Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Malminetsintäyhtiö Mawson on etsinyt kultaa Natura-alueelta – Ylitornion kunta esittää nyt Rajapalojen kaivoshankkeen kaavoituksen käynnistämistä

Malminetsintäyhtiö Mawson Oy:n telakuorma-auto kairauspaikalla Ylitornion Palokan alueella.
Mawson on saanut aiemmin tehdä koeporauksia vain talvella maan ollessa roudassa, jotta luonto ei vahingoittuisi. Kuva: Antti Heikinmatti / Yle
Jenni Mehtonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Ylitornion kunnanhallitus on hyväksynyt malminetsintäyhtiö Mawson Oy:n esityksen vaihemaakunta- ja osayleiskaavoituksen käynnistämisestä.

Kunnanhallitus päätti tiistaina, että kunta aloittaa Rajapalojen kaivoshankkeeseen osayleiskaavan laatimisen ja tekee kaavoituksesta sopimuksen Mawson Oy:n kanssa. Lisäksi kunnanhallitus esittää, että Lapin liitto käynnistää Rajapalojen kaivoshankkeen vaihemaakuntakaavoituksen.

Mawson Oy on keskustellut Lapin liiton kanssa mahdollisuudesta käynnistää kaivoshankkeeseen liittyvä vaihemaakuntakaava samanaikaisesti jo käynnistetyn ympäristövaikutustenarviointiprosessin kanssa. Yhtiön mukaan maakuntakaavoituksen aloituksen lykkääminen maakuntakaavoituksen uudistukseen vuoteen 2026 asti viivästyttäisi hanketta merkittävästi.

Mawson on etsinyt vuosien ajan kultaa Rovaniemen ja Ylitornion rajalta. Kulta- ja kobolttiesiintymät sijaitsevat Natura-suojelualueella, mutta hankealue sisältää myös suojeluohjelmaan kuulumattomia alueita.

Lue myös: Ylitorniolla lupaavia kultapitoisuuksia – Mawson on hakenut jatkolupaa syväkairauksille Natura-alueella

Suosittelemme sinulle