Naisten sukuelinten silpominen, jota kutsutaan myös tyttöjen ympärileikkaukseksi, on Suomessa rikos. Parhaillaan valmisteilla on lakimuutos, jossa tyttöjen ja naisten sukuelinten silpominen säädetään rangaistavaksi nykyistä selkeämmin.
Sosiaali- ja terveysalan henkilökunnalla on velvollisuus ottaa silpominen tai sen uhka puheeksi, mutta todellisuudessa asian esiin nostaminen on harvinaista.
Ihmisoikeusliitto toteutti kyselyn, jossa 67 maahanmuuttajataustaista, viime vuosina ainakin kerran Suomessa synnyttänyttä naista vastasi siihen, ovatko viranomaiset tai ammattilaiset kysyneet, onko heitä ympärileikattu tai aikovatko he ympärileikata tyttärensä.
Kysely ei ole tilastollisesti pätevä, mutta suuntaa se antaa. Kyselyyn vastanneista vain 23 naiselta oli missään vaiheessa kysytty, onko heidät ympärileikattu. Ainoastaan viideltä oli kysytty sitä, aikovatko he leikkauttaa tyttärensä.
– Se on järkyttävän vähän! Meillä oli huoli asiasta, sillä aiemmista ryhmäkeskusteluista ilmeni, ettei näitä asioita useinkaan kysytä, sanoo sukupuolittuneen väkivallan vastaisen työn asiantuntija Solomie Teshome Ihmisoikeusliitosta.
Aiemmin synnyttäneillä saattoi olla jopa niin, että asia tuli ensimmäisen kerran vastaan vasta synnytyssairaalassa ponnistusvaiheessa. Teshome muistuttaa, että se on jo aivan liian myöhään ja muutenkin väärä paikka.
Myös Hyvinkään sairaalan naistentautien ja synnytysten ylilääkäri Maija Jakobsson sanoo törmänneensä tapauksiin, joissa nainen oli jopa ehtinyt synnyttää yhden kerran ennen kuin asia otettiin puheeksi seuraavan synnytyksen kohdalla.
Rasti ruutuun ei riitä
Ympärileikattuja naisia synnyttää Suomessa vuosittain joitakin satoja. Nämä synnytykset painottuvat etupäässä pääkaupunkiseudulle.
Neuvolakortissa on vuodesta 2016 saakka ollut kysymys, onko odottava äiti ympärileikattu. Tämä tieto välittyy myös THL:n syntymärekisteriin. Rasti ruutuun -kysymys kysytään nykyisin rutiininomaisesti, mutta keskustelua aiheesta ei useinkaan synny.
– Jos velvollisuudesta kysytään, onko ympärileikattu ja ruksi laitetaan neuvolakorttiin, niin se voi herättää vain hämmennystä ja pohdintaa siitä, miksi asiasta kysytään. Jotkut naiset ovat kertoneet minulle, että he eivät ole ymmärtäneet, miksi sitä on kysytty, Teshome huomauttaa.
Ammattilaisten mukaan tämä olisi juuri se paikka, missä asiasta päästäisiin luontaisesti puhumaan. Siinä yhteydessä voidaan selittää, että on velvollisuus kysyä asiasta, mutta myös se, että kysymykset ovat odottavan äidin parhaaksi.
Teshome muistuttaa, että tässä yhteydessä voidaan tarjota ympärileikatuille naisille tarvittavaa hoitoa – tai terapiaa, sillä silpominen voi jättää rajutkin psyykkiset traumat.
Seurauksena erilaisia ongelmia
Silpomisesta voi aiheutua muun muassa niin vaikeaa synnytyspelkoa, että pelkästään sen takia joudutaan turvautumaan keisarinleikkaukseen.
– Silpomisesta voi tulla yhdyntäkipuja. Silpominen on iso trauma ja se vaikuttaa seksuaalisuuteen. Eihän näistä hirveästi vastaanotoilla puhuta, mutta totta kai silpominen vaikuttaa näihin paljon, ylilääkäri Jakobsson sanoo.
Silpomistavasta riippuen naisilla voi olla myös todella vaikeita terveysongelmia. Virtsaaminen vaikeutuu, kuukautisveri pakkautuu emättimeen, voi olla erilaisia tulehduksia. Synnytyksessä ponnistusvaihe voi pidentyä, voi tulla pahoja repeämiä tai hankaluutena voi olla myös se, että häpyhuulet on ommeltu lähes kokonaan yhteen.
– Pitkään oli niin, että kätilöt havaitsivat vasta synnytyksen yhteydessä, että he joutuvat leikkaamaan kiinnitystä auki, jotta lapsi mahtuisi syntymään, Jakobsson kertoo.
Turkulainen kätilö Tawar Salari ei ole joutunut koskaan tekemään avausleikkausta, mutta muuten hän on työssään kohdannut silvottuja naisia.
– Olen yrittänyt ottamaan sen aina huomioon. Jos joudutaan tekemään sisätutkimuksia tai jos lääkäri joutuu tekemään toimempiteitä, niin huomioin, että ne tehtäisiin hellemmin, koska yleensä silvotut naiset ovat kipeämpiä, Salari sanoo.
Nykyisin suositellaan, että ympärileikattu ensisynnyttäjä lähetetään äitiyspoliklinikalle jo raskauden aikana keskustelemaan synnytyksestä ja avausleikkauksesta.
– Toimenpiteenä se on aika pieni ja voidaan tehdä keskiraskaudessa oikein hyvin. Se kyllä helpottaa synnytystä, ja jos on hirveän tiukasti ommeltu häpyhuulet kiinni niin esimerkiksi sisätutkimuksia on vaikea tehdä ja synnytyksen seuraaminen on paljon vaikeampaa.
– Ja varmasti potilaalle on paljon mukavampaa, jos se on hoidettu jo hyvissä ajoin, Jakobsson jatkaa.
Tarkoitus suojella tyttöjä
Neuvolassa keskustellessa voidaan ottaa puheeksi myös syntyvä vauva.
– Tässä yhteydessä olisi luontevaa ja tärkeää kysyä, että jos tuleva lapsi on tyttö, aikovatko vanhemmat ympärileikata hänet. Samalla tulisi kertoa sukuelinten silpomisen terveyshaitoista ja Suomen lainsäädännöstä, Teshome muistuttaa.
– Ammattilaisen asenne pitäisi olla se, että tyttöä suojellaan. Tämä on minusta tärkeää, hän korostaa.
Toinen hetki, jolloin asia tulisi luontevasti esiin, on vauvan synnyttyä sairaalassa.
– Siinä vaiheessa kun lastenlääkäri tekee kotiinlähtötarkastusta, olisi hyvä käydä läpi positiivisella tavalla, että lapsi on syntynyt täydellisenä eikä häneen saa koskea. Se on sellainen positiivinen tilanne, että lapsi on täydellinen tälläisenään, Jakobsson sanoo.
Minkä vuoksi on vaikea kysyä?
Sukuelinten silpominen on kuitenkin sen verran henkilökohtainen alue, että sitä on vaikea ottaa puheeksi.
– Vaikka tiedetään, että asia on tärkeä, niin jotenkin se on vaikea ottaa puheeksi. Vaikeista asioista on vaikea puhua, synnytyslääkäri Jakobsson muotoilee.
Ammattilaiset tunnistavat vaikeuden.
– Osana terveyshuollon henkilöstöä tiedän tämän tunteen. Olen monen kanssa puhunut siitä, mistä tämä johtuu. Suurin syy on siinä, että silpominen ei kuitenkaan ole Suomessa niin tavallista, arvelee puolestaan kätilö Tawar Salari.
Salarin mukaan ensimmäisen polven maahanmuuttajille ympärileikkaus ei ole vieras asia. He tietävät siitä paljon, ja ovat kuulleet siitä, vaikka eivät itse olisi sitä kokeneet. Toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajille aihe on kuitenkin jo vieraampi.
– Vaikka olen itse kurditaustainen, ja kurditkin tätä tekevät, niin kuulin itse aiheesta vasta kätilökoulutuksen aikana, ja olin aivan järkyttynyt, Salari puuskahtaa.
Niin Salarin kuin Teshomenkin mukaan monet terveydenhuollon ammattilaiset varmasti ajattelevat myös sitä, mitä asiakas ajattelee, jos ympärileikkauksesta kysyy. Taustalla on ehkä pelkoa siitä, ettei loukattaisi. Samaa pohtii Jakobsson.
– On varmasti niin, kun siihen liittyy vieraampi kulttuuri, niin ajatellaan, että onko se ettei kunnioita toisen kulttuuria. Jotenkin pelätään loukkaamista.
Naiset kyllä puhuisivat
Jakobssonilla on kuitenkin itsellään kokemuksia siitä, että keskustelut ovat sujuneet hyvin.
– Itse asiassa, kun siitä rupeaa keskustelemaan, on aika kivaa, että monet suhtautuvat hirveän positiivisesti. He ovat iloisia, kun asia otetaan puheeksi. Monet ovat sanoneet, että tämä on vanha perinne, josta pitää päästä eroon.
Maahanmuuttajataustaiset naiset puhuisivat ympärileikkauksesta, jos sitä kysyttäisiin suoraan.
– Tämä on tietenkin sensitiivinen aihe, mutta jokainen potilas haluaa, että hänelle puhuttaisiin suoraan. Kysyttäisiin ilman kaarteluja, suoraan mutta kunnioituksella, Salari sanoo.
Salarin mukaan monet naiset ovat olleet loukkantuneita siitä, että keskusteluissa on kierrelty ja kaarreltu aiheen vierestä ja kuitenkin on koko ajan tiedetty, mitä on tarkoitettu. Se on ollut loukkaavampaa kuin varsinainen kysyminen.
– Vaikka aihe on itselle vaikea ja tuntematonkin, niin näyttäisi asiakkaalle tai potilaalle, että minä olen kiinnostunut aiheesta, mitä sinä ajattelet siitä. Menisi rohkeasti asiaan, Salari ehdottaa.
Solomie Teshome on keskustellut asiasta erityisesti etiopialaisten ja eritrealaisten naisten kanssa. Heidän lähtömaissaan silpominen on yleistä.
– He ovat sitä mieltä, että eivät paheksu sitä, jos heiltä kysytään, onko heidät ympärileikattu tai aikovatko he ympärileikkauttaa tyttärensä. He ymmärtävät, miksi sitä kysytään, heistä se on päivänselvä asia.
– Päin vastoin he nimenomaan ihmettelevät, jos heiltä ei kysytä. Eikö tarkoitus olekaan suojella kaikkien tyttöjä, Teshome kertoo naisten muun muassa pohtivan.
Teshome muistuttaa, että silpomisesta pitää kysyä kaikilta, ei ainoastaan ulkonäköön tai uskontoon perustuen.
Asenteet ovat muuttuneet
Silpomista harjoitetaan etupäässä Afrikassa sekä muutamissa Lähi-idän ja Aasian maissa. Ympärileikkaus on hyvin vanha perinne, ajalta ennen islamia tai kristinuskoa. Silpomiselle ei ole uskonnollista syytä, vaikka sitä on joskus perusteltu uskonnolla. Ympärileikkausta esiintyy niin muslimien, kristittyjen, juutalaisten kuin luonnonuskontojenkin harjoittajien parissa.
Enemmänkin kyse on perinteestä. Suomeen muuttaneista hyvin monet ovat ymmärtäneet, että ympärileikkaus on haitallinen perinne, josta on syytä päästä eroon. Asenteet muuttuvat pikaisesti.
– Olen tehnyt tätä työtä kymmenen vuotta, ja olen huomannut, että asennemuutosta on tapahtunut hyvin nopeasti, kun ihmiset saavat tietoa siitä, mitä tyttöjen ympärileikkaus tarkoittaa.
Myös kätilö Tawar Salari sanoo samaa.
– En ole kertaakaan törmännyt sellaiseen tilanteeseen, että esimerkiksi äiti olisi synnytyksen jälkeen olisi ollut sitä mieltä, että tyttölapsi pitäisi ympärileikata. En ole ikinä joutunut puuttumaan asiaan niin sanotusti kovin ottein. Kaikilla minun tapaamillani henkilöillä on ollut hyvin kielteinen kanta tyttöjen silpomiseen.
Teshome muistuttaa, että nykyisin myös miehet ovat entistä enemmän mukana perheiden päätöksenteossa ja keskustelevat avoimemmin aiheesta.
– Miehet haluavat vaikuttaa ja suojella tyttöjä. Miestenkin asenne on muuttunut ja he ovat lisäksi ymmärtäneet, että heillä on myös rooli omaan lapseen liittyvissä asioissa. Ei ole enää tabu keskustella näistä asioista.
– Viestini ammattilaisille on, että ennaltaehkäisevä puheenotto on tärkeää. Lähtökohta on suojella tyttöjä, Teshome päättää.
Aiheesta aiemmin:
Kysely: Tyttöjen sukuelinten silpominen näyttää vähentyneen Suomessa