Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Koronavuosi lisäsi ammattiopintojen keskeytyksiä ja viivästytti valmistumista – "Tämä aika heijastuu suoraan työmarkkinoille"

Koronavirustilanteen takia tehdyt erityisjärjestelyt ammatilliseen koulutukseen näkyvät keskeytysten ja tutkintojen viivästymisten kasvuna.

Parturi-kampaaja -opiskelija harjoittelee
Korona on iskenyt kovasti palvelu- ja matkailualojen työharjoitteluihin, jotka ovat olennainen osa ammatillisia opintoja. Kuva: Marko Melto / Yle
Elli Tervo
Avaa Yle-sovelluksessa

Korona on vienyt opiskelijoilta sukupolvikokemuksia, monilta työpaikkoja ja useilta ihmisten kohtaamisen ilon. Osalta se vei myös motivaation opiskella.

Helsingissä Stadin ammatti- ja aikuisopistossa ammatillisen koulutuksen keskeyttäneiden määrä pompahti viime vuonna monta prosenttiyksikköä ylöspäin.

Tavoitteena pidetään sitä, että vain noin seitsemän prosenttia opintonsa aloittaneista keskeyttää opinnot. 2019 luku oli noin 8,4 prosenttia ja 2020 12,7 prosenttia. Oppilaiden määrässä se tarkoittaa noin 400 enemmän kuin edellisvuonna.

– Suurin osa keskeyttäneistä on 18–20-vuotiaita, eli ainakaan tilastojen valossa peruskoulunsa päättäneet eivät ole se kriittisin ryhmä, Stadin AO:n kampus 3:n rehtori Marko Aaltonen sanoo.

– Koronalla on ollut vaikutusta opiskelijoiden eroamiseen oppilaitoksen tarjoamista tukitoimista huolimatta. Oletamme, että sillä on vaikutusta myös tulevaisuudessa, jos tilanne pitkittyy.

Marko Aaltonen, rehtori kampus 3 Stadin ammattiopisto
Tekemisen ja kädentaitojen harjoittamisen puute korostuvat ammatillisella puolella nyt selvästi, Marko Aaltonen pohtii. Kuva: Antti Lähteenmäki / Yle

Keskeytykset ovat kasvaneet myös Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riveriassa, joka järjestää maakunnan alueella ammatillista koulutusta.

– Koulutuksen keskeyttäneitä, eli eroja, oli noin 150 enemmän vuonna 2020 kuin sitä edellisenä vuonna. Mitä olemme asiaa selvitelleet, niin eronneet ovat pitkälti aikuiskoulutuksen puolella, rehtori ja kuntayhtymän johtaja Esa Karvinen kertoo.

Soitimme Helsingin ja Pohjois-Karjalan lisäksi pariin ammattioppilaitokseen muualla Suomessa. Vaikka keskeyttämiset eivät kaikkialla olekaan suurimpana ongelmana, opintojen viivästyminen huolettaa amisten opettajia.

Teamsit ja muu etäopetus toimii vain tiettyyn rajaan asti

Opetus- ja kulttuuriministeriössä pelkona on se, että keskeyttämiset kasvavat mitä pidemmälle erityisjärjestelyt jatkuvat.

Ammatilliseen koulutukseen olennaisena osana kuuluvaa työelämässä tapahtuvaa harjoittelua voi olla hankala toteuttaa koronan takia, mikä vaikuttaa suoraan myös opiskelumotivaatioon. Harjoittelun lisäksi muutkin ongelmat voivat saada lisävauhtia koronasta.

Jos alavalinta ei ole ollut vaikkapa sopiva, vähentynyt henkilökohtaisen ja läsnä olevan tuen katoaminen etäyhteyksien päähän voi nostaa keskeyttämisen riskiä.

Mika Tammilehto / lukion ja ammatillisen koulutuksen / ylijohtaja / Helsinki 05.02,2021
Opetus- ja kulttuuriministeriössä ollaan huolissaan opiskelijoiden jaksamisesta etäopetustilanteen pitkittyessä, Mika Tammilehto kertoo. Kuva: Jouni Immonen / Yle

– On myös ihan selvä asia, että etäopiskelu ei käy kaikille, opetus- ja kulttuuriministeriön lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen osaston ylijohtaja Mika Tammilehto toteaa.

Oulun seudulla ja Koillismaalla ammatillista koulutusta järjestävä koulutuskuntayhtymä OSAO:n keskeytykset eivät ole kasvaneet roimasti. Sen sijaan opintojen viivästymiset ovat nousseet 30 prosenttia viime vuodesta, rehtori Jarmo Paloniemi kertoo.

– Ammatillisessa koulutuksessa teamsit ja tällainen etäopetus toimii tiettyyn rajaan asti, mutta se on ihan selvä kun kalustovaltaista koulutusta, kokkikoulutusta esimerkiksi, että ei sitä viikko- tai kuukausitolkulla pysty jatkamaan.

– Pystyy kouluttamaan, mutta ei pysty oppimaan, näin se vaan on, Paloniemi summaa.

Rakennustyömaa, turvaliivejä ja kypäriä naulakossa
Monilla aloilla osaamisen näyttöjä on jouduttu antamaan oppilaitoksissa työpaikkojen sijaan. Sen pelätään vaikuttavan tulevien työntekijöiden osaamiseen työmarkkinoilla. Kuva: Jyrki Lyytikkä / Yle

Opintojen viivästyminen on huomattu myös Tampereen seudun ammattiopisto Tredussa.

– Keskeyttämiset ovat nousseet Tredussa hiukan ja tutkintoja ei valmistu samaan tahtiin, Tredun johtaja Outi Kallionen sanoo.

Tukemalla ja tsemppaalla koetetaan vähentää keskeytysten ja viivästymisten kasvua

Kun poikkeustilanne pitkittyy, riskit keskeyttämiseen kasvavat jatkuvasti. Myös etäopiskelun jättämät jäljet tulevaisuuteen huolettavat, Mika Tammilehto miettii.

– Se miten tämä aika näkyy oppimistuloksissa, heijastuu suoraan työmarkkinoille ja jatko-opintoihin pääsyyn.

Koulutuksen on jatkuttava hankalasta tilanteesta huolimatta. Miten sitten ammattikouluissa yritetään ylläpitää innostusta opinnoista?

– Yksi on varmaan tsemppaaminen ja tulevaisuususkon ylläpitäminen, että ammattilaisia tarvitaan tulevaisuudessa. Ehkä ei juuri nyt tänään tai ei välttämättä kesälläkään, mutta sitten kun epidemia helpottaa, ammattilaisia tullaan tarvitsemaan, rehtori Marko Aaltonen sanoo.

Keskustelu on avoinna 10.2.2021 klo 23 asti.

Lue myös:

Katkeruutta, uupumusta ja yksinäisyyttä – Ylen kysely paljastaa, miten kypsiä amislaiset ja lukiolaiset ovat etäopiskeluun: “2004 syntyneistä tulee väliinputoajia”

Suosittelemme