Suomi on neuloosin hurmiossa. Villalanka ja muut neulomistarvikkeet viedään käsistä, some täyttyy muhkeista beanieista ja pastellin värisistä villapaidoista.
On vaikeaa sanoa, onko juuri sinun puikoillasi olevan villalanka vastuullisesti tuotettu vai ei. Villalangan tuottamiseen on monia eri menetelmiä, joten yksiselitteistä vastausta langan eettisiin ja ekologisiin kysymyksiin ei ole.
Neulomisen harrastaminen ei ole pahin ekosynti, mutta joitain asioita voi kuitenkin ottaa huomioon, kun haluaa tehdä vastuullisempia lankaostoksia.
Mitä villalangasta kerrotaan?
Ensimmäisenä on hyvä katsoa, mistä villalanka on peräisin. Langan alkuperämaasta voi päätellä jo jotain sen vastuullisuudesta.
Maailman suurimmat villantuottajamaat ovat Australia ja Uusi-Seelanti. Lisäksi Etelä-Afrikassa ja Kiinassa tuotetaan paljon villaa, jonkin verran myös Turkissa ja Perussa. Tuotantoa on myös Suomessa, mutta huomattavasti vähemmän kuin edellä mainituissa maissa.
Yritys voi toimia vastuullisesti missä päin maailmaa tahansa, mutta suuressa osassa maailmaa on kohonneita riskejä esimerkiksi ihmis- ja eläinoikeuksien osalta. Maissa, joissa ihmisoikeuksista ei pidetä huolta, ei myöskään eläimistä useimmiten välitetä.
Australiassa ja Uudessa-Seelannissa lampaan villaa tehotuotetaan. Lampaita on useita miljoonia, kun taas esimerkiksi Suomessa suurimmat lammastilat ovat sellaisia, joissa eläimiä on joitakin satoja. Miljoonien lampaiden laumoissa voi olla kenenkään tietämättä sairaita eläimiä.
Australiassa perinteenä on ollut tehdä merino-lampaille mulesing-käsittely. Siinä lampaan peräaukon ympärille tehdään viiltoja, jotta lihakärpäset eivät pääse munimaan sen peräpäähän. Käsittelyä on tehty ilman kivunlievitystä.
Tietoisuuden lisääntyessä Australiassa on kuitenkin vähennetty mulesing-käsittelyä ja sitä ei enää tehdä automaattisesti joka eläimelle. Euroopassa mulesing on kielletty ja joistain langoista löytyy merkintä, mikäli lanka on mulesing-vapaata.
Etelä-Afrikassa on paljastunut mohair-villaa tuottavien vuohien kaltoinkohtelua. Maa tuottaa puolet maailman mohair-villasta. PETA kuvasi joitain vuosia sitten, miten 12 tilalla villaa tuottavia vuohia uitettiin desinfiointiaineessa, nosteltiin jaloista ja hännästä ja viskottiin lattioilla. Tajuissaan olevia eläimiä hätäteurastettiin.
Kolmas eläinten kohteluun liittyvä epäkohta on angora-kanien nyppiminen. Joillain tiloilla angora-villaa nypitään tajuissaan olevista kaneista käsin, samalla kun kanit huutavat kivusta. Ne kanit, joilta karva keritään, saavat saksista herkästi haavoja.
Myös kašmirin tuotantoon liittyy ongelmia. Kiinassa ja Mongoliassa kasvatettavat kašmir-vuohet keritään talvella, jolloin villaa on eniten. Keritseminen voit jättää vuohet alttiiksi pakkasille, ja niitä kuolee kylmyyteen. Sama ongelma koskee mohairia kylmissä ilmanaloissa tuottavia vuohia.
Aina lankakerästä ei selviä yhdeltä katsomalta kaikki.
Kotimaisen Novitan suurin osa villoista on peräisin lähimarkkinoilta Norjasta, Britanniasta ja mulesing-vapaa merinovilla Espanjasta. Yritys käyttää myös jonkin verran suomalaista villaa, mutta sen saatavuus on tällä hetkellä heikkoa. Novita pesee suomalaisen villan Britanniassa, mutta langaksi ne valmistetaan Kouvolan tehtaassa.
Vastuulliset yritykset kertovat esimerkiksi kotisivuillaan avoimesti sen, missä ja miten villalanka on tuotettu, ja sen, millaisia haasteita heillä vielä on.
Mikäli villalangasta ei löydy tarpeeksi kattavaa tietoa sen alkuperämaasta ja tuotantotavoista, on hyvä olla yhteydessä suoraan yritykseen.
Paljonko lankakerä maksaa?
Kiinnitä huomiota myös lankakerän hintaan.
Todella halpa villalanka ei useimmiten ole vastuullista. Jos palkoista ja eläintenpidon kustannuksista säästetään, se näkyy yleensä lopputuotteen hinnassa.
Esimerkiksi Suomessa tuotettu villalanka on kalliimpaa kuin ulkomailla tuotettu. Suomessa muun muassa palkka- ja verokustannukset ovat korkeammat kuin monessa muussa maassa.
Mistä lanka on valmistettu?
Mitä kuituja lankakerän sisään kätkeytyy? Monissa villalangoissa käytetään erilaisia tekokuituja. Yleisimmät villalangoissa käytettävät sekoitteet ovat akryyli, polyesteri ja polyamidi.
Karkeasti jaettuna ekologisin on polyesteri, polyamidi on huonoin vaihtoehto ja akryyli siltä väliltä. Tekokuidut on valmistettu fossiilisista raaka-aineista ja ne ovat yksi iso mikromuovin lähde.
Toisaalta tekokuidut eivät ole vain pahasta. Niitä lisätään usein villalangan joukkoon lisäämään langan ja siitä neulotun vaatteen kestävyyttä. Mitä pidempään esimerkiksi villapaita ja villasukat kestää, sitä parempi vastuullisuuden kannalta.
Ympäristötietoinen kuluttaja välttää superwash-käsiteltyjä lankoja. Superwash-menetelmässä villalanka käsitellään kemikaalein, jotta siitä saadaan konepestävää. Menetelmässä käytetään muun muassa kloorikaasuja, jotka ovat ympäristölle haitallisia. Villaa myös värjätään erilaisin kemikaalein, joista voi koitua haittaa ympäristölle.
Vaikka villa on uusiutuva ja biohajoava materiaali, eivät senkään hiilidioksidipäästöt ole yksiselitteiset. Jos villa ajatellaan lampaasta saatavana sivutuotteena, on villa hyvin ympäristöystävällinen. Jos taas lammas on kasvatettu vain villantuotantoon, on villa hiilidioksidipäästöiltään huonompi kuin tekokuidut.
Esimerkiksi Suomessa lampaita pidetään pääsääntöisesti lihan vuoksi ja siksi, että ne laiduntavat perinnebiotooppialueita. Villa on siis sivutuote. Eläinsuojelulaki edellyttää lampaan kerinnän kerran vuodessa ja hyvinvointisäännös kahdesti vuodessa.
Lammas on märehtijä, joten se tuottaa kasvihuonekaasuja. Niiden määrään vaikuttaa kuitenkin paljon se, mitä lampaalle syötetään. Märehtimisestä koituvia hiilidioksidipäästöjä voidaan pienentää tietynlaisella ruokavaliolla. Isoissa maissa lampaiden ylilaiduntaminen aiheuttaa eroosiota.
Maailman kuitutuotannosta villan osuus on vain yhden prosentin luokkaa, joten sen ympäristövaikutukset ovat häviävän pieni osa isossa mittakaavassa. Puolet maailman tekstiilikuitutuotannosta on polyesteriä ja noin neljännes puuvillaa.
Vältä lankojen hamstrausta
Kuinka paljon neulomattomia lankoja ja keskeneräisiä projekteja kotoa löytyy?
Neuloosin iskiessä voivat ostoskorit täyttyä villalankoja myyvissä verkkokaupoissa ja marketeissa. Ensin on kuitenkin hyvä miettiä, minkä verran lankaa oikeasti tarvitsee.
Vaikka kuluttaja hankkisi kuinka vastuullisesti tuotettua villalankaa, ei senkään ostaminen suurissa määrissä ole ekologista. Vastuullisen kuluttamisen nyrkkisääntönä voidaan pitää sitä, että ostaa harkiten ja tarpeeseen.
Mikäli haluaa välttää uusien lankojen hankkimista, mutta vimmainen neuloosi on iskenyt, voi vanhoja töitä purkaa ja luoda niistä jotain uutta.
Suosi suomalaista
Mikä sitten ratkaisuksi?
Yksi vastuullisempi vaihtoehto on suosia Suomessa tuotettua villalankaa.
Suomessa lammastilat ovat pääsääntöisesti pieniä tiloja, joista kolmannes on luomutiloja. Eläinten hyvinvointiin voidaan tällöin kiinnittää enemmän huomiota ja villalangan parissa työskentelevien ihmisten työolot ovat paremmalla tolalla kuin maissa, joissa ihmis- ja eläinoikeudet ovat retuperällä.
Asiassa on kuitenkin yksi mutta. Tällä hetkellä suomalaisten lampaiden villasta noin puolet päätyy hävikkiin, kun samaan aikaan suomalaisille rahdataan ulkomaista lankaa.
Syy hävikkiin on se, että villasta ei makseta tarpeeksi lampureille, jotta työ kannattaisi. Jotta villa saadaan hyvänä talteen, se tulee keriä oikein ja lajitella.
Viime vuosien aikana tuottajille maksettava hinta on ollut paranemaan päin. Vielä muutamia vuosia sitten 1. laadun villasta maksettiin muutama euro kilolta, nyt parhaimmillaan luomulampaan 1. laadun villakilosta lampuri voi saada viisi euroa.
Ongelma on kuitenkin edelleen villalangan tuotantoportaissa. Villankeräilyasemat loistavat poissaolollaan ja kehräämöitä on muutamia. Joillain kehräämöillä on omia pienpesuloita, mutta iso villapesula uupuu Suomesta. Tällä hetkellä suurin osa suomalaisesta villasta viedään Britanniaan pestäväksi, jolloin villan jäljitettävyys ja hiilijalanjälki kärsii.
Monissa muissa maissa, kuten Ruotsissa villaa menee hävikkiin. Suomen tilanne ei siis ole poikkeuksellinen, mutta erilaisen siitä tekee se, että hävikkiin päätyvä raaka-aine on korkealaatuista maailmanlaajuisestikin. Suomenlammas ja merinolammas ovat ainoita rotuja, joiden villakuidun suomut kääntyvät sisäänpäin tehden kuidusta erityisen pehmeän.
Tällä hetkellä kukaan ei saa haluamaansa määrää Suomessa tuotettua villaa – ei kuluttajat eivätkä yrittäjät. Alalla on kuitenkin puhaltamassa uudet tuulet.
Villan pariin tulleiden uusien yritysten yhteistyö jo olemassa olevien yritysten kanssa, sekä kuluttajien kasvava suomalaisen villan himo on laittanut rattaat pyörimään.
Viime viikkojen aikana muun muassa isot ja pienet yritykset, tilalliset, ProAgria ja Suomen lammasyhdistys ovat yhdessä pohtineet sitä, mitä voitaisiin tehdä, jotta suomalaista villaa saataisiin enemmän käyttöön.
Millaisia ajatuksia juttu herätti? Keskustele lauantaihin kello 23:een saakka!
Juttua varten on haastateltu Aalto-yliopiston tekstiilimateriaalien tutkija Marja Rissasta, Eetti ry:n vastuullisuusasiantuntija Maija Lummetta, Suomenlampaan etujärjestön varapuheenjohtaja ja Isokummun luomutilan lampuri Satu Kumpulaista, Tolvilan kartanon luomutilan paimen Jarmo Latvasta, Novitan toimitusjohtaja Daniela Yrjö-Koskista ja Myssyfarmin toimitusjohtaja ja emäntä Anna Rauhansuuta.