Viron uusi hallitus on vannonut virkavalansa. Maan pääministerinä aloittaa reformipuolueen puheenjohtaja Kaja Kallas.
Presidentti Kersti Kaljulaid nimitti Kallaksen hallituksen presidentinpalatsin edustalla Tallinnassa auringonnousun aikaan ennen kello yhdeksää. Sen jälkeen Kallas ja muut ministerit vannoivat virkavalansa kello 10 Viron parlamentissa riigikogussa, kertoo Postimees-lehti.
Hallituksessa on seitsemän ministeriä reformipuolueesta ja seitsemän keskustapuolueesta. Uusi hallitus sai maanantai-iltana 101-paikkaisessa parlamentissa tuen 70 kansanedustajalta.
Uusi hallitus pitää kahdelta iltapäivällä ensimmäisen kokouksensa, jossa se käsittelee koronavirustilannetta.
Hallituksen ulkomaankauppa- ja it-ministeri Andres Sutt lyyhistyi aamulla hallituksen nimittämistilaisuudessa, ja hänet kannettiin presidentinpalatsiin toipumaan.
Sutt kertoi hetkeä myöhemmin reformipuolueen tiedotteessa olevansa kunnossa, ja että pyörtyminen johtui todennäköisesti vain alhaisesta verensokerista. Sutt osallistui myöhemmin virkavalan vannomiseen riigikogussa.
Edellinen hallitus kaatui korruptioskandaaliin
Entinen europarlamentaarikko Kallas, 43, on Viron ensimmäinen naispääministeri. Hän korvaa keskustapuolueen Jüri Rataksen, jonka hallitus kaatui korruptioskandaaliin.
Ratas ilmoitti erostaan toissa viikolla. Eron taustalla ovat keskustapuolueeseen kohdistuvat korruptioepäilyt, jotka liittyvät Tallinnan sataman uuteen Porto Franco -kauppakeskukseen ja sen rahoitukseen. Ratasta itseään ei epäillä mistään laittomuuksista.
Kallaksen johtama reformipuolue nousi vuoden 2019 vaaleissa riigikogun suurimmaksi puolueeksi, mutta jäi lopulta oppositioon, kun keskustapuolue muodosti hallituksen oikeistopopulistisen Ekre-puolueen sekä Isänmaa-puolueen kanssa. Hallitustaivalta sävyttivät toistuvat Ekren toimintaan liittyvät skandaalit.
Lue myös: