Pienen tauon jälkeen pakkanen teki paluun. Sen ansiosta Hämeenlinnaan voitiin perjantaina avata jääpuisto, johon jokainen voi tuoda oman jääpalikkansa. Jääpuisto löytyy Verkatehtaan edessä olevalta nurmikentältä.
Kulttuurituottaja Riikka-Leena Puistola Kulttuurikeskus ARXista kertoo, että jääpuiston ideana on lisätä yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä näin koronan aikana.
– Jään voi jäädyttää kotona ja tuoda sen omalla ajallaan tähän osaksi yhteistä teosta. Koska tämä on tavallaan iso projekti, mitä kukaan ei voi omin voimin tehdä, tähän tarvitaan koko kaupunkia.
Jääpuiston rakentamiseen ARX ja Aimokoulu ovat haastaneet perheiden lisäksi päiväkodit, koulut, yhdistykset ja yritykset.
– Me toivotaan, että ihmiset innostuvat tästä ja ottavat sen omakseen, Puistola kannustaa.
Jääpuistosta saa tulla monimuooinen, iloinen, värikäs ja Hämeenlinnan näköinen. Nyt on mahdollisuus päästää luovuus valloilleen. Jääpuistoon voi tuoda omia jääpalikoitaan ja -koristeitaan niin kauan kuin talvista säätä kestää.
Puistola muistuttaa, että jääpuistossa on pidettävä turvavälit, ja rakentajia saa olla kerrallaan työn touhussa enintään 10. Lisäksi on hyvä käyttää kasvomaskia mahdollisuuksien mukaan.