Hyppää sisältöön

Selvitys: Lappiin kannattaa perustaa oma biokaasulaitos

Laitoksessa biojätteestä tehtäisiin biokaasua liikennepolttoaineeksi ja teollisuudelle.

Lapissa syntyy riittävästi biojätettä, jotta siitä kannattaisi tehdä biokaasua paikan päällä. Kuva: Niko Mannonen / Yle

Uuden selvityksen perusteella Lappiin, mahdollisesti Rovaniemelle, olisi kannattavaa perustaa oma biokaasulaitos. Selvityksen mukaan Lapissa syntyy riittävästi biojätettä oman laitoksen pyörittämiseen.

Laitokseen tuotaisiin biojätettä eri puolilta Lappia. Jätettä laitokseen tulisi majoitusliikkeistä, ravintoloista, kaupoista, asukkailta, julkiselta sektorilta, poro- ja kalataloudesta sekä koiratarhoilta.

Laitoksessa biojätteestä tehtäisiin biokaasua liikennepolttoaineeksi ja teollisuudelle. Laitos voisi olla esimerkiksi lappilaisten jätehuoltoyhtiöiden yhteisessä omistuksessa.

Lappilaisen laitoksen perustamisen vaihtoehtona on toimittaa jätteet Ouluun tai vielä kauemmaksi.

Selvityksen on tehnyt LCA Consulting Lapin liiton Välkky-hankkeen toimeksiannosta.

Jätelaki on muuttumassa tämän vuoden aikana. Lakiluonnoksen mukaan biojätteet tulisi kerätä jokaiselta taajamassa sijaitsevalta kiinteistöltä, joissa on vähintään viisi huoneistoa.

Vastaava vaatimus olisi tulossa myös hallinto-, palvelu- ja elinkeinotoiminnalle. Lisäksi biojätteen erilliskeräystä aletaan vaatia kaikilta kiinteistöiltä, jotka sijaitsevat yli 10 000 asukkaan taajamissa.

Suosittelemme sinulle