Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Parkkipaikalta Kauniaisissa saa pizzaa 24/7 – Katso video siitä, miten lohipizzan tilaaminen onnistuu

Yrittäjä Alexandre Benjamin avasi tiettävästi Suomen ensimmäisen pizza-automaatin Kauniaisiin viime viikolla.

Suomen ensimmäinen pizza-automaatti
Petri Kosonen,
Olli-Pekka Kursi
Avaa Yle-sovelluksessa

Viime viikolla Kauniaisissa alkoi saada jotain aivan ainutlaatuista Suomessa: pizzaa automaatista. Kauniaisissa avattiin perjantaina tiettävästi Suomen ensimmäinen pizza-automaatti - tai oikeammin fizza-automaatti.

Automaatista saa muutamassa minuutissa seitsemää erilaista pizzaa jokaisena viikon päivänä ympäri vuorokauden. Menusta löytyvät niin perinteinen Bolognese-pizza kuin jalapenoa ja pepperonia sisältävä tulisempi Diavolakin.

Automaattipizzan suosio on yllättänyt myös itse yrittäjän.

– Myynti on ollut nelinkertainen odotuksiin verrattuna, sanoo yrittäjä Alexandre Benjamin.

Toisaalta tuote on tarkkaan mietitty etukäteen.

– Uskon, että asiakkaat haluavat pienellä vaivalla korkealaatuista ruokaa kohtuulliseen hintaan, toteaa Benjamin.

Miten pizza syntyy kolmessa minuutissa?

Pizza-automaatissa myytävät pizzat valmistetaan kokin käsityönä keskuskeittiössä.

Täytetyt ja esipaistetut pizzat tuodaan kioskille muutaman asteen lämpöisinä.

– Kun asiakas tekee tilauksen, pizza-automaatti siirtää tilatun tuotteen erityisvalmisteiseen uuniin, jossa se valmistuu noin kolmessa minuutissa, sanoo Benjamin.

Fizzan pizzojen mukana tulee veitsi, jolla valmiin pizzan voi paloitella.
Pizzalaatikko putkahtaa automaatin uumenista pahvisessa laatikossa. Mukana on myös veitsi, jolla valmiin pizzan voi paloitella. Kuva: Kristiina Lehto / Yle

Koneeseen mahtuu kerrallaan seitsemänkymmentä pitsaa. Pizzojen menekkiä ja täydennyksen tarvetta voi seurata etäpäätteeltä.

Idea Ranskan matkan tuliaisena

Idea on peräisin Ranskasta, josta Benjamin toi sen Kauniaisiin yhdessä liikekumppaniensa Sylvain Floiracin ja Marc Mulardin kanssa.

Benjaminin mukaan Ranskassa ensimmäinen pizza-automaatti tuli jo viitisentoista vuotta sitten. Tällöin muun muassa uunien tekniikka ja digitaalitekniikan rajallisuus eivät mahdollistaneet pizza-automaattien kehittämistä nykytasolle. Ranskassa myöskään asiakkaat eivät olleet tuolloin vielä innostuneet fast casual -tyyppisestä vaihtoehdosta.

Ihmisten elämäntyyli on muuttunut tämän jälkeen kiireisemmäksi, ja se suosii helposti saatavan laadukkaan ruuan menekkiä.

– Ranskassa pizza-kioskit lisääntyivät viime vuonna yli 50 prosenttia. Kioskeja on tällä hetkellä jo noin 1600 eri puolilla maata, ja määrän ennustetaan kasvavan 10 tuhanteen lähivuosina, sanoo Benjamin.

Hänen mukaansa fast casual -tyyppiset pizza-kioskit lisääntyvät nopeasti myös Espanjassa, Saksassa, Belgiassa ja Iso-Britanniassa. Hän uskoo, että Suomessa suosio kasvaa myös nopeasti.

Benjamin on asunut jo vuosia perheineen Kauniaisissa ja tuntee alueen hyvin. Niinpä pizzakioskin paikaksi tuli Kauniaisten keskuskentän edusta Asematiellä.

– Päädyimme Kauniaisiin myös siksi, että kaupungissa on innovatiivinen ja eteenpäin katsova ilmapiiri.

Neuvoteltuaan kaupungin kanssa Benjamin päätyi suomalaiseen muotoiluun ja puiseen kioskirakennukseen.

– Ihmiset ovat suhtautuneet tähän ihan positiivisesti, Benjamin sanoo.

Benjamin on jo miettinyt myös yritysideansa laajentamista muun muassa Turkuun, Tampereelle, Jyväskylään, Ouluun ja Kuopioon.

Alexandre ja Saija Benjamin, Fizzan perustajat
Idea pizza-automaatin perustamiseen syntyi perhe Benjaminin Ranskan-matkalla: He etsiskelivät ruokapaikkaa, jota ei tahtonut oikein löytyä, koska oli Ranskan itsenäisyyspäivä ja ravintolat kiinni. Sattumoisin Saija Benjamin huomasi Googlesta avoimen pizzerian, joka paljastui samankaltaiseksi pizza-automaatiksi kuin nyt on Kauniaisissa. Ja loppu onkin historiaa. Kuvassa Fizzan perustajat Alexandre ja Saija Benjamin. Kuva: Kristiina Lehto / Yle

– Arviomme mukaan Suomessa on tilaa useille sadoille pizza-kioskeille. Pääkaupunkiseudulle kioskeja voisi tulla muutamasta kymmenestä sataan, sanoo Benjamin.

Suunnitelmiensa aikataulua Benjamin ei suostu vielä paljastamaan.

Kauniaisten pizza-automaatista kertoi ensimmäisenä Kaunis Grani.

Suosittelemme sinulle