Kun suomalainen urheilun kuluttaja paneutui uutistarjontaan maanantaina 27. marraskuuta 2000, hän ei ainakaan voinut välttyä hiihtotuloksilta.
Suomen naiset olivat yltäneet Beitostölenissä maailmancupin viestikisan voittoon, ja miehet säestivät menestystä sijoittumalla viestissä toiseksi. Jälkimmäinen tulos tuskin nostatti kulmakarvoja hiihtoväen keskuudessa, sillä olivathan miehet todistaneet tasonsa paitsi maailmancupissa myös arvokisoissa vuosi toisensa jälkeen – Harri Kirvesniemen yhdeksän viestimitalia antavat jotain osviittaa.
Naisten Beitostölenissä nappaaman viestivoiton merkitys oli kuitenkin laajempi: toisena maaliin tullut Venäjä jäi nimittäin ensi kertaa maailmancupissa ilman 4 x 5 kilometrin viestivoittoa lähes neljään vuoteen. Venäjän 18 voiton putken katkaiseminen oli suomalaisnaisilta kansainvälisestikin huomiota saanut suoritus.
Jos suomalainen urheilun kuluttaja lukee kyseistä tekstiä maanantaina 25. tammikuuta 2021, varmaa on, että aivan kuten reilut 20 vuotta sitten, hiihto on edelleen otsikoissa.
Tällä kertaa syynä ei ole kuitenkaan, että Suomen naiset sijoittuivat viestissä kolmanneksi ja miehet toiseksi Salpausselän maailmancupissa sunnuntaina, tai se, että suomalaismiehet ylsivät ensi kertaa cupissa palkintokorokkeelle sitten artikkelin alussa mainitun vuoden 2000 marraskuisen Beitostölenin kilpailun.
Syyt löytyvät miesten viestin loppusuoran ja maaliintulon jälkeisistä tapahtumista, joiden keskiössä on Venäjän tähtihiihtäjä Aleksandr Bolshunov. Ensin Bolshunov huitaisi sauvallaan edellään ollutta Suomen ankkuria Joni Mäkeä, johon hän törmäsi tahallaan vielä kilpailun päätyttyä.
Toisin kuin reilut 20 vuotta sitten, jolloin älypuhelimet ja sosiaalinen media eivät olleet itsestäänselvyytenä pidetty osa yhteiskuntaa, maanantaina aihe tulee tuskin enää kenellekään uutisena. Sunnuntaina yhtä vähän uutista oli siinä, että Venäjän joukkue hylättiin Bolshunovin epäurheilijamaisen käytöksen seurauksena.
Tapaukset harvinaisia
24-vuotiaalle Bolshunoville takaisku oli jo viikonlopun toinen. Vadin keikahtamista nurin saattoi edesauttaa, että lauantaina venäläinen putosi voittotaistelusta viimeisellä kilometrillä kolaroituaan norjalaisen Hans Christer Holundin kanssa.
Sunnuntain viestin loppuhetkien tapahtumat hakevat kuitenkin hiihtourheilussa vertaistaan, mutta koska kyse on kaksivaiheisesta tapahtumasarjasta, tarkastellaan tilanteita ensin erikseen.
Sauvaniskuista suomalaisilla on muistoja jo vuodelta 1994, kun Italian Marco Albarello huitaisi tahallaan Harri Kirvesniemeltä sauvan poikki Lillehammerin olympiaviestissä. Naisten hiihdossa Venäjän Julia Stupakin huitaisu Ruotsin Frida Karlssonin sauvaan muistetaan Quebecin sprintistä vuodelta 2019. Näissä tapauksissa hiilikuitu kohtasi hiilikuidun.
Yhtä hyvin ei käynyt joulukuussa 2005, kun Lillehammerin maailmancupissa yhdistetyn saksalaislegendan Ronny Ackermannin sauva teki lähempää tuttavuutta maaliintulon jälkeen Hannu Mannisen jalan kanssa. Kuten Mäki sunnuntaina, ensimmäisenä loppusuoralle tullut Manninen sulki vastustajaltaan reitin. Maalissa Ackermann löi suomalaista sauvallaan, mikä jätti Mannisen käteen tuntuvan mustelman.
Vaikka vastustajan koskemattomuuden loukkaamiseen muilla kuin sauvoilla liittyvät tilanteet ovat harvassa, edellistä käsikähmää ei tarvitse hakea kaukaa. Vuoden 2019 Seefeldin MM-kilpailujen miesten sprintissä Venäjän Sergei Ustjugov aiheutti pahennusta haastamalla välierän jälkeen kahteen otteeseen Norjan Johannes Hösflot Kläboa. Provokaatio tapahtui tönimällä ja läpsimällä.
Vuoden 2006 Asiagon sprintti jäi aikakirjoihin palosireenin lailla huutaneesta Italian Giorgio Di Centasta ja häntä aggressiivisesti tönineestä Norjan Petter Northugista.
Marraskuussa 2009 Norjan Odd-Björn Hjelmeset sai kirjallisen varoituksen, kun hän oli Rukan väliaikalähdön jälkeen käynyt käsiksi sveitsiläiseen huoltajaan ja työntänyt tämän kovaotteisesti autoa vasten. Huoltaja oli kilpailussa hairahtunut hetkeksi radalle ja aiheuttanut Hjelmesetin kaatumisen, joka maksoi norjalaiselle paikan palkintokorokkeella.
Mitä teki FIS?
Edellä mainitut tilanteet kalpenevat kuitenkin Bolshunovin huitomiselle ja sitä seuranneelle kolaukselle. Vastaavaa tuplaa, etenkin maaliintulon jälkeistä toimintaa, ei ole nähty kansainvälisissä hiihtoympyröissä ennen sunnuntaita.
Tästä syystä suurin farssi koettiinkin vasta tunteja tapahtuneen jälkeen, kun FISin maastohiihdon kilpailupäällikkönä työskentelevä ranskalainen Pierre Mignerey ilmoitti, että Bolshunovin väkivaltaisesta käytöksestä ei tule jatkoseuraamuksia. Maailmancupia johtava venäläinen on vapaa kilpailemaan ensi viikonloppuna Falunin maailmancupissa.
FIS tyytyy siis vain hylkäämään Venäjän viestijoukkueen ja painaa muuten Bolshunovin toiminnan villaisella. Mitä ladulla pitää tapahtua, jotta muissa lajeissa tuntuvana rangaistuspelotteena käytettäviä kilpailukieltoja aletaan soveltaa myös kansainvälisessä hiihdossa? Toistaiseksi panna pamahtaa vain dopingista.
Kilpailukiellot tuntuvat muutenkin olevan FISille keinovalkoimassa äärimmäinen vaihtoehto. Esimerkiksi keskustelu laittomista mäkihyppypuvuista on ollut siinä mielessä surkuhupaisaa seurattavaa, että jos huijausyrityksestä seurauksena on vain hylkäys eikä minkäänlaisia muita jatkosanktioita, ei tarvitse olla järjen jättiläinen päätelläkseen, miksi pukukikkailu tulkitaan luontevaksi osaksi mäkihyppyä.
Vai mitä siitä pitäisi ajatella, että vuosina 2015–2020 pelkästään mäkihypyn miesten maailmancupissa nähtiin 145 pukuhylkyä muttei yhtään kilpailukieltoa?
Ratkaisullaan olla rankaisematta Bolshunovia väkivaltaisesta käytöksestä FIS avaa matopurkin, mitä se saattaa joutua katumaan myöhemmin.
Tai sitten Joni Mäki esiintyy muutaman kuukauden kuluttua Moskovan urheilugaalassa ja ojentaa Aleksandr Bolshunoville palkinnon rauhan eleenä.
Historiassa tällainen episodi on nähty ainakin kerran, Baden-Badenissa vuonna 2005. Tuolloin Saksan urheilugaalassa palkitsijan roolissa esiintyi mustelmistaan parantunut Hannu Manninen ja palkittavana oli muuan Ronny Ackermann, vuoden paras saksalainen miesurheilija.
Lue lisää: