Hyppää sisältöön

Herola oli hiihtoajoissa päivän nopein – nousi ladulla 17. sijalle: "Ei ollut meikäläisen päivä"

Ilkka Herola oli jälleen hyvä ladulla, mutta kehnon mäkiosuuden takia lopputulos ei ollut mairitteleva.

Ilkka Herola meno oli ladulla hyvää. Kuva: Sandra Volk/NordicFocus/Getty Images

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Ilkka Herola ylsi 17. sijalle yhdistetyn maailmancupin Klingenthalin sunnuntain kilpailussa. Herola lähti ladulle 26. sijalta.

Kisan voitti Saksan Vinzenz Geiger ennen Japanin Akito Watabea (+4,1) ja Itävallan Lukas Greidereria (+4,6).

Herola ei onnistunut kilpailun mäkiosuudella, kun hänen hyppy kantoi 128 metriä, ja eroa kärkeen oli mäkiosuuden jälkeen 2.14 minuuttia.

Herola oli hiihtoajoissa päivän nopein hiihtäjä.

– Ei ollut meikäläisen päivä tänään. On ollut mukavaa settiä viime aikoina, mutta ei se kuitenkaan aina suju. Hiihto oli tietenkin ihan hyvä, mäessä ei vaan natsannut, Herola kommentoi Hiihtoliiton tiedotteessa.

Eero Hirvonen (+2.33,9) oli 21:s ja Arttu Mäkiaho (5.48,5) 42:s.

– Heikko viikonloppu, ei onnistunut mikään. Hyppääminen oli pettymys. Hiihtäminenkin jotenkin tosi vaikeaa. Ei mitään syytä pitäisi olla sille, että hiihtäminen on noin heikkoa, Hirvonen summasi.

Tulospalvelu:

Lue myös:

Tähän hetkeen murskaantuivat Ilkka Herolan voittohaaveet – asiantuntija harmissaan: “Kaikki ainekset olivat todella hyvään hyppyyn”

Ilkka Herolan hyppy epäonnistui – voitto jää tänäänkin haaveeksi

Suosittelemme sinulle