Tuimailmeinen soturi katsoo kaukaisuuteen. Miekan terässä ja silmissä kimaltelee tulenliekkejä. Soturin kasvoilla valuu tuoreen veren tummanpunaisia noroja.
Nuori nainen seisoo tuulisella rannalla ja ojentaa kätensä meren jumalalle. Punainen silkkihame liehuu tuulessa.
Tällaisia visioita ja tunnelmia välittää Pieksämäen Poleeni-kulttuurikeskuksessa oleva Jone Matilaisen Road to Valhalla -valokuvanäyttely, joka ammentaa Skandinavian mytologiasta ja viikinkien muinaisesta maailmasta.
– Innostuin viikingeistä, kun luin Mikko Moilasen Viikinkimiekat Suomessa - ja Bergsveinn Birgissonin Musta Viikinki -kirjat, ja onhan tässä myös tuijotettu Vikings-sarjaa ja katsottu Last Kingdomia. Ne ovat tarjonneet minulle visuaalista inspiraatiota, Matilainen kertoo.
Matilainen on tehnyt muun muassa kansainvälistä yritysvalokuvausta muotokuvaamisen ohella ja opettanut valokuvaamista.
Muoviset kilvet ja saksalaisen taiteen stereotypiaan oleellisesti liittyvät hassunhauskat sarvikypärät olisivat Road to Valhalla -näyttelyssä kauhistus.
– Olemme kiinnittäneet runsaasti huomiota siihen, että kuvissa näkyvissä esineissä tai vaatekappaleissa ei ole mitään feikkiä, vaan että kaikki on ehtaa ja aitoa, Matilainen toteaa.
Haarniskoja ja turkiksia Matilainen sai viikinkiaikaa harrastavalta seppä Anssi Routavirralta, ja muun vaatetuksen Matilainen teetti pelkästään näitä kuvia varten. Aitouteen on panostettu tutkimalla historiallisia materiaaleja ja värejä sekä niiden symboliikkaa. Esimerkiksi hautalöytöjen perusteella viikinkinaisilla oli myös näyttäviä silkkivaatteita.
Kuvauksissa mukana oikea hirven sydän
Populaarikulttuuri ja viihde ovat pönkittäneet jo pitkään kuvaa viikingeistä sotaisina ja alkukantaisina barbaareina, joiden tähtäimessä on ollut kaiken täysimittainen tuhoaminen. Tasapuolisempaa tietoa viikingeistä ryhdyttiin tarjoamaan 2000-luvun alkupuolella. Tuoreet tutkimukset ovat antaneet osviittaa hieman erilaisesta menosta ja meiningistä.
– Sieltä taustalta on löytynyt yhteiskunta, jossa on vallinnut tasa-arvo ja jota on leimannut yleinen siisteys ja järjestys. Viikingit hoitivat hiuksiaan ja peseytyivät säännöllisesti. Se ei ollut tuohon aikaan tavallista esimerkiksi Keski-Euroopassa, Jone Matilainen kertoo.
Matilainen kuvasi Road to Valhallaa muun muassa Rosalan Viikinkikeskuksessa Kemiön saarella. Vaikka näyttelyn kuvien detaljeissa jyllää historia, on kuvissa Matilaisen mukaan romanttinen pohjavire. Sitä kun olisi ollut vaikea välttää.
– Jos olisin tehnyt kahdenkymmenen valokuvan näyttelyn, jossa viikinkiajan ihmiset kuorivat perunoita ja paloittelevat possunpotkaa, kuvat varmaan olisivat uskollisempia arkitodellisuudelle. Tämä on kuitenkin taidenäyttely, joten tämänkaltainen symbolismi on perustelua ja samalla myös inspiroivampaa katsojalle.
Myös kuvaustilanteissa haettiin tietynlaista tunnelmaa. Taustalla soi usein Amorphiksen metalli tai shamanistinen neofolk-yhtye Heilung, ja rekvisiittaan kuuluivat aito ihmisen pääkallo, oikea hirven sydän (“se oli yllättävän painava”) ja naudanveri.
– Aidon veren tuoksu ja tietynlaisen musiikin kuunteleminen veivät minua ja malleja syvemmälle oikeaan fiilikseen, Matilainen summaa.
Nykyihminen kaipaa sankaritekojen aikaa
“Kertokaa kipinät! Laulakaa luut!
Henkiä kutsun kajossa kuun!”
Road to Valhallan kuvia kiidättävät eteenpäin Rami Lepistön kirjoittamat pienet tarinat, joihin hän on sitonut skandinaavista muinaistarustoa.
– Halusin kirjoittaa tekstiä, joka sopii viikinkimaailman historiaan, ja josta kuuluu vanhahtava klangi, viikinkikulttuuria harrastava ja siihen perehtynyt Lepistö toteaa.
Copoywriterinä ja sisällöntuottajana työskentelevä Lepistö on upottanut teksteihin esimerkiksi kenningejä eli kiertoilmauksia, joita viikingit aikoinaan viljelivät runsaasti. Kenning muodostuu yleensä kahdesta sanasta: niinpä esimerkiksi Pyyntö Njordille -kuvassa viitataan tuulten kaitsijaan, purjeen pullistajaan ja karikkojen peittäjään. Kaikki nämä termit viittaavat merenjumala Njordiin.
Rami Lepistö on kahlannut läpi valtavan määrän viikinkiaiheista kirjallisuutta ja myös muinaisnorjasta käännettyjä alkuperäistekstejä. Viikinkikulttuurista on tullut oleellinen osa hänen elämäänsä.
– Kyseessä on jännä kulttuuri, jota leimaa myös tietynlainen suoraselkäisyys. Ehkä nykyihminen jollakin hassulla tavalla kaipaa suurten sankaritekojen aikaa. Lisäksi täällä pohjan perukoilla asustavana ihmisenä talja olalla liikkuviin viikinkeihin on helpompi samastua kuin vaikkapa Välimeren alueen roomalaisiin.
Lepistö toimi myös yhtenä Road to Valhalla -kuvasarjan malleista.
– Syksyisen Aila-myrskyn takia merenrannalla oli aivan kauhea sää, ja Jone käskytti, että huuda sinne tuuleen. Minä sitten huusin Odinia ja Thoria ja vähän perkelettäkin samalla, kun villaviitta meinasi nostaa minut lentoon ja tuuli viedä mennessään. Samalla piti sittten yrittää näyttää hurjalta viikingiltä, Lepistö hekottelee.
Visuaalisia vaikutteita Akseli Gallen-Kallelalta
Suomalaiselle katsojalle Road to Valhallan visuaalisesta maailmasta välittyy tietynlaista tuttuutta: taustalta nimittäin pilkottaa suomalaisen kultakauden ajan taide.
– Näyttelyssä on mukana myös suomalaisuudella fiilistelyä ja suomalaisuuden kunnioittamista. Kun olen takonut tätä näyttelyä valmiiksi, mielessäni ovat pyörineet useasti Akseli Gallen-Kallelan ja Helene Schjerfbeckin taide, ja olen hakenut kuviin tieteynlaista maalauksellisuutta, Jone Matilainen kertoo.
Myös metallimusiikin parissa vaikuttanut Matilainen on työskennellyt ammattivalokuvaajana Savon sydämessä sijaitsevalla piskuisella Pieksämäellä nyt vuosikymmenen ajan.
– Täältä on läheisiin isompiin kaupunkeihin tunnin ajomatka, joten toimintaympäristö on hyvä.
Mutta millainen sitten olisi Jone Matilaisen ja Rami Lepistön matka Valhallaan?
– Voisihan sitä romanttisessa mielessä haaveilla soturiudesta, taistelusta ja saappaat jalassa lähtemisestä. Olen kuitenkin sen verran mukavuudenhaluinen keski-ikäinen perheenisä, etten miekkaan haluaisi kaatua, Matilainen sanoo.
Myös Lepistö suhtautuu soturikuoleman jälkeiseen elämään hieman skeptisesti.
– Valhalla tarkoittaisi loputonta nahistelua päivällä ja loputonta syömistä ja juomista illalla. Ehkä se on joillekin tavoittelemisen arvoinen asia. Mutta kyllähän tällaiseen “valhallaan” pääsee nykyisin helpommallakin.
Road to Valhalla -näyttely on esillä Pieksämäen Poleenissa 28.02. 2021 saakka.
Lisää aihepiiristä:
Suomalaisetko viikinkejä? Tuore tutkimus kertoo viikinkiajasta Suomessa