Korona ajoi toimistotyöläiset tekemään etätöitä, ja täällä niitä on tehty keittiön pöydän ääressä kohta vuoden verran.
Kavereiden kanssa keskustellessa nousee usein esiin sama havainto: vaikka etätyö on raskasta ja työkavereita ikävä, onpa kivaa pukeutua mukavasti joka päivä! Yksi ystävä kertoi katsovansa ihmetyksen vallassa komeaa korkokenkäkokoelmaansa – noitako minulla oli tapana pitää joka päivä? Toinen on vaihtanut muotoilevat sukkahousut verkkareihin ja vannoo, ettei änkeydy yksiinkään puristaviin alusvaatteisiin enää ikinä. Kolmas on lakannut käyttämästä rintaliivejä, koska videotapaamisissa paidan päälle heitetty huivi tai neule on ihan riittävä varustus. Itse olen lopettanut meikkaamisen melkein kokonaan: jos edessä on tosi tärkeä palaveri, laitan huulipunaa, muuten pärjään mainiosti ilman mitään. Enkä ole ainoa.
Nämä keskustelut ystävättärien kanssa herättivät minussa monenlaisia ajatuksia.
Meillä on tavattoman kapea käsitys siitä, mikä on siistiä ja asiallista pukeutumista.
Suomalaisessa työelämässä on varmaankin kansainvälisesti tarkasteltuna verrattain väljät pukeutumisnormit. Normeja kuitenkin on, erityisesti mitä asiantuntevammasta työstä on kyse.
Työssä, joka vaatii siistiä pukeutumista, on kasuaalisti pukeutuminen naisille vaikeampaa (siirryt toiseen palveluun) ja kalliimpaa kuin miehille (siirryt toiseen palveluun). On helpompi kulkea siisteissä puvuissa kuin hallita jatkuvasti muuttuvan muodin mukaan uusiutuvat työvaatteiden ja asusteiden kokonaisuudet. Toki kehon kokoon liittyvät normit ja odotukset koskevat nykypäivänä miehiäkin.
Asiantuntijanaiset ovat kokeilleet erilaisia tapoja helpottaa asiallisen työpukeutumisen vaatimuksia, ja verkosta löytyy useampia ihmisiä, jotka ovat päätyneet kokeilemaan (siirryt toiseen palveluun) "työunivormua", eli he käyttävät toimistolla tismalleen samaa asua joka ikinen päivä.
Meillä on tavattoman kapea käsitys siitä, mikä on siistiä ja asiallista pukeutumista. Saara Särmä on puhunut (siirryt toiseen palveluun) julkisuudessa siitä, että asiantuntijat voisivat näyttää paljon monimuotoisemmilta kuin nykyisin esillä olevat ihmiset. Entä jos asiantuntijoilla olisi vaikkapa tekokynsiä, lävistyskoruja tai vaaleanpunaiset hiukset?
Ulkonäkö määrittää parisuhteiden muodostumisen lisäksi myös sitä, kuka palkataan töihin, kenen kanssa solmitaan ystävyyssuhteita tai kuka tulee vaikkapa valituksi eduskuntaan.
Pukeutumisen ja uskottavuuden normit eivät toki rajoitu vain toimistotyöhön. 2019 julkaistu kirja Ulkonäkökyhteiskunta (siirryt toiseen palveluun) tutkii sitä, miten monimuotoisesti ulkonäkö yhteiskunnassa toimimiseen vaikuttaa. Ulkonäkö määrittää parisuhteiden muodostumisen lisäksi myös sitä, kuka palkataan töihin, kenen kanssa solmitaan ystävyyssuhteita tai kuka tulee vaikkapa valituksi eduskuntaan.
Meillä on tiukat normit sille, miltä pitää näyttää työnhakutilanteessa, millä tavalla pukeutunut ihminen on epäilyttävä, ja keneltä voi kysyä neuvoa.
Itse vierailin parikymppisenä perättäisinä päivinä tavaratalossa Helsingin keskustassa. Olin etsimässä hajuvettä johonkin tärkeään tilaisuuteen. Ensimmäisenä päivänä olin tulossa teatteritreeneistä, olin meikittä, tukka sekaisin, jalassa verkkarit ja lenkkarit ja päällä maiharitakki. Etsin myyjää, en löytänyt, lähdin pois. Seuraavana päivänä olin muissa asioissa ja paikalla meikattuna, siistissä takissa ja farkuissa, ja myyjä etsi minut käsiinsä melkein heti, kun osastolle pääsin, ja sain ostokseni tehtyä. Minua huvitti ajatus siitä, että minulla oli ihan tismalleen sama ostovoima kumpanakin päivänä, mutta toisena päivänä rahani eivät kauppaa kiinnostaneet. Oma esimerkkini on nyt jälkikäteen katsottuna vain hauska, mutta osalle ihmisistä vastaavanlainen ulkonäön mukaan luokittelu tuottaa jatkuvaa syrjintää (siirryt toiseen palveluun).
On kiinnostavaa nähdä, mitä pukeutumiselle tapahtuu, kun joskus palaamme toimistoillemme. Vedämmekö ylle ne samat muotoilevat, kohottavat ja kiristävät vaatteemme vai voisimmeko tuntea itsemme asiallisiksi ja fiksuiksi ammattilaisiksi jossain mukavammassa?
Mukavien vaatteiden ei tarvitse olla rumia säkkejä. Kaupassa tuntuu usein, ettei vaate voi olla samaan aikaan mukava ja hyvännäköinen, mutta tällaisia vaatteita pitää vaatia.
Ehkä voisi myös ajatella, että asiantuntijuus ja kaikenlainen osaaminen pääsisi paremmin oikeuksiinsa, jos energian saa käyttää työhön eikä muotoilevien sukkahousujen puristuksen sietämiseen. Jos pukeutumisen normit olisivat väljemmät, voisimme kaikki valita itselle sopivimmat vaatteet ja keskittyä töihin.
Raisa Omaheimo
Kirjoittaja on helsinkiläinen toimistotyöläinen, joka siivoaa keittiön Zoomin taustakuvalla.
Kolumnista voi keskustella 3.2. klo 23.00 saakka.