Savo Volley nousi perjantaina takaisin miesten lentopallon Mestaruusliigan kärkeen yhdellä pisteellä VaLePan ohi, kun Timo Tolvasen valmentama joukkue kukisti Vantaan Ducksin 3–0 Pielavedellä.
Tolvanen ei kuitenkaan arvosta tippaakaan liigan tekemää päätöstä, jonka mukaan paremmin sijoittunut joukkue joutuu aloittamaan puolivälierät vieraskentällä, jos joukkueiden välinen ero on yli 200 kilometriä. Kuopiolaisilla on matkaa jokaisen mahdollisen vastustajan luokse yli kyseisen määrän.
– Kun kahdella voitolla mennään jatkoon, niin onhan se perseestä, ettei paremmin sijoittunut saa kotietua. Joudumme ensin matkustamaan vieraspaikkakunnalle ja sieltä takaisin eli kaksi matkaa. Heikommin sijoittunut selviää yhdellä reissulla, onhan siinä rasituseroa, Tolvanen sanoi.
Tolvanen myönsi olleensa hermostunut ennen ottelua.
– Vähän pelotti, joukkue oli koko viikon masentunut Tampereen tappion takia. Mutta passari Fedor Ivanov pelasi erinomaisen pelin, hyökkäystehot olivat 58 prosenttia, Tolvanen sanoi.
Antti Siltala teki 15 ja Olli-Pekka Ojansivu 14 pistettä. Ducksista Joonas Jokela teki 15 pistettä.
Akaa-Volley piti Ettan kurissa
Akaa-Volley kukisti Oulun Ettan 3-0 ja nousi neljänneksi. Joukkue käy Tiikereiden ja Ducksin kanssa tiukkaa taistelua neljännestä sijasta.
Valmentaja Oliver Luutsepp arvostaa toisin kuin Tolvanen parempaa sijoitusta.
– Voitetaan ensin vieraissa ja varmistetaan sitten jatkopaikka kotikentällä. Kaksi ottelua riittää. Jos voitot ovat tasan, niin sitten on kolmas kotona, Luutsepp sanoi.
Urpo Sivula oli 21 pisteellä Akaa-Volleyn tehokkain. Erinomaisesti pelasi myös joukkueen parhaana palkittu keskipelaaja Panu Pitkänen, hän teki 11 pistettä.
Jan Helenius oli 12 pisteellä Ettan tehokkain. Muilla laitapelaajilla oli vaisumpi päivä, hakkuri Aleksi Muukkonen iski vain seitsemän pistettä ja teki kahdeksan hyökkäysvirhettä.
– Meillä oli tahmea päivä. Ei osattu toteuttaa sitä, mitä olimme treenanneet, sanoi Ettan passari Joel Laakso.
Lue myös: