille Suomen toisena vaihtoon ennen venäläisjoukkueita.

– Yririn lähteä mahdollisimman lujaa ja päästä kiinni, mutta edelläkin lähdettiin lujaa. Kun sain Spitsovin kiinni, niin hän hiljensi merkittävästi toisella kierroksella. Ehkä se oli heiltä taktiikkaa, ettei aja Melnitshenkoa kiinni, mutta onneksi viimeisen kierroksen nousu riitti. Pääsimme vielä mukaan kakkoskamppailuun, Niskanen myhäili tyytyväisenä.

Mäki pysyi venäläisten peesissä kahden kierroksen ajan, ja hän pystyikin vastaamaan Bolshunovin iskuun viimeisen kierroksen ensimmäisessä nousussa. Sergei Ustjugov ei pystynyt vastaamaan tähän vauhtiin, joten Mäki ja Bolshunov pääsivät taistelemaan paremmuudesta loppusuoralla.

Iivo Niskanen
Kuva: Tomi Hänninen

Juttua täydennetty 24.1.2021 klo 13.47: lisätty, ettei Bolshunov saanut tilanteesta pelikieltoa.

Juttua muokattu 24.1.2021 klo 14.23: lisätty kuvia tapahtumista.

Lue myös:

Joni Mäen valmentaja säikähti Aleksandr Bolshunovin rajua taklausta – Suomen hiihtosensaation käsi todennäköisesti kuvataan maanantaina

Aleksandr Bolshunov selviää ilman kilpailukieltoa törkytempustaan Suomen sankarille – Venäjän valmentaja puolusti supertähteään ja kertoi syyn sikailulle

Norjalaiset järkyttyivät Aleksandr Bolshunovin törkytempusta Suomi-tappion jälkeen: "Olen täysin shokissa"

"Meinasi tulla alakautta nyrkin kanssa" – Iivo Niskaselle oli käydä huonosti, kun hän meni estämään Aleksandr Bolshunovin sikailua

Joni Mäki sinetöi upean suomalaisen hiihtosaavutuksen ja raivostutti Venäjän supertähden: "Mentiin kaverin ihon alle pahasti"

Katso täysi mälli! Venäjän supertähti jyräsi Suomen hiihtosankarin – Sami Jauhojärvi tulistui uskomattomasta törkytempusta: "Hylkäyksen paikka"

Joni Mäki oli vaarassa loukkaantua hiihdon ykköstähden sekoilun takia – Suomen päävalmentaja otti tiukasti kantaa Venäjän vaatimuksiin: “Epäurheilijamaista käytöstä”

Joni Mäki avaa hetkeä, jolloin hän tiesi voittavansa sikailleen venäläistähden: "Sanoin hänelle bye bye"

Iivo Niskanen yllätti Ylen suorassa tv-lähetyksessä – katso hauska hassuttelu

Suomi kolmas naisten viestissä – Kerttu Niskanen pisti hyvin kampoihin Johaugille: "Kova on kova ja haastaja on haastaja"

Vakavavasti loukkaantuneelle syöksylaskijalle olisi voinut käydä vielä pahemmin – Kalle Palander havainnollistaa, mitä kammottavassa tilanteessa kävi

Yle seurasi vilkasta talviurheilupäivää: Niko Kytösaho 24:s Salpausselällä, Herola yhdeksäs yhdistetyssä

Suosittelemme sinulle