Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

USA:n nuorten hiihtojoukkueessa todettu kaksi koronatartuntaa ennen Vuokatin MM-hiihtoja

Vuokatin ja Lahden nuorten MM-hiihtoja ennen on tehty koronatestejä. Yhdysvaltojen kisajoukkueessa on todettu kaksi koronatartuntaa.

Maastohiihdo
Jenni Harmanen
Avaa Yle-sovelluksessa

USA:n kisajoukkueen kaksi sairastunutta on eristetty. Myös neljä tässä yhteydessä läheisessä kontaktissa ollutta henkilöä on asetettu karanteeniin. Asiasta tiedottaa kansainvälinen hiihtoliitto FIS.

Testit olivat ensimmäiset, jotka otettiin ennen kilpailuja.

Kisat alkavat 8. helmikuuta, eli ensi viikon maanantaina.

Hiihtäjät ratkovat paremmuuksia alle 23-vuotiaissa ja alle 20-vuotiaissa Vuokatin laduilla. Kisaohjelmassa on kolme henkilökohtaista kilpailua molemmissa ikäluokissa, alle 20-vuotiaiden viestit ja alle 23-vuotiaiden sekaviesti.

Lahti isännöi puolestaan 9.–12. helmikuuta mäkihypyn ja yhdistetyn maailmanmestaruuskisoja, joissa kilpailevat alle 20-vuotiaat naiset ja miehet.

Lue myös:

Lahden ja Vuokatin junioreiden MM-hiihdot saivat vihreää valoa tiukentuneista maahantulorajoitteista huolimatta

Nuorten MM-hiihdot Lahdessa ja Vuokatissa

Suosittelemme