Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Hurja taisto tiedossa! Seivästitaanit kohtaavat lauantaina – pitkästä aikaa kuusi metriä ylittänyt Lavillenie haastaa ruotsalaisihmeen

Lavillenie ja Duplantis avasivat kautensa viime viikonloppuna kuuden metrin ylityksellä.

Renaud Lavillenie ja Armand Duplantis, EM-kisat Berliinissä 2018
Keihäsmaailman valtiaat hymyilivät tähän tapaan kesän 2018 EM-kisoissa. Kaksikon vuoden 2021 ensimmäinen kohtaaminen on vuorossa lauantaina. Kuva: Felipe Trueba/AOP
STT Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Miesten seiväshypyn tähtinimet Armand Duplantis ja Renaud Lavillenie ottavat ensimmäistä kertaa yhteen tällä kaudella, kun Ranskan Rouenissa kisataan lauantaina olympiavuoteen odotuksia nostattava kisa. Mukana on myös kaksinkertainen maailmanmestari Sam Kendricks.

Viime vuonna hurjat ME-korkeudet niin hallissa (617 ja sitten 618) kuin ulkonakin (615) ylittänyt ruotsalainen Duplantis, 21, avasi kautensa viime viikonloppuna hienolla 601:n ylityksellä.

Ranskalainen ex-maailmanennätysmies Lavillenie, 34, kuitenkin näytti samana päivänä, että tiedot hänen hiipumisestaan kauas seiväseliitistä ovat ennenaikaisia: Lavillenie ylitti 602, päässen ikonisen kuuden metrin yli ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2016.

– Talven 2017 jälkeen minulla on ollut ongelmia, pikkuloukkaantumisia jotka ovat häirinneet. Mutta nyt on mennyt puoli vuotta ilman mitään vaivoja, ja olen päässyt harjoittelemaan päivittäin. Tuo työ alkaa näkyä nyt, Lavillenie selosti paluutaan kuuden metrin korkeuteen.

Tokion olympiakisaan on matkaa vielä puoli vuotta, mutta ensi kuussa seiväshirmut pomppaavat jo arvometallin perään Puolan Torunissa kisattavissa EM-hallikilpailuissa.

– Mondo (Duplantis) tulee olemaan erittäin vaikea voitettava. Mutta arvokisoissa voi tapahtua paljon, ja vaikken pystyisikään voittamaan häntä mutta yltäisin toiseksi, se olisi enemmän kuin hyvä tulos 34-vuotiaalle, Lavillenie totesi Rouenin kisan aattona.

Viime viikonloppuna kautensa tuloksella 581 avannut yhdysvaltalainen Kendricks, vuosien 2017 ja 2019 MM-voittaja, kummittelee eurooppalaiskaksikon uhkana niin Rouenissa kuin myös Lievinissä ensi viikolla. Kolmikko kohtaa myös Lavillenien kotikonnuilla Clermont-Ferrandissa 27. helmikuuta.

Lue myös:

Nooralotta Neziri aitoi jälleen naisten 60 metrin aitojen uuden halli-SE:n – aituri yllättyi ajastaan: "Ei mitenkään täydellinen juoksu"

Suosittelemme sinulle