Poliisi on saanut valmiiksi Helsingin Koskelassa 4. joulukuuta 2020 tapahtuneen henkirikoksen esitutkinnan. Kolmea tapahtuman aikaan 16-vuotiasta poikaa epäillään 16-vuotiaan pojan murhasta Koskelan sairaalan alueella. Kaksi epäillyistä on tutkinnan aikana täyttänyt 17 vuotta.
Poliisin esitutkinnan mukaan uhria on pidetty kaverina, mutta hän on ollut samaan aikaan alisteisessa asemassa verrattuna muihin porukan jäseniin. Poliisi arvioi, että kysymys on pitkään jatkuneesta väkivaltaisesta kiusaamisesta, joka on johtanut tapahtumailtana uhrin kuolemaan.
Poliisi epäilee, että epäiltyjen tarkoituksena oli juottaa uhri humalaan perjantaina 4. joulukuuta ja kohdistaa häneen väkivaltaa illan aikana. Esitutkinnan perusteella epäillyt juottivat uhrille alkoholia myös väkisin.
Väkivallan epäillään alkaneen melko nopeasti sen jälkeen, kun epäillyt ja uhri olivat saapuneet Koskelan sairaala-alueelle. Yksi epäillyistä on poistunut alueelta joksikin aikaa, mutta palannut myöhemmin takaisin.
Väkivalta on jatkunut poliisin tietojen mukaan noin 3–4 tunnin ajan eri muodoissaan.
– Kaikkien epäillään kohdistaneen väkivaltaa uhriin, minkä lisäksi väkivaltaa ja nöyryyttäviä tekoja on kuvattu sekä lähetelty epäiltyjen kesken Snapchatissa. Poliisilla ei ole tiedossa, että materiaalia olisi levitetty muille henkilöille, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Forss poliisin tiedotteessa.
Myös kahta murhasta epäiltyä pahoinpideltiin?
Kaksi murhasta epäiltyä on väittänyt poliisille, että kolmas epäilty kohdisti väkivaltaa myös heihin. Siksi murhan lisäksi asiassa on selvitetty kahta pahoinpitelyä.
Poliisi epäilee kuitenkin, että murha on tehty yksissä tuumin. Poliisin mukaan epäillyt lähtivät paikalta pois yhdessä. He myös keskustelivat yhdessä seuraavina päivinä ennen kiinniottoja.
Poliisin mukaan osa epäillyistä kävi rikospaikalla henkirikosta seuranneena päivänä tarkistamassa uhrin tilan. Rikos alkoi selvitä vasta kolmen päivän päästä maanantaina, kun rakennusmies löysi 16-vuotiaan pojan ruumiin sairaala-alueella olleen lavan läheisyydestä.
Uhri oli lastensuojelun asiakas. Lastensuojelulaitos teki hänen katoamiseensa liittyen virka-apupyynnön poliisille seuraavana päivänä, kun tämä ei palannut illanvietosta.
Poikien epäillään myös ryöstäneen uhrin
Epäillyn murhan lisäksi poliisi selvitti myös useita muita rikoksia tapaukseen liittyen. Kolmen murhasta epäillyn pojan epäillään ryöstäneen uhrin yhdessä yhden samana vuonna syntyneen pojan kanssa Itä-Pasilassa elokuussa 2020. Yksi ryöstöstä epäillyistä ei liity murhaepäilyyn.
Yksi kolmesta murhasta epäillystä näki todennäköisesti uhrin tuolloin ensimmäistä kertaa. Poliisi epäilee, että kaksi uhrin entuudestaan tuntemaa epäiltyä kutsui uhrin paikalle tarkoituksenaan ryöstää tältä omaisuutta kahden muun pojan avulla.
Poliisin mukaan uhri suostuteltiin myymään "feikkihuumeita" kahdelle muulle pojalle, joiden kanssa oli etukäteen sovittu uhrin ryöstämisestä. Uhriin kohdistettiin lievää väkivaltaa, häneltä vietiin omaisuutta ja pieni määrä rahaa.
Uhri kertoi ryöstöstä muille henkilöille. Tapauksesta tehtiin rikosilmoitus syyskuussa 2020. Poliisi puhutti uhria tuolloin.
– Tieto rikoksesta tuli niin myöhään, että valvontakameratallenteita ei ollut tallessa. Ryöstö jäi silloin niin sanotusti pimeäksi. Epäillyn murhan tutkinnan yhteydessä laite-etsintöjen perusteella selvisi, että samoilla epäillyillä on yhteys ryöstöön ja aiempiin pahoinpitelyihin, Forss kertoo Ylelle.
Kolme pahoinpitelyä samassa paikassa kuin murha
Poliisi epäilee murhasta epäiltyjen pahoinpidelleen uhria Koskelan sairaalan alueella kolmena perjantaina ennen murhailtaa.
Poliisi epäilee kahta murhasta epäiltyä poikaa uhrin pahoinpitelystä ja huumausaineen käyttörikoksesta perjantaina 6. marraskuuta 2020. Tästä pahoinpitelystä epäillään samoja poikia, jotka kutsuivat uhrin aiemmin ryöstöpaikalle.
Pahoinpitelystä epäiltyjen epäillään käyttäneen huumausaineita teon yhteydessä. Murhatutkinnan kuulusteluissa nämä kaksi epäiltyä väittivät kolmannen epäillyn pahoinpidelleen myös heitä.
Seuraavan pahoinpitelyn epäillään tapahtuneen perjantaina 13. marraskuuta samassa paikassa kuin murha. Kaikkia kolmea murhasta epäiltyä epäillään myös tästä pahoinpitelystä.
Kolmas pahoinpitely tapahtui murhapaikassa perjantaina 20. marraskuuta. Tästäkin teosta epäillään kaikkia kolmea murhasta epäiltyä.
– Uhri ei ollut kertonut pahoinpitelyistä kenellekään. Hän oli sanonut kaatuneensa, Forss toteaa.
Poliisi: Teot sadistisia ja nöyryyttäviä
Poliisin mukaan epäillyn murhan ja pahoinpitelyjen motiivina on ollut rangaistus uhrin toiminnasta tai väitetystä toiminnasta.
– Tekoja voidaan pitää sadistisina, ja ne on tehty puolustuskyvyttömän uhrin kustannuksella. Tapahtumiin liittyy useita nöyryyttäviä elementtejä, sanoo tutkinnanjohtaja Forss.
Hän ei avaa tarkemmin, millä tavalla uhri on ollut puolustuskyvytön. Kaksi murhasta epäiltyä olivat tunteneet uhrin lapsesta saakka. Kolmas epäilty oli tavannut hänet ryöstön yhteydessä elokuussa.
Poliisin mukaan kansalaisilta tulleet useat vihjeet auttoivat rikoksen selvittämisessä. Kaksi henkilöä oli nähnyt epäillyt ja uhrin Koskelan sairaalan alueella epäillyn murhan tekoiltana.
He eivät kuitenkaan olleet nähneet väkivaltaa. Lisäksi poliisi on saanut runsaasti tietoja uhrin ja epäiltyjen taustoihin sekä aiempiin tapahtumiin liittyen.
– Esitutkintapöytäkirja liitteineen on yli tuhat sivua pitkä, Forss toteaa.
Juttu siirtyy syyteharkintaan torstaina 28. tammikuuta 2021. Syytteen nostamisen määräpäivä on 5. helmikuuta 2021.
Lisää aiheesta:
Uutta tietoa Koskelan murhatutkinnasta: nuoria epäillään myös uhrin aiemmista pahoinpitelyistä
Kriminologi 16-vuotiaiden murhaepäilystä: Traaginen, murheellinen ja poikkeuksellinen tapaus